Glenn Gould
Glenn Gould (25.9.1932 - 4.10.1982)
|
|
Kuva: Glenn Gould Foundation
|
32 asiaa Glenn Gouldista
Glenn Gould oli 1900-luvun merkittävimpiä ja kiistellyimpiä pianisteja. Erikoislaatuinen persoonallisuus ja hänen lähestymistapansa eri aikakausien musiikkiin jakaa kuulijoita selvästi eri kasteihin. Henkilökohtaisesti arvostan hänen monipuolisuuttaan, persoonallisuuttaan ja humoristista asennetta elämään ja musiikin tuottamiseen. Varsinkin hänen rohkea linjanvetonsa lopettaa esiintymiset ja keskittyä pelkästään studiotyöskentelyyn on kunnioitettavaa. Aivan kuin hän olisi aavistanut teknologian syvän esiinmarssin 1900-luvun lopulla ja sen luomat mahdollisuudet. Tässä vertaan häntä Bachiin ja Schönbergiin, jotka myös elivät murroksen keskellä ja kokivat ulkopuolisuuden tunnetta, silti jättäen jälkeensä jotakin ainutlaatuista, merkityksellistä.
Tämän tekstin tarkoitus ei ole olla vakava ja tieteellinen, vaan avata henkilönäkökulmaa persoonalliseen ihmiseen, hänen ajatusmaailmaansa ja hänelle merkityksellisiin asioihin. Tuntui luonnolliselta lähestyä aihetta Goldberg-variaatioiden hengessä: teos toimi Gouldin rajapisteenä hänen uransa alkuvaiheessa sekä hänen viimeisinä hetkinään. Tekstiä lukiessa voi kuunnella Gouldin levytyksiä Naxos Music Libraryssa HelMet-sivujen välityksellä.
|
|