Kallion kirjasto

Esittely



Keskellä Kalliota kohoaa Kirjasto

Kallion kirjasto on jakanut yhdessä Kallion kirkon kanssa kaupunginosan keskeisen ja näkyvän paikan jo 1910 -luvulta saakka. Kirkko näkyy kauas kaupungin kattojen ylle toimien maamerkkinä, kun kirjasto taas matalampana on osa kalliolaisten jokapäiväistä elämää.

Kallion kirjastotalo oli valmistuessaan 1912 merkittävä tapahtuma, työläiskaupunginosaan rakennettu tiilipalatsi julkiseen käyttöön. Rakennuksen suunnitteli kaupunginarkkitehti Karl Hård af Segerstad ja se oli Suomen ensimmäinen yksinomaan kunnan varoilla rakennettu kirjasto. Suunnitteluun vaikuttivat amerikkalaiset kirjastoaatteet, jotka noina aikoina heijastuivat kirjastotyöhön kaikissa Pohjoismaissa. Kirjaston sisätilojen hallitsevia piirteitä ovat ankara symmetria, tilojen selkeys ja eräänlainen pienoismonumentaalisuus.

Kallion kirjasto heijastelee asuinalueensa ihmisiä ollen boheemi, ennakkoluuloton ja avoin sekä samanaikaisesti perinteinen jo ikänsä puolesta.


Tiivis yhteistyö kirjaston ja alueen tapahtumajärjestäjien, toimijoiden ja palvelutarjoajien kanssa on tärkeä osa perustoimintaa.
Kuukausittain kokoontuvassa Kallion tietotuvassa voi tavata edustajia mm. alueen yhdistyksistä, virastoista ja seurakunnasta.
Tapahtumiin ja tarjontaan kuuluvat näyttelyt, kirjailijavieraat, dekkari-illat, opintopiirit ja satutunnit. Keväisin Kallion kulttuuriverkosto laittaa koko kaupunginosan ensin kukkimaan ja syksyllä kipinöimään. Tällöin kirjastossa voi tavata vaikka portaiden alla piileskelevän lehmän!


Lastenkirjastotoiminta eri muodoissaan on aina ollut Kallion kirjastolle tärkeää, esimerkiksi satutunteja on järjestetty säännöllisesti 1920-luvulta lähtien.
Osana arkea ovat kirjavinkkaukset, tarha- ja koululuokkien vierailut ja kirjastoon tutustumiset. Lastenkirjastotyön historiaa on myös jo 1950-luvulla perustettu Satukortisto: http://pandora.lib.hel.fi/kallio/sadut/
Lastenosasto eli Vintti, kuuluu myös radioaalloilla sunnuntai-iltapäivisin:
http://www.kirjastokaista.fi/category/audio/22/minuutin-vinkkaus
Kirjastossa tapaa usein vanhoja asiakkaita, jotka iloisesti muistelevat menneitä sääntöjä ja tapoja, esim. vahtimestaria, joka sisään tullessa kehotti pesemään kädet ennen kuin kirjoihin kosketaan. Toiset taas tulevat tutustumaan muutoksiin, joita heidän nuoruutensa jälkeen on kirjastossa tapahtunut.
Taso on pysynyt korkeana, lasten- ja nuortenosastolle myönnettiin mm. Laps rakas kunniakirja loistavasta palvelusta.
http://www.lapsrakas.fi/kallion-kirjaston-lastenosasto/

Kallion kokoelmassa ja hankinnoissa panostetaan voimakkaasti kaunokirjallisuuteen ja lainausluvut ovatkin ihan omaa luokkaansa. Klassikoiden rinnalla asiakkaille tarjotaan tämän hetken halutuimpia viihde-, jännitys- ja tietokirjoja.
Lainatuimpaan aineistoon kuuluvat myös elokuvat, äänikirjat ja musiikki cd:t.
Kellarista löytyy mysteerienhuone, Suomen dekkariseura ry:n lahjoittama kokoelma jännityskirjallisuutta. http://www.lib.hel.fi/fi-FI/kallio/dekkarikirjasto/

Kalliossa musiikkivalinnat tekee musiikkitiimi, joten oma kokoelma tunnetaan hyvin ja asiakkaiden toiveet otetaan hankinnoissa huomioon. Kokoelma on kattava edustus klassisesta musiikista ja kaikesta siinä välissä, pop- ja rockmusiikin populaarimpaan puoleen.

Kirjaston ilme muuttui vuodenvaihteessa 2009-2010, tehdyn palvelualueuudistuksen myötä.
Kirjaston keskeisimmälle paikalle kupolisaliin tehtiin luku- ja oleskelualue. Salista ja sen yläpuolella olevalta parvelta löytyvät uutislehdet, viikkolehdet ja kirjastoon tulevat ilmaisjulkaisut.
Avarassa kupolisalissa on viihtyisä sohva koko ikkunaseinän pituudelta ja paljon toivottu kahviautomaatti.

Uudet kirjat ovat usein niin haluttuja ja varattuja, että niihin ei kirjastossa pääse paikan päällä tutustumaan. Sen vuoksi päätettiin perustaa Lukupysäkki. Pysäkin kirjat ovat ainoastaan luku- ja selailukappaleita. Kiinnostavan kirjan voit siis sohvalla istuskellen lukea paikan päällä tai tutustua kirjaan ja tehdä siitä varauksen. Lukupysäkin ajankohtaisen tarjonnan löydät myös netistä:
http://www.lib.hel.fi/fi-FI/kallion_kirjasto/lukupysakki/

Uudistuksen iso osa oli palautusautomaatin hankkiminen kirjastoon. Automaatti palauttaa ja lajittelee tuhansia palautuksia päivän aikana. Palautus- ja lainausautomaattien hoitaessa perustoimintoja, vapautuu virkailijoilta aikaa palvella asiakkaita pidempään ja paremmin kokoelmaa koskevissa kysymyksissä.

Kirjastossa on lukuisia asiakaspäätteitä sekä ilmainen langaton verkko. Kauniina kesäpäivänä kannattaakin suunnata kirjaston takapuistoon läppärin kanssa ja nauttia auringosta ja huippunopeasta internet-yhteydestä.

In Kallio, we have this thing called ”reilu meininki” tai paremminkin ”Kallion henki”. Se muodostuu, ei vain meistä työntekijöistä, vaan eritoten upeista asiakkaista!
(1.9.2010)

Kirjasto on muuttanut ilmettään vuosien varrella:

**Kirjasto saneerattiin vuosina 1989-1990.
Saneerauksen suunnitteli Arkkitehtitoimisto P & P Manner Oy. Kirjastossa on hyötypinta-alaa 1 403 m". Saneerauksessa pyrittiin kunnioittamaan ja korostamaan talon alkuperäistä arkkitehtonista ilmettä ja saamaan rakennus samalla toiminnallisesti ja teknisesti nykyajan tarpeita vastaavaksi. Suurimpia muutoksia oli korkean ullakkotilan käyttöönotto. Sinne rakennettiin lastenosasto kirjamökkeineen ja satulinnoineen sekä musiikin lainaus- ja kuuntelutilat.
(1990)

**Palvelualueremontti  2009-2010
Kallion kirjasto suljettiin palvelualueremontin vuoksi 12.10.2009. Muutoksista suurin osa on kohdistunut kirjaston ensimmäiseen kerrokseen. Sinne sijoitettiin lajitteleva palautusautomaatti ja uusittu lehtialue muhkeine sohvineen. Kahviautomaatista saa virkistävän kahvi- tai kaakaokupillisen.
Palvelupisteet ja lainausautomaatit on uusittu kaikissa kerroksissa ja nettikoneiden määrää on lisätty vastaamaan kasvanutta tarvetta. Tietokirjallisuus kokonaisuudessaan on toisessa kerroksessa ja sieltä löytyy myös valoisa sarjakuvahuone ja nettihuone.
Lastenosaston portaat ja koko osasto on saanut suojaavan ja melua vaimentavan Flotex-lattiapäällysteen. Lapsille on hankittu pehmeitä säkkituoleja ja hauskoja jakkaroita.
Arkkitehtonisesta suunnittelusta vastasi Arkkitehtitoimisto P&P Manner.
(2010)