Oulunkylan kirjasto

Alvar Aallon naapurissa

Munkkiniemen kirjasto sijaitsee kauniissa ympäristössä Riihitiellä, Munkkiniemen nuorisotalon ja Alvar Aallon kotimuseon välissä. Kirjasto perustettiin Munkkiniemen alueelle vuonna 1931 ja se toimi vuosikymmeniä vanhassa palokunnan talossa, nykyisessä nuorisotalossa. Vuonna 1990 kirjasto siirtyi samalle tontille valmistuneeseen omaan rakennukseensa, joka sijoittui aivan Aallon kotitalon kupeeseen.

Arkkitehtitoimisto Nordinin suunnitteleman rakennuksen valmistumista seurasi tarkasti Alvar Aallon leski Elissa Aalto – merkittävän kulttuurikodin viereen ei haluttu mitä tahansa laatikkoa. Kirjasto on muotokieleltään ja sisätiloiltaan Aalto-henkinen ja ehkä yksi kuvatuimmista Helsingin kirjastoista.

Ympäri maailmaa saapuvat arkkitehtuurituristit vierailevat kirjastossa kesäisin lähes päivittäin. He odottavat Aalto-museon avautumista, kuvaavat kirjaston sisätiloja ja luulevat usein kirjastoa Aallon suunnittelemaksi. Kirjastossa on monikielinen Aalto-käsikirjakokoelma, johon kuuluu muun muassa japaninkielisiä teoksia.

Tietokirjallisuutta ja tapahtumia

Aalto-kirjallisuus ei ole ainoa suosittu tietokirjallisuuden laji Munkkiniemessä. Munkan asiakkaat ovat perinteisesti lainanneet runsaasti tietokirjallisuutta. Historia ja muistelmat ovat kysytyimpien aihepiirien joukossa, myös taidekirjat ja kirjallisuudenhistoria kiinnostavat. Kokoelmaa tehdään asiakkaille tutuksi pitämällä jatkuvasti esillä vaihtuvia kauno- ja tietokirjallisuuden teemanäyttelyitä aikuisille kuin lapsille. Munkan henkilökunta osallistuu aktiivisesti myös aineiston esittelyyn verkossa tuottamalla sisältöä kirjaston verkkopalveluihin, kuten Sanojen aikaan, Aihepaketteihin ja Tarinoiden Helsinkiin.

Munkkiniemessä tarjotaan myös kirjailijavierailuja ja esitelmiä. Uusin suosikkitapahtuma on kerran kuussa kokoontuva Sokrates-kahvila, jossa osallistujat keskustelevat yhdessä sovitusta teemasta kahvitarjoilun vahvistamina. Silloin tällöin tarjolla on myös kirjavinkkauksia aikuisille. Myös alueellinen yhteistyö on munkkalaisille tärkeää. Kirjasto tekee yhteistyötä lähikoulujen, seurakuntien, päiväkotien, alueyhdistyksen ja muiden tahojen kanssa. Kirjastonkäytön ja tiedonhaun opastuksia sekä kirjavinkkauksia järjestetään eri koululuokille ekaluokkalaisista lukiolaisiin.

Teksti: Tuija Lassila ja Sari Mattero/ Munkkiniemen kirjasto
Video: Anssi Erkkilä/ Kohtaamispaikka