Kannelmäen kirjaston vaiheita perustamisesta tähän päivään
Raili Parviainen 21.11.1998
Elettiin vuotta 1960. Se oli Helsingin kaupunginkirjaston perustamisen 100-vuotisjuhlavuosi, mitä arvokasta asiaa haluttiin muun ohella juhlia perustamalla uusi sivukirjasto alueelle, jossa ei noihin aikoihin ollut muita henkiseen kulttuuriin ja asukkaiden tiedonjanoon liittyviä palveluita kuin peruskoulu. Sen puitteisiin saatiin viisi vuotta myöhemmin oppikoulu ilman omaa rakennusta toistaiseksi. Kannelmäen seurakunta ja kirkko saatiin parin vuoden päästä v. 1967. Väkiluku Kaarelassa oli silloin n. 8000 asukasta.
Helsingin kaupunginkirjaston johto tarttui noihin aikoihin hyvin mielellään uusien lähiöiden rakentamisen yhteydessä tarjoutuviin mahdollisuuksiin oman kirjastotoimintansa laajentamiseksi, mikä usein toteutui kansakoulurakennusten puitteissa tai niihin ympättyjen lisäsiipien muodossa. Niin kävi myös silloisessa Kaarelassa, missä uusi sivukirjasto oli järjestyksessä jo 27., kun niitä tällä hetkellä on 35.
Etelä-Kaarelan sivukirjasto - Södra Kårböle filial, kuten kirjaston virallinen nimi kuului, avattiin Aleksis Kiven päivänä 10.10.1960 osoitteessa Kanneltie 1. Mikä olisikaan ollut parempi päivä kyseiselle tapahtumalle kuin kunnioittaa samalla suomenkielisen kaunokirjallisuuden perustajan arvokasta muistoa. Uuden kirjaston suunnittelivat arkkitehdit Erkki Koiso-Kanttila ja Karl Haglund sekä sisustusarkkitehti Anja Jämsä-Viitaniemi, jonka vastuulla olivat sisätilat. Pinta-alan suuruus oli 232 m², mistä hyötykäyttöön tuli vain 168,5 m². Se jakaantui kahteen tasoon, yläkerta oli tarkoitettu kokonaan aikuisten käyttöön ja alakerta, missä tapahtui myös lainaukseen ja palautukseen liittyvä liikenne, oli lasten ja varhaisnuorten valtakuntaa. Vertailun vuoksi kerron nykyisen kirjaston kokonaispinta-alan, joka on 770 m².
Kirjastonhoitajana toimi perustamisesta lähtien kuluneena kesänä melkein 88-vuotiaana edesmennyt maisteri Carina v. Kraemer 13 vuotta, siis vuoden 1973 lopulle saakka. Kaarelaiset olivat odottaneet innokkaasti kirjastonsa avaamista pitkään, niin että muistan v. Kraemerin kertoneen minulle myöhemmin, että avaamispäivänä ulottui asiakasjono kirjaston ovelta ylös ostoskeskukseen asti. Niinpä sitten ensimmäisen päivän lainaustilasto osoittaa huikean 750 niteen määrää, kun samalla piti kirjoittaa käsin jokaiselle asiakkaalle numerojärjestyksessä lainauskortti, missä oleva numero merkittiin lyijykynällä jokaisen kirjan taskussa olevaan kirjan korttiin ns. detroit-järjestelmän vaatimalla tavalla. Kaikki tämä tapahtui kymmenessä tunnissa ja voi vain kuvitella sitä kiirettä, millä ruuhkasta selvittiin ahtaissa tiloissa. Muistan erään rouvan, joka vielä 10 vuotta myöhemmin kertoi onnellisena tulleensa jonoon aikaisin aamulla saadakseen varmasti numeron 1 lainauskorttiinsa, kun kirjasto avattiin kello 10.
"Kirjasto kuuluu Kannelmäen kulttuurikuvaan" otsikoitiin Tanotorvessa alkuvuodesta -66 julkaistu kirjoitus, jonka mukaan kirjaston tiloja pidettiin valoisuudessaan ja tarkoituksenmukaisuudessaan alan viimeisimpiä virtauksia noudattavana julkisena tilana. Tänään vähän vaille 40 vuotta myöhemmin väite ei enää pidä paikkaansa ainakaan mitä tulee tarkoituksenmukaisuuteen, sillä kaksikerroksisuus ilman hissinkäytön mahdollisuutta ei vastaa nykyaikaisen kirjastosuunnittelun mallia. Aikuisten osaston sijoittaminen toiseen kerrokseen toi tullessaan ylitsepääsemättömiä vaikeuksia vanhusten ja liikuntarajoitteisten asiakkaiden mahdollisuuksia kiivetä jyrkkiä portaita ylös. Heitä yritettiin palvella henkilökohtaisesti suosittelemalla sopivaa luettavaa ja täyttämällä toivomuksia.
Kaarelan kirjasto. Pöydän ääressä Carina von Kraemer
Kirja-aineistoa oli avaamispäivänä pyöreät 6000 nidettä. Alkuvuodet olivat lainausta ajatellen hyvää aikaa, sillä kirjastonkäyttö kasvoi vuosi vuodelta ja lainattavia teoksia saatiin lisää, niin että niiden määrä oli viidessä vuodessa kaksinkertaistunut. Asiakkaita oli rekisteröity n. 1300, ja he kävivät ahkerasti tyydyttämässä tiedonnälkäänsä ja tutustumassa laadullisesti korkeatasoiseen kirjallisuuteen. Siitä piti huolen v. Kraemer tehdessään kirjavalintaa, sillä hän huolehti siitä, ettei Victoria Holtia tai Aino Räsästä päässyt vahingossakaan pujahtamaan hyllyille. Hän edusti laajasti lukeneena, aikaansa seuraavana, myös hyvin kielitaitoisena ammatti-ihmisenä sitä näkökantaa, jota kansanvalistusseuran aatteiden mukaan piti tehtävänään yrittää kasvattaa ja kehittää asiakkaiden kirjallista makua. Lapsille vain paras on kyllin hyvää. Silloin ei vielä tiedetty mitään tulosvastuusta eikä viihteen merkityksestä lainaajien vapaa-aikana.
Lainaustilastot näyttivät kuitenkin laskua uutuudenviehätyksen mentyä ohi, joten aukioloaikoja jouduttiin supistamaan kokopäiväisestä puolipäiväiseksi kustannusten alentamisen vuoksi. Kirjaston käyttöajat määrättiin arkisin 5 tunniksi ja henkilökunnasta osa siirrettiin muualle. 60-luvun loppupuoli oli hiljaiseloa myös alueen laajenemisen ja kehittymisen suhteen. Elettiin luonnonhelmassa pienessä kirkonkylässä vaatimattomien palvelujen parissa.
1970-luku muutti lähiötä rakenteellisesti, sillä kaupunginsuunnittelu pyrki luomaan uusia tiheitä asuma-alueita liikenteen kannalta sopiviin kaupunginosiin asuntopulan vähentämiseksi. Syntyi Haaga-Vantaa suunnitelma, Martinlaakson sähköratakin otettiin koekäyttöön. Malminkartanon ympärillä olevat pellot sopivat päättäjien mielestä hyvin asuntorakentamisen kohteiksi samoin Kannelmäen laita-alueet. Väkilukukin kasvoikin näillä alueilla puolella. V. 1976 hyväksytty asemakaava Hakuninmaalla ja Maununnevalla salli lisärakentamisen näillä omakotialueilla. Terveysasema ja supermarket sekä uusi bussilinja lisäsivät palveluja lähiössä, jonka asukasmäärä oli kasvanut vuosikymmenen puoliväliin mennessä jo 12 300 ja sen loppuun 18 400 henkeen.
Kirjaston piti tietysti olla mukana kehityksessä ja vastata tämän "neliapilan" asiakkaidensa vaatimuksiin ja kulttuurinnälkään. Hankittiin runsaasti uusia kirjoja, vanhaa varastoa täydennettiin, mutta varsinkin lainaustapahtumassa aikansa elänyt hankalaksi koettu detroit-järjestelmä hylättiin. Niin päästiin eroon hitaasta kirjankorttien aakkostamisesta ja jokaisen palautetun kirjan kortittamisesta. Tilalle tuli jalalla poljettava kamera, joka rekisteröi filmille lainaajatiedot, lainattavat niteet ja eräpäivän. Virkailijoiden työtä kamera helpotti jonkin verran, sillä filmit kehitettiin kirjaston ulkopuolella, mutta myöhässä olevien lainojen perintä jäi virkailijoille, kuten aikaisemminkin. Tanotorvi piti lukijansa ajan tasalla tiedottamalla menetelmän vaihdoksesta 1.6.1980.
Lainausluvut puhuvat omaa selvää kieltään kasvua ajatellen, sillä kirjaston vuosikertomukset ilmoittavat perustamisvuoden kokonaislainaukseksi 17 300 nidettä, kymmenen vuoden kuluttua luku on 59 700 ja vielä kymmenen vuoden päästä, siis 1980 se on jo 196 500. Tämä kertoo lisääntyvästä vapaa-ajasta yhteiskunnassa ja kukaties myös siitä, ettei televisio vielä ollut tullut kilpailevaksi tekijäksi kirjastolaitoksen kanssa, puhumattakaan tämänhetkisestä verkkoaikakaudesta. Esikaupunkialueelle tapahtunut muuttoliike näkyy selvästi myös edellisissä luvuissa. Niinpä kirjastolautakunta päätti muuttaa 28.10.1975 tehdyllä päätöksellä Kaarelan sivukirjaston aukioloaikoja jälleen kokopäiväisiksi 1.1.1976 lähtien. Perusteluna mainittiin etelä-kaarelalaisten osoittama kiitettävä aktiivisuus.
Kirjastonhoitaja Carina v. Kraemer siirtyi eläkkeelle v. 1973 lopulla ja uudeksi esimieheksi nimitettiin FK Eila-Brita Ginman pääkirjastosta. Hänen aikanaan alettiin kehittää laajennettua kirjastotoimintaa eli ns. oheistoimintaa normaalin rutiinityön lisäksi siltä osin kuin se noissa ahtaissa tiloissa oli mahdollista. Siinä onnistuttiinkin kohtalaisesti päätellen osallistujien tyytyväisyydestä kulloisenkin tapahtuman jälkeen. Omalla kohdallani ura Kaarelan - Kannelmäen kirjaston palveluksessa alkoi v. Kraemerin pyynnöstä marraskuussa 1969, jolloin hän tarvitsi ilta- ja lauantaiapua kiireisinä tunteina. Pienten lasteni takia hain kokopäiväistä amanuenssin virkaa vasta v. 1975, jolloin se minulle myönnettiin. Siitä lähtien olen ollut uskollinen Kannelmäen toimipisteelle myös toiveiden täyttymyksessä uudessa Kanneltalossa, mistä jäin aikuisten osastonjohtajan toimesta eläkkeelle 4 kk sitten.
Eila-Brita Ginmanin saavutettua eläkeiän kirjastoa kävivät lyhytaikaisesti hoitamassa Jorma Mähönen nykyinen Rikhardinkadun toimistopäällikkö sekä Marketta Lilja-Kovanen, joka siirtyi Vallilan kirjastoon. Heidän jälkeensä tuli esimiestehtäviä hoitamaan nykyinen aluekirjastonjohtaja Sinikka Kytömaa 1.12.1988.
Jos sitten kurkistettaisiin edellä mainitun oheistoiminnan kuvioihin, niin voidaan lievästi hämmästyen todeta se lukuisa määrä nimekkäitä kirjailijoita, jotka saimme kaarelalaisten vieraiksi, useimmat 70- ja 80-luvuilla. Ensimmäinen kirjailijavieras oli kuitenkin jo 1966 Kanneltiellä asunut K. M. Wallenius, kuuluisa upseerismies, joka esitelmöi Tanotorvessa olleen ilmoituksen mukaan kirjantekemisen tekniikasta. Järjestäjänä oli Kannelmäki-seura. Samalla vuosikymmenellä pitivät kirjailijaillan myös paikkakunnalla asuneet runoilija Kalevi Lappalainen ja Eino Kuoppala. 70-luvulla olivat vuorossa Eila Pennanen ja hänen lukemisharrastuksesta kertova esityksensä. Alpo Ruuthin saaminen sivukirjaston vieraaksi uutisoitiin hyvin näyttävästi Tanotorven etusivulla. "Jokaisessa kirjassani on jotakin Kannelmäestä. Kun kuvaa esikaupunkia, on Kannelmäki tuo esikaupunki." Korpraali Julin sanoo samannimisessä kirjassa .."Pistetalot olivat kuin kotiovi. Kuitenkaan en pitänyt koko lähiöstä. Eläkeläisenä ei ollut mitään tekemistä.." Alpo itse oli rakentamassa silloista Kannelmäkeä, mm. tornitaloja. Hänen isällään oli Kanneltien varrella suutarinverstas, jonka palveluita monet meistä vanhemmista asukkaista muistavat käyttäneensä. Alpo Ruuth kertookin: "Kanneltien suutarinverstaassa tein Julinin prologia ja suutarintöitä sekaisin.
Teatterinjohtaja Paavo Liski alusti ansiokkaan esityksensä "Kansanperinteen käyttö teatterissa" vastikään Kansallisteatteriin ohjaamansa Kantelettaren tiimoilla. Kaarina Helakisa suuntasi ajatuksensa lukemisen tärkeydestä paitsi lapsille paljolti myös heidän vanhemmilleen. Tilaisuus televisioitiin. Taiteilijaprofessori Eeva Kaarina Volanen lausui Eino Leinon juhlavuoden merkeissä hänen runojaan kirjaston viimeisemmätkin sopukat täyttäneelle hartaalle kuulijakunnalle. Heitä oli laskujemme mukaan n.100 henkeä. Sivukirjasto oli ehtinyt 20 vuoden kunnioitettavaan ikään, jolloin pyydettiin juhlan kunniaksi Veijo Meri kertomaan tutkimustensa kohteena olleen Aleksis Kiven elämästä. Aiheesta ilmestyi samana vuonna paljolti polemiikkia herättänyt julkaisu. Professori Heikki Ylikangas keräsi kuulijoikseen runsaasti historiasta kiinnostuneita kuulijoita. Samoin Kaari Utrio ja hieman myöhemmin Laila Hietamies, joka oli juuri julkaisemassa Lappeenranta-sarjansa ensimmäistä osaa: Lehmusten kaupunki. Bo Carpelan tuli mielellään entisenä kirjastoammattilaisena ja apulaisjohtajana kertomaan lähiaikoina ilmestyvästä kirjastaan Axel ja varsinkin sen vaatimasta pitkästä työprosessista.
Muutamia muitakin esiintyjiä kirjallisuuden piiristä saatiin eikä sovi unohtaa Läntisen alueen työväenopiston lausuntapiiriä, joka houkutteli valtakunnallisena runosunnuntaina asiakkaita kirjastoon ja mistä varmaankin alkoi tiivis yhteistyö työväenopiston ja kirjaston kesken, joka vieläkin jatkuu.
Lastenosastolla järjestettiin satutunteja 3-6 vuotiaille lapsille hyvin uutterasti ja lastenkirjojen tuntemukseen perustuvia tietokilpailuja kouluikäisille. Niissä oli palkintoina kirjoja ja voittajat saivat nimensä julki Tanotorven sivuilla. Muutamat nukketeatteriesitykset, mutta varsinkin lasten filmi-illat tulivat niin suosituiksi, että katsojien määrää piti ruveta rajoittamaan turvallisuussyistä. Muistan hyvin nuo oravien lailla portaissa kiipeilevät innokkaat osallistujat, kun lattialla ei ollut enää tilaa kaikille. onneksi vahinkoja ei sattunut, vaikka joka näytöksessä laskettiin olleen satakunta katsojaa, joitten silmät loistivat ja posket hehkuivat esityksen loputtua. Lähiössä oli selvästi puute lastenkulttuurin tarjonnasta, jota tarvetta kirjasto yritti lieventää piirrettyjen filmien, ohukaisten ja paksukaisten ynnä chaplinien avulla. Lähiöteatteri vieraili samoin kuin kannelmäkeläisten oma nuorisoteatteri Johanna Hytösen johtamana. Naisvoimistelijoiden tyttöryhmät toivat piristystä arkeen.
Yhteistyö paikallisten koulujen ja päiväkotien kanssa sai alkunsa 70-luvulla. Sekä kirjaston että koulujen taholla pidettiin tärkeänä perehdyttää oppilaat kirjastonkäyttäjiksi tutustuttamalla heidät 10-luokitukseen ja antamalla tukea esitelmänteossa. Tänä päivänä tämä toiminta kuulu Kanneltalossa jo melkein itsestäänselvyytenä kirjaston tehtäväkenttään laajentuen käsittämään sähköisen tiedonhaun uuden verkkoaikakauden mukanaan tuomin mahdollisuuksin.
Vanhan kirjaston ahtaus alkoi käydä vähitellen voimille. Asiakkaat joutuivat jonottamaan lainaustiskille, liikenne portaissa tukkeutui varsinkin ruuhka-aikoina, jolloin myös palauttamattomat lainat ts. kirjat joita ei oltu ehditty kortittaa, löysivät itsensä isoista kasoista lattialta, mistä ne rauhallisempana ajankohtana vietiin paikallensa. Henkilökunnan sosiaalitila oli luku sinänsä. Se oli vajaan kymmenen neliön suuruinen hämärä huone, missä pidettiin työntekijöiden kokoukset, suoritettiin kirjojen pienkorjaukset, se toimi varastona sekä kirjoille että lehdille, se oli kirjastonhoitajan työhuoneena = pöytä, arkistona, se oli keittiö ja ruokailutila sekä päällysvaatetila ja huoneen perällä oven takana WC. Sitä voitiin aiheesta nimittää todelliseksi "monitoimitilaksi". Niinpä Uudenmaanläänin työsuojelupiirin tarkastaja totesilausunnossaan työntekijöiden henkilötilojen olevan "todella surkeat". Useaan otteeseen kiinnitettiin huomiota myös siihen, jo fyysisestikin raskaaseen tehtävään, missä henkilökunta joutui toistuvasti kantamaan lihasvoimin kaikki tuhannet ja taas tuhannet lainasta tulleet aikuisten kirjat. Kirjahissi olisi totisesti ollut tarpeen. Mitään parannuksia ei näihin kuvioihin kuitenkaan saatu, sillä suunnitelmia uuden kirjaston perustamisesta alkoi olla. Asiakkaat ja henkilökunta näkivät toivon pilkahtavan.
Uusien kirjastotilojen tarve tiedettiin pääkirjaston hallinnollisella osastolla jo v. 1974, kun kirjastolautakunta esitti kaupunginhallitukselle huoneistoalaltaan 1200 m² Haaga-Vantaan aluekirjaston rakentamista. Tonttia etsittiin ja kustannusarviota ruvettiin laskemaan. Parin vuoden päästä asiakirjat lähetettiin yleisten töiden lautakunnalle perustamissuunnitelman laatimista varten. Siinä vaiheessa Haaga-Vantaa projekti hylättiin.
Samoihin aikoihin Helsingin kaupunginkirjastossa suunniteltiin erikokoisten kirjastojen porrastusjärjestelmää, jonka mukaan kaupungissa tulisi olemaan pääkirjasto, minne edelleen keskitettiin hallinto ja materiaalihankinta, seuraavaksi alueelliset tukikirjastot, tavalliset sivukirjastot, lähikirjastot, laitoskirjastot ja viimeisenä kirjastoautopysäkit. Kannelmäen kirjasto - Gamlas bibliotek, miksi Kaarelan kirjaston nimi oli ohjesääntömuutoksen yhteydessä v. 1982 muutettu, tulisi olemaan Läntisen alueen tukikirjasto, jonka tehtäviin tulisi kuulumaan tuen antaminen alueensa pienemmille kirjastoille erityiskokoelmiensa ja -palvelujensa muodossa, ei kuitenkaan taloudellista apua. Kanneltalon imagon mukaisesti musiikki haluttiin kirjastossa sille kuuluvaan asemaan. Pohjois-Haagaan v. 1981 ja Malminkartanoon v. 1986 perustetut kirjastot helpottivat osaltaan paineita vanhassa kirjastossa. Mutta vielä ei kirjasto ole siirtynyt Kanneltaloon. Kaupunginvaltuusto hyväksyi Kannelmäen monitoimitalon perustamissuunnitelman 3.9.1980 ja rakentaminen ajoitettiin vuosille 1985-86. Hanke ei kuitenkaan enää sisältynyt vuosien 1982-86 kuntasuunnitelmaan ja asia haudattiin useaksi vuodeksi. Toivo oli mennyttä, asiakkaat ihmettelivät, muutamat aktiivisimmat yhdistykset ja yksityiset henkilöt lähettivät kirjelmiä kaupunginhallitukselle, jotta asiaa kiirehdittäisiin päättävissä elimissä.
Vihdoin vuosien odotusten jälkeen Klaneettitien varrella sijaitsevalla tontilla alkoi tapahtua. Toukokuussa -90 tontilla kasvanut kaunis koivikko kaadettiin ja maansiirtokoneita ja nostureita alkoi ilmestyä paikalle. Asiasta kuultiin tietysti myös kirjastossa ja niin päätettiin tehdä retki eräänä alkukesän lauantaipäivänä kirjaston sulkeuduttua toteamaan omin silmin tapahtunut tosiasia. Mukaan otettiin vuosia tarkoitusta varten säästössä ollut shampanjapullo, jonka sisältö nautittiin paikan päällä muutaman rakennusmiehen kanssa. Aurinko paistoi ja hymy oli herkässä. Sittenkin totta!
Peruskivi oli muurattu jotakuinkin 8 vuotta sitten ja talo valmistui keväällä -92 uusiin tällä kertaa tarkoituksenmukaisiin tiloihin, jotka olivat avarat ja valoisat, pinta-alaltaan 770 m². Koko Kanneltalon oli suunnitellut Arkkitehtitoimisto Pekka Salminen KY ja sisustuksen kirjaston puolella työryhmä Osmo Honkanen, Markku Liukkonen ja Pekka Salminen. Erityistä kiitosta on henkilökunnan taholta saanut arkkitehti Pekka Salmisen suunnittelema käytössä oivalliseksi osoittautunut vene, jossa on voitu pitää jatkuvana virtana pienimuotoisia kirjastonäyttelyitä erilaisista aiheista asiakkaiden houkutukseksi ja jossa henkilökunnan luovuus on päässyt oikeuksiinsa. Muutto tapahtui parissa päivässä. Lainaustoimintaa ei tietenkään voitu ylläpitää sinä aikana, koska kirjasto pidettiin suljettuna 5 viikkoa. Uudet upeat tilat edellyttivät toiminnan uudelleensuunnittelua, koko aineiston - se on noin 45 000 niteen - tarroittamista lainauksenvalvontaan saatua ATK-pohjaista järjestelmää varten, saman kirjamäärän sijoittamista luokituksen edellyttämällä tavalla hyllyihin, joita laskettiin olevan kokonaista 850 hyllymetriä. Laaja musiikkiaineisto odotti järjestämistä ja paljon muuta. On selvää, ettei vanhan kirjaston henkilökunta enää riittänyt suoriutumaan kasvavista työtehtävistä ja sieltä siirtyneiden 2 kirjastonhoitajan ja 4 virkailijan lisäksi saatiin toisista toimipisteistä miehitystä täydentämään 5 kirjastonhoitajaa sekä 4 virkailijaa. Kiintiöön kuului vielä määräaikaiset 1 siviilipalvelusmies ja 1-2 työllistämisvaroin palkattua nuorta. Pääkaupunkiseudun yleisten kirjastojen yhteinen tiedonhakusysteemi oli tullut Pääsky-nimisenä tietokoneineen, joiden käyttö oli opeteltava lyhyessä ajassa ennen kirjaston avaamista, jotta päätetyöskentelyä voitiin opettaa asiakkaille, sillä kaikki kortistolaatikot sisältöineen oli jätetty vanhaan kirjastoon ja poistettu, samoin kamera.
23.6.-92 jännityksentäyteinen avaamispäivä vihdoin koitti, ensimmäinen asiakas kukitettiin ovella, odotukset ja haasteet olivat suuret, toimisivatko laitteet ja selvittäisiinkö asiakastulvasta ja lainausruuhkasta kunnialla. Kun kirjaston osastot olivat muistuttaneet koko päivän hyörivää muurahaispesää ja sulkemisaika oli käsillä, laskettiin päivän lainaussaldoksi 2507 yksikköä keltaisten ilmapallojen keikkuessa vieläkin iloisesti ilmassa. Kannelmäkeläisten hyväksi oli tehty suuri harppaus kirjastopalveluissa siirtymällä kerta heitolla sähköiseen aikakauteen tiedonhaussa ja lainausrekisterin ylläpidossa. Kirjastosta toivottiin muodostuvan ajan oloon asukkaiden yhteinen olohuone hyvän lukemisen ja erilaisten tapahtumien parissa, joita nyt olisi ilo järjestää yhteistyössä asukkaiden kanssa.
Kirjaston ystävät, vanhat ja uudet asiakkaat ovat ottaneet viihtyisät ja valoisat tilat omikseen päätellen vuosi vuodelta lisääntyvästä lainauksesta, mikä taas on ollut edellytyksenä vuosittain tapahtuvalle laskennalliselle aineistomäärärahan nousulle. Sillä on voitu laajentaa ja lisätä kirjavarastoa, hankkia uutta musiikkiaineistoa myös äänitteinä ja nuotteina sekä viimeisinä vuosina vielä cd-rom-ohjelmia, videoita, kielikursseja ja satukasetteja. Sanoma- ja aikakauslehtien vuosikertoja on voitu tilata aikaisempaa enemmän. Tämän vuosikymmenen alun lama vaikutti tietenkin myös Kannelmäen kirjaston lisääntyneisiin käyttäjälukuihin, mutta valitettavasti huippu näyttää viime aikoina taittuneen laskusuuntaan, millä puolestaan on merkitystä määrärahan jaossa tulevaa vuotta ajatellen.
Kun sitten tarkastellaan kirjaston toimintaa kokonaisvaltaisesti, on pakko ottaa joitakin lukuja ja numerotietoja tilastoista, jotka ovat viime vuodenvaihteesta, siis v. 1997 lopulta, jotta saadaan käsitys käyttöasteesta 6,5 vuoden kuluttua avaamisesta. Lainattavaa materiaalia on n. 54 500 aineistoyksikköä sisältäen kirjoja (44 000), äänitteitä (7130), videoita (1150), nuotteja (1350), atk-tallenteita (200) ja tilattujen aikakaus- ja sanomalehtien vuosikertoja (175). Kokonaislainausluku osoittaa viime vuodelta 369 400 lainaa ja kävijöitä rekisteröitiin samalta ajalta 248 500 eli keskimääräisesti n. 1000 asiakasta/päivä. Asiakaskunnan kansainvälistyminen näkyy selvästi päivittäisissä käyttäjämäärissä, sillä ruotsalaisen aineiston lainaus on enää 3.5%, kun se 60-luvulla oli vielä 20 %. Vieraskielinen lainaus on kasvanut melkein 6% (5.75%), mistä suurimman osan vie englanninkielinen kirjallisuus, mutta myös venäjänkielinen on koko ajan nousussa. Lasten osuus on 34% kokonaislainauksesta. Kokoelmista löytyy kirjallisuutta yhdeksällä eri kielellä, vaihtuvan siirtokirjakokoelman ja pääkirjastossa sijaitsevan Ulkomaalaiskirjaston tarjonta laajentaa kannelmäkeläisten mahdollisuuksia tutustua painettuun sanaan myös harvinaiskielillä.
Päivittäinen lainaustoiminta muodostaa varsinaisen perusosan kirjaston työmuodoista edelleenkin. Pääkaupunkiseudun tietoverkkoyhteyksien kehittyminen viime vuosien kuluessa helpottaa asiakkaiden omaehtoista tiedonhakua tuntuvasti, kun ajantasainen integroitu tietojärjestelmä Plussa on jokaisen kirjastonkäyttäjän ulottuvilla. Sähköposti ja Internetin käyttö palvelee asiakkaita maailmanlaajuisten yhteyksien luomisessa. Musiikin kuuntelu osastoilla on mahdollista.
Kanssakäyminen Kanneltalon muiden hallintokuntien kesken on ollut hedelmällistä, samoin yhteistyö alueen erilaisten yhteisöjen ja yksityisten henkilöiden kanssa on tuottanut monia kulttuuri- ja yleisötilaisuuksia, jotka yhdessä kirjaston järjestämien omien tapahtumien ohella ovat mahdollistaneet maksuttomia virkistäytymishetkiä alueen asukkaille. Luettelosta tulisi hyvin pitkä, jos kaikki se työ, jota on tehty erilaisten kirjaston oheistoiminnaksi katsottavien kulttuuritapahtumien organisoimisessa kuluneiden 6 ½ vuoden aikana tässä yhteydessä tuotaisiin esille. Koko Kaarelan - siis oman "neliapilamme" asukasluku oli vuodenvaihteessa 1997-98 jo 26 314 ja työpaikkoja 4 800. Nämä ihmiset, samoin kuin kaikki muutkin, jotka haluavat käyttää hyväkseen kirjaston tarjoamia palveluita, Kannelmäen kirjasto toivottaa lämpimästi tervetulleiksi suojiinsa.
Lopetan esitykseni kuluvana syksynä uusitun Kannelmäen kirjaston palveluajatuksen sanoin:
Kannelmäen kirjasto palvelee oman alueensa asukkaiden lisäksi koko pääkaupunkiseudun asukkaita. Lapset, musiikinharrastajat ja maahanmuuttajat ovat erityisiä kohderyhmiämme.
Tarjoamme monipuolista aineistoa, asiantuntevaa tietopalvelua ja pääsyn erilaisiin tietokantoihin.
Kannustamme asiakkaita omatoimiseen tiedonhakuun kirjaston tuottamien verkkopalvelujen kautta.
Järjestämme kulttuuri- ja harrastetilaisuuksia yhteistyökumppaneittemme kanssa.
Palvelemme ihmisläheisesti, ammattitaitoisesti ja vuorovaikutuksessa asiakkaan kanssa.
Lähteet:
Helsingin kaupunginkirjaston vuosikertomukset
Kannelmäen kirjaston arkistot
Jaana Hämäläisen tutkimus Kannelmäen kirjaston historiasta
Tanotorvi-lehden vuosikerrat
Mirja Huuhka: Kaarela – Neliapila
Haastattelut