Paloheinän kirjaston käyttäjät ovat uskollisia omalle kirjastolleen, he hakevat lainansa pääsääntöisesti lähikirjastostaan. Alueella asuu paljon aktiivisia kirjaston käyttäjiä. Suhteutettuna Paloheinän ja Torpparinmäen asukasmääriin, ovat kirjaston lainausluvut korkeat. Lasten aineiston lainauksen osuus on lähes puolet kaikista lainoista. Kirjoja, elokuvia ja muuta aineistoa lainataan kerralla isompi pino ja usein kirjastoreissulla on koko perhe yhdessä.
Luonnonläheinen Paloheinä on tunnettu ulkoilumahdollisuuksistaan. Paloheinästä löytyy maan tunnetuin hiihtolatu, kilometreittäin metsäpolkuja ja golfkenttä. Keskellä laajaa pientaloaluetta sijaitsee vuonna 1986 valmistunut Paloheinän kirjaston ja terveysaseman rakennus, joka palvelee Pakilan, Paloheinän ja Torpparinmäen asukkaita. Alueella asuu runsaasti lapsiperheitä – lasten ja nuorten osuus asukkaista on koko Helsingin korkeimpia.
Painopisteenä lapset
Paloheinän kirjasto on valoisa ja avara ja tunnelmaa voisi kuvata rauhalliseksi. Lapset käyttävät kirjastoa ahkerasti, koululaiset tulevat kirjastoon hakemaan luettavaa ja viettämään aikaa. Mutta koska koulut sijaitsevat melko etäällä, isompia kaveriporukoita parveilee täällä harvemmin. Koululais- ja päiväkotiryhmiä sen sijaan vierailee kirjastossa säännöllisesti.
Paloheinän kirjasto panostaa lastenaineiston hankintaan. Hankimme erityisen runsaasti kuvakirjoja ja lasten elokuvia. Lasten osastolla aineisto pyritään laittamaan esille houkuttelevasti. Kirjaston Lauri-setä pitää musiikkipainotteisia satuhetkiä alle kouluikäisille joka toinen perjantai. Pukinmäen taidetalon sanataidekerho Sanapaja kokoontuu kerran viikossa ja kerran kuussa pidetään maksuton Satuseikkailu. Nukketeatteria tai muita lastenteatteriesityksiä on myös kirjastossa nähty.
Kaunokirjallisuus lainauksen kärjessä
Aikuisia kirjastonkäyttäjiä kiinnostaa ennen muuta kaunokirjallisuus, jota Paloheinässä lainataan huomattavasti enemmän kuin tietokirjallisuutta. Tietokirjallisuuden puolella menevimpiä ovat puutarhanhoitoa ja kodinsisustusta valottavat teokset. Myös matkaoppaita ja terveydenhoitoa käsitteleviä kirjoja lainataan runsaasti.
Kirjastossa on säännöllisesti kirjailijavierailuja. Yhdessä suomenkielisen työväenopiston kanssa järjestetyt kirjailijaillat ovat olleet suosittuja. Paloheinän kirjastossa toimii myös aktiivinen lukupiiri. Kauden tapaamisissa kerääntyy noin kymmenen lukijan porukka sanoja ja ajatuksia makustelemaan. Kuka tahansa voi tulla lukupiiriin vaikka vain istumaan ja kuuntelemaan.
Tervetuloa Paloheinän kirjastoon!
Teksti: Anne Dikert/ Paloheinän kirjasto
Video: Anssi Erkkilä/Kohtaamispaikka