Buxtehude 1637-1707
|
DIETRICH BUXTEHUDE 1637-1707
Pohjoiseurooppalainen barokkimestari
Viereinen kuva on ainoa tunnettu kuvadokumentti tanskalais-saksalaisesta säveltäjästä ja urkurista Dietrich (Diderich) Buxtehudesta. Hän syntyi noin vuonna 1637 Holsteinin Oldesloessa tai Tanskalle kuuluneessa Helsingborgissa. Buxtehuden isä Johannes toimi Helsinborgin Mariankirkon urkurina vuoteen 1641 saakka, jonka jälkeen hän siirtyi urkuriksi Helsingörin Pyhän Olavin kirkkoon. Diderich seurasi isänsä jälkiä ja sai urkurinviran sekä Helsinborgissa että Helsingörissä.
Samoin kuin säveltäjän elämänvaiheet, on hänen etunimensä kirjoitusasukin arvoituksellinen. Saksalaisittain nimi kirjoitetaan Dietrich tai Dieterich, kun taas tanskalaisuutta korostavat käyttävät mieluummin muotoa Diderik tai Diderich. Buxtehude itse ei tee asiaa yhtään helpommaksi, sillä hän saattoi signeeratessaan kirjoittaa latinaksi Dietericus tai lyhentäen Dieter.
Buxtehuden matka Kööpenhaminaan vuodelta 1666 on dokumentoitu. Seuraavana vuonna Lyypekin Mariankirkon urkurina vuodesta 1641 lähtien toiminut Franz Tunder kuolee. Buxtehude kutsutaan Tunderin seuraajaksi, ja hän aloittaa uudessa virassaan 1668. Saatuaan Lyypekin porvarisoikeudet samana vuonna hän menee naimisiin edeltäjänsä tyttären, Anna Margaretan kanssa. Miltei ensi töikseen Buxtehude ehdottaa kirkon keskilaivaan lisätiloja muusikoille.
Säveltäjän isä, joka oli antanut pojalleen ensiopetusta musiikissa, kuolee vuonna 1674. Dietrich julkaisee sävellyksen ”Mit Fried und Freud ich far dahin”, koraalimuunnelmia lauluäänille ja soittimille,joka kuului niihin harvoihin teoksiin, jotka painettiin hänen elinaikanaan. Samalta vuodelta on peräisin Johannes Voorhoutin maalaus, joka esittää musiikillista seurusteluhetkeä Hampurin Katariinan kirkon kuuluisan urkurin Adam Reinkenin luona.
|
|
|
 Maalauksessa Reinken soittaa cembaloa, jonka oikealla puolella Buxtehude on istumassa. Vasemmalla on kuvattuna gambaa soittamassa säveltäjä Johann Theile. On pääteltävissä, että taiteilijat ovat tunteneet toisensa jo jonkin aikaa. Johtava Buxtehude-tutkija Kerala J. Snyder esittää, että Reinkenin välityksellä Buxtehude olisi tutustunut mm. Heinrich Scheidemannin (n.1596-1663) musiikkiin. Buxtehuden ystävyydestä Theilen kanssa kertoo runo, jonka Buxtehude kirjoitti tämän Matteus-Passioon samoin kuin rahallinen apu Theilen messujen julkaisemiseksi. Buxtehude tutustui kollegoidensa välityksellä myös Heinrich Schütziin (1585-1672) ja italialaiseen musiikkiin Hampurin ja Lyypekin lisäksi ehkä jo Kööpenhaminassa ja Helsingörissä, jossa sielläkin oli musiikkielämä varsin vilkasta. On myös mahdollista, että Buxtehude opiskeli edeltäjänsä Tunderin johdolla Lyypekissä. Kaiken kaikkiaan Buxtehude oli jo maineikas muusikko Lyypekissä ja muualla Pohjois-Saksassa, kun hänet valittiin Mariankirkon urkuriksi. Nykyään pidetään erittäin todennäköisenä, että Buxtehude oli Scheidemannin oppilas, joka puolestaan sai opetusta Jan Pieterszoon Sweelinckiltä (1562-1621). Buxtehude ystävystyi opiskelijatoverinsa Reinkenin kanssa ja näin hän liittyi vaikuttavaan Itämeren alueen urkuri-säveltäjäryhmään, joka tunnetaan Schweelinckin koulun nimellä.
|
|
Buxtehuden virkavelvollisuuksiin kuului soittaa sunnuntain ja juhlapäivien jumalanpalveluksissa aamuisin ja iltapäivisin samoin kuin iltakirkossa edellisenä päivänä. Tavanomaisten työtehtävien, kuten koraalialkusoittojen ja kuoron valmentamisen lisäksi Buxtehude järjesti musiikkia myös ehtoolliselle, usein soittajien ja laulajien avustamana. Hän alkoi kuitenkin saavuttaa suurta mainetta varsinaisten virkatehtäviensä ulkopuolisella toiminnalla. Pian Lyypekkiin saapumisensa jälkeen hän ryhtyi järjestämään uudelleen kirkkokonsertteja joiden nimenä oli Abendmusik. Buxtehude laajensi näitä konsertteja tuoden niiden ohjelmistoon oratoriotyyppisiä esityksiä. Näistä esityksistä on säilynyt kohtalaisen paljon dokumenttiaineistoa, mutta varmaa musiikkia sen sijaan ei. Librettoja on tiedossa kolme. Buxtehuden virkakaudella Abendmusik-konsertit järjestettiin säännöllisesti viitenä sunnuntaina adventin aikoihin ja niitä rahoittivat pääasiassa lyypekkiläiset kauppiaat. Konsertit saavuttivat suurta suosiota yleisön keskuudessa ja tarjosivat myös haasteellisia työtilaisuuksia muusikoille.
Buxtehuden arvostuksesta kertoo hänen teoksistaan tehtyjen kopioiden suuri määrä. Hänen sävellyksensä ja urkurintaitonsa saavuttivat yhä suurempaa kiinnostusta,ja niinpä sellaiset tulevat suuruudet kuten Georg Friedrich Händel ja Johann Sebastian Bach kävivät kumpikin kuuntelemassa hänen soittoaan. Bach kulki jalkaisin tuon pitkän matkan Arnstadtista Lyypekkiin ja takaisin ja viipyi tuolla opintomatkallaan lokakuusta 1705 helmikuuhun 1706.
”Schweelinckin urkukoulun” jäseneksi tuli myös muuan Gustav Düben, Ruotsin hovin kapellimestari Tukholmasta. Düben keräsi valtavan kokoelman vokaali- ja instrumentaalimusiikkia joka on säilynyt huolellisesti arkistoituna Upsalan yliopiston kirjastossa. Huomattava osa tuosta kokoelmasta koostuu Buxtehuden kantaateista, jotka viime aikoina ovat olleet suuren kiinnostuksen ja tutkimisen kohteina.
Dietrich Buxtehude kuoli Lyypekissä 9.toukokuuta 1707 ja haudattiin Mariankirkkoon isänsä viereen. Hänen seuraajakseen nimitettiin Johann Christian Schieferdecker,joka meni naimisiin edeltäjänsä tyttären, Anna Margareta Buxtehuden kanssa.
|
|
|
Buxtehuden teoksista
|
|
|
Laulumusiikki
Dietrich Buxtehuden laulumusiikkia on säilynyt kopioina runsaasti. Ennen kaikkea kyseessä ovat ne kirkkolauluteokset, joita nykyään kutsutaan kantaateiksi, mutta joita ne eivät tarkkaan ottaen ole. 1600-luvulla tätä termiä käytettiin lähinnä maallisesta vokaalimusiikista; myöhemmin sen käyttöä on laajennettu käsittämään itsenäisiä osia sisältäviä hengellisiä teoksia. Buxtehuden kantaatteja kuunnellessa on hyvä pitää mielessä, että hän oli urkurin virassa, eikä kanttorin kuten esimerkiksi Bach. Tästä voi osittain johtua niiden solistisuus ja voisi sanoa, kamarimusiikillisuus. Kantaatit esitettiin pienellä kokoonpanolla ja usein ehtoollismusiikkina ja vespereissä. Buxtehude käytti kantaateissaan kolmea tekstityyppiä, raamatuntekstejä saksaksi tai latinaksi, saksalaisia virsitekstejä melodioineen sekä loppusoinnullista, hartaan tyylin mukaista runoutta. Nämä tyypit saattoivat esiintyä samassa teoksessa, jolloin Raamatun teksteihin siis yhdistettiin virsiä ja muuta vapaata runoutta.
Protestanttisen kirkon säveltäjät saivat runsaasti vaikutteita ranskalaisesta ja italialaisesta musiikista. Maallisessa musiikissa yleistynyt virtuoosisuus innoitti myös kirkkosäveltäjiä käsittelemään tekstejä musiikilliseti monipuolisin keinoin. Buxtehuden kantaattityyli on saanut vaikutteita sellaisilta italialaisilta oopperasäveltäjiltä kuin Claudio Monteverdi (1567-1643),Antonio Cesti (1623-1669) ja Francesco Cavalli (1602-1676). Hänen kantaateilleen on tunnusomaista jakautuminen erisuuruisten esityskokoonpanojen mukaisiin alaosiin sekä soinnutuksen yksinkertaistaminen. Niille on tyypillistä vokaalinen luonnollisuus, herkkyys ja koskettavuus. Useimmissa kantaateissa on vokaalisena perustana kolmiääninen yhtye tai kuoro; toisena merkittävänä ryhmänä ovat neliäniset kuoro- tai yhtyekokoonpanot. Tyylillisesti ne sijoittuvat vanhemman koraali-konserttotyylin ja Bachin varhaisten kantaattien väliin. Erilaisten tekstityyppien käyttäminen sävellyksessä liittyy siihen taitoon, jolla Buxtehude yhdisteli erilaista musiikkia, sonaatteja, konserttoja, aarioita ja koraaleja. Tuleville kantaattisäveltäjille, myös Bachille, Buxtehuden sävellystekniikka, hänen koraalimuunnelmansa , kuoro-osuuksien taidokas yhdistely soolo- ja yhtyekappaleisiin sekä hänen sävelkielensä välittömyys, olivat esikuvallisia.
|
|
|
|
|
|
Soitinmusiikki. Urut
Buxtehude sävelsi uruille yli sata teosta, jotka ovat pääosin säilyneet J.S. Bachin lähipiirin jäljennöksinä tai jäljennösten kopioina. Ne ovat jakautuneet puoliksi vapaisiin (esim. toccatat, preludit ja fuugat) ja puoliksi koraalisidonnaisiin teoksiin. Buxtehude kuului niihin pohjoissaksalaisiin säveltäjiin, jotka kohottivat urkumusiikin siihen saakka ennen kokemattomalle virtuoosisuuden tasolle. Buxtehuden toccatoissa on kuultavissa säveltäjän erinomainen taito improvisoida, huikea virtuoosisuus, tehokkaat tauot, rohkeat sointujen vaihdot sekä mieltymys ostinaton (jatkuvasti toistuva bassoaihe) käyttöön. Buxtehude piti, kuten saksalaiset yleensäkin, erityisen paljon fuugista, joita hän sijoitti suurempien teosten sisään. Hänen toccata-tyylisissä preludeissaan mielikuvituksellisuus ja viihdyttävyys yhdistyvät ankaraan kurinalaisuuteen barokkimusiikille ominaisella tavalla.
Buxtehuden koraaliaiheiset urkuteokset jaetaan kolmeen pääryhmään: ylä-äänen koloroituihin cantus firmus (runkosävelmä) -alkusoittoihin, jotka ovat todennäköisesti edeltäneet liturgiassa virsilaulua, useampiosaisiin koraalimuunnelmiin, sekä koraalifantasioihin, joissa koko sävelmä läpiviedään säkeistö kerrallaan improvisoidusti. Buxtehuden fantasioita pidetään tämän tyypillisesti pohjoissaksalaisen lajin huipentumana.
Käsitys Dietrich Buxtehudesta alkoi muuttua 1800-luvun loppupuolella, jolloin hänen urkuteoksiaan alettiin julkaista ja myöhemmin kun Düben-kokoelma löydettiin. Kantaatit ja triosonaatit alkoivat myös vähitellen tulla laajemmin tunnetuiksi. Viime aikoina varsinkin Buxtehuden laulumusiikki on ollut suuren kiinnostuksen ja uudelleenarvioinnin kohteena, ja kaiken kaikkiaan hän säveltäjänä on alkanut saavuttaa ansaitsemansa arvostuksen.
|
|
|
Hae HelMetistä
14.02.07 Juha Vyyryläinen
Kirjasto 10
Lähteet:
|
|
|