
Suomen dekkariseura ry lahjoitti vuonna 1996 salapoliisi- ja jännityskirjallisuuden kokoelmansa Helsingin kaupunginkirjastolle. Tähän peruskokoelmaan kuuluu noin 1500 nidettä, joista valtaosa on kertynyt seuran jäsenten lahjoituksina. Mukana on myös kustantamoiden lahjoituksia. Tällä hetkellä kokoelma on kasvanut noin 1700 niteeseen.
Dekkariseuran toivomuksesta lahjoitus säilytetään kirjastossa yhtenä kokonaisuutena. Suurin osa kokoelmasta on sen vuoksi käsikirjastokäytössä eikä sitä lainata vaan teoksia annetaan asiakkaille kirjastossa luettavaksi.
Suomenkielisiä dekkareita kokoelmassa on noin 1000 kpl, englanninkielisiä noin 500 kpl ja ruotsinkielisiä noin 200 kpl. Lisäksi kokoelmaan kuuluu tietokirjoja sekä lehtivuosikertoja:
- Jury 1977 – 1995
- The Armchair Detective 1987 – 1995
- Clues 1985 – 1995
Kirjaston aineistorekisterissä lainattavan aineiston kokoelmatunnus on DEK ja käsikirjastoaineiston tunnus DKK. Käsikirjastokokoelma on sijoitettu entiseen talonmiehen asuntoon kirjaston pohjakerrokseen. Kokoelmaa kartutetaan edelleen lahjoituksin. Lahjoitusten painopisteenä on suomenkielinen kirjallisuus, erityisesti Fennica-kirjallisuus. Suomen Dekkariseura ry järjestää yhdessä Kallion kirjaston kanssa pienimuotoisia tapahtumia dekkarikirjaston tiloissa.
Lisätietoja
Kirsti Tuominen puh. 31085653 ja Kallion kirjaston neuvonta puh. 31085052.