Töölön kirjasto perustettiin vuonna 1898 ja se ehti toimia viidessä eri paikassa Töölön alueella ennen muuttoa nykyiseen paikkaansa vuonna 1970. Yksi suunnittelun lähtökohdista oli rakennuksen ja sitä ympäröivän puiston yhteensovittaminen. Professori Aarne Ervin suunnitteleman rakennuksen kaarevat muodot, vaaleat värit, valoisat lasiseinien erottamat tilat sekä suuri puistoon avautuva ikkunaseinä luovat kirjaston ilmeen.
Kattava kokoelma ja tapahtumia neljässä kerroksessa
Töölön kirjastossa on helppo tehdä löytöjä – sen kokoelmaan kuuluu noin 80 000 kirjaa eri kielillä, 15 000 cd-levyä, 5000 nuottia, 2000 äänikirjaa, 3000 elokuvaa ja 240 lehteä. Kirjastossa on myös langaton verkko ja 21 asiakastyöasemaa eri puolilla rakennusta.
Ensimmäisessä kerroksessa sisääntuloaulassa ovat bestsellerit, elokuvat ja nopeasti mukaan poimittavaa lainattavaa aineistoa, uutisalueella sanoma- ja aikakauslehdet. Lastenosastolla on lainattavien kirjojen, levyjen ja elokuvien lisäksi tarjolla satutunteja eri kielillä, tietokoneita, lautapelejä, leluja ja näyttelyitä.
Aikuisten lainattava aineisto ja opintosali käsikirjastoineen sijaitsevat toisessa kerroksessa. Aineiston esillepanoon panostetaan ja vaihtuvat näyttelyt antavat vinkkejä ja helpottavat lainattavan valitsemista. Aikuisten osaston neuvonnasta voi varata ajan henkilökohtaiseen nettiopastukseen.
Kolmannen kerroksen Svenska gallerietiin on keskitetty aikuisten ruotsinkielinen aineisto. Samassa kerroksessa on myös Hiljainen huone, joka tarjoaa mahdollisuuden keskittymistä vaativaan tietokonetyöskentelyyn.
Monitoimitila Mika Waltari –sali, musiikkiosasto ja asiakkaiden taukotila löytyvät neljännestä kerroksesta. Mika Waltari –salissa järjestetään tapahtumia ja salia vuokrataan ei-kaupallisiiin tarkoituksiin. Helsingin ensimmäinen musiikkiosasto avattiin Töölön kirjastossa helmikuussa 1971 ja se oli heti suuri menestys. Musiikkiosastolla on lainattavana monipuolinen levy- ja nuottikokoelma, musiikkiaiheista kirjallisuutta ja lehtiä. Käytettävissä on myös PlayStation 2 ja DVD –soitin. Osastolla on myös mahdollisuus soittaa clavinovaa.
Töölön kirjasto on yli 40 000 helsinkiläisen lähikirjasto. Alueella asuu paljon ikäihmisiä, mutta asiakkaina on myös runsaasti lapsia ja nuoria. Töölön opintosali on pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastojen suurin ja se täyttyy vuodesta toiseen abiturienteista ja muista opiskelijoista. Ruotsinkielistä väestöä varten kirjastossa on ruotsinkielinen kirjastonhoitaja. Töölön alueen monet oppilaitokset ja työpaikat tuovat kirjastoon asiakkaita kauempaakin.
Tervetuloa Töölön kirjastoon!
Video: Anssi Erkkilä
Teksti: Anne Ala-Honkola/ Töölön kirjasto