Oulunkylan kirjasto

Rikhardinkadun kirjasto – Kulttuurin monipuolinen aarreaitta

Rikhardinkadun kirjasto on vanha, kaunis ja perinteikäs kirjasto. Kirjaston perustamisesta tuli vuonna 2007 kuluneeksi jo 125 vuotta, mutta olemme tänäkin päivänä vahvasti ajan hengessä elävä, dynaaminen kirjasto.

Kirjastomme löytyy aivan Helsingin keskustasta, Esplanadin kupeelta ja sinne on helppo tulla hetkeksi hengähtämään kaupungin vilinästä. Rikhardinkadun kirjasto kätkee sisäänsä monia rauhallisia ja mukavia lukunurkkauksia ja kirjastossa käy päivittäin paljon kaikenikäisiä asiakkaita lukemassa ja viettämässä aikaa.

Asiakkaiden käyttöön on tarjolla useita internet-päätteitä ja talossa on langaton verkkoyhteys, joten omien kannettavien tietokoneiden käyttö onnistuu myös.

 


Kirjastosta löytyy oivia lueskelupaikkoja

Jokaisessa kirjastomme kerroksessa sijaitsee neuvontapiste, josta saa tarvittaessa apua tiedonhaussa. Ystävällinen ja asiantunteva henkilökuntamme on aina valmis auttamaan ja heiltä kannattaakin kysyä rohkeasti neuvoa!

Kiinnostavaa kulttuuritarjontaa kaikenikäisille

Rikhardinkadun kirjastossa järjestetään runsaasti erilaisia tapahtumia ja näyttelyitä. Kirjallisessa salongissamme vierailee usein kirjailijoita kertomassa tuotannostaan ja kirjaston jokaisesta kerroksesta löytyy aina jokin mielenkiintoinen näyttely. Näytteillä voi olla klassista kuvataidetta tai vaikkapa Star Wars-keräilijän kokoelman aarteita. Kirjastomme erikoisuus on RikArt-taiteilijakirjakokoelma. Kokoelma sisältää taiteilijoitten näkemyksiä siitä, millainen kirja voi kaikessa monimuotoisuudessaan olla. Kirjastossa toimii myös Helsingin Taiteilijaseuran ylläpitämä suosittu taidelainaamo eli artoteekki. Taidelainaamosta asiakas voi lainata taideteoksen kotiinsa kuukausittaista maksua vastaan.

Kirjastollamme on aktiivinen ja viihtyisä lastenosasto, joka järjestää muun muassa taidepainotteista toimintaa lapsille ja nuorille. Kirjastossa toimii vauvaperheille suunnatut vauvojen runokylpylä sekä ruotsinkielinen Babypoesi-ryhmä. Kerran viikossa kokoontuu ruotsinkielisille lapsille tarkoitettu sanatyöpaja. Nuorille olemme järjestäneet mangatyöpajoja ja runotyöpajoja. Lastenosastolla käy paljon koululaisia saamassa kirjavinkkausta ja kirjastonkäytönopetusta. Päiväkodeille järjestämme satutunteja ja pöytäteatteriesityksiä.

 


Lapset kuuntelevat innokkaina satua Peppi Pitkätossusta.


Elämyksiä ja löytöjä!

Kirjallisuuden ystäville kirjastomme tarjoaa monipuolisesti niin klassista kuin moderniakin luettavaa. Taidekirjallisuuden kokoelmamme on todella laaja ja sisältää runsaasti aihealueen helmiä. Panostamme myös englannin- ja ruotsinkieliseen materiaaliin ja lastenosastollamme on kaupunginkirjaston suurin ruotsinkielisen lastenkirjallisuuden kokoelma ja lainaus. Kirjastostamme löydät toki myös uusia ja kiinnostavia musiikkiäänitteitä, elokuvia, aikakauslehtiä, äänikirjoja ja paljon muuta.

Rikhardinkadun kirjastossa voit tehdä löytöretkiä kirjallisuuden rikkaaseen maailmaan, vaellella katsomassa taidenäyttelyjä ja talon upeata arkkitehtuuria, antautua sävelten vietäväksi kuuntelemalla levyjä musiikkiosastollamme tai vain olla ja nauttia olostasi.


Heidi Kajanderin näyttely Hyllygalleria Hyvinpienessä


Näkymä kirjatornin ylimmältä parvelta


Taiteen ystäviä suositussa taidelainaamossa

Tervetuloa tutustumaan ja ihastumaan Rikhardinkadun kirjastoon!

   

 

Teksti: Riina Paulin, Rikhardinkadun kirjasto
Kuvat: Chris Gurney, Rikhardinkadun kirjasto
Video: Tuomas Lipponen, Kirjasto 10