Aulis Sallinen 70 vuotta 2005
|
Aulis Sallinen syntyi Salmissa Laatokan pohjoispuolella 9.4. 1935. Hän opiskeli Sibelius-Akatemiassa sävellystä aluksi Aarre Merikannon ja sitten Joonas Kokkosen johdolla vuodesta 1955 ja suoritti sävellysdiplomin vuonna 1960. Lisäksi hän valmistui 1958 kansakoulunopettajaksi.
Vuosina 1960 – 1970 Sallinen toimi Radion Sinfoniaorkesterin intendenttinä ja 1963 – 1976 Sibelius-Akatemiassa sävellyksen, kontrapunktin ja soitinnuksen opettajana. Hänet nimitettiin taiteilijaprofessoriksi vuonna 1976 ja hän saattoi heittäytyä vapaaksi säveltäjäksi.
Aivan ensimmäisten teostensa sarjallisuudesta Sallinen siirtyi pian vapaaseen tonaalisuuteen ja varsinkin1970-luvulta lähtien hänen musiikissaan on ollut voimakas tonaalisuuden tuntu. Yksinkertaiset teemat, selkeät muodot ja toistot ovat tehneet hänen musiikistaan helposti lähestyttävää ja suosittua.
Sallisen musiikille on ominaista saman musiikillisen materiaalin käyttö eri tavoin tarkasteltuna ja sen omista lähtökohdista käsin. Toisin sanoen hän käyttää eri soitinten ja soitinryhmien tarjoamia mahdollisuuksia sävelkuvan luomisessa. Toista merkittävää piirrettä musiikissaan – eri musiikillisten tyylien yhdistämistä – hän käyttää lähinnä oopperoissaan.
Oopperasta onkin tullut Sallisen leipälaji. Joonas Kokkosen kanssa hän sai ”karvalakkioopperoillaan” 1970-luvun puolivälissä aikaan todellisen Suomen oopperabuumin, joka jatkuu yhä. Hänen ensimmäinen menestyksensä oli Ratsumies, joka kantaesitettiin Savonlinnan oopperajuhlilla 1975.
|
|
Hae HelMetistä:
CD-levyjä
Nuotteja
Partituureja
Kirjoja ja librettoja
|
|
Lähteet
Heiniö, Mikko 1995. Aulis Sallinen. Finnish Music Information Centre: Helsinki
Heiniö, Mikko. Sallinen, Aulis. Grove Music Online ed. L. Macy ( 12.5.2005), http://www.grovemusic.com
Koskimies, Anna-Liisa 1979. Aulis Sallinen. Otavan Iso Musiikkitietosanakirja. Otava: Keuruu.
Teosesittelyjä
Cadenze, op13 sooloviululle
Chaconne, op23
Chorali op22
Elegia Sebastian Knightille op10
Kamarimusiikki I op38
Kamarimusiikki II op41
Kamarimusiikki III, op59
1. jousikvartetto, op14
2. jousikvartetto
3. jousikvartetto
4. jousikvartetto
5. jousikvartetto
Quattro per Quattro op12
Sellokonsertto, op44
Sellosonaatti, op26
Shadows, op52
Sinfonia (1. sinfonia)
3. sinfonia
4. sinfonia, op49
5. sinfonia, op57
Sunrise Serenade, op63
Ratsumies (The Horseman) op32
Punainen viiva (The Red Line) op46
Kullervo op61
Palatsi (The Palace) op68
|
|