Oulunkylan kirjasto

Sata vuotta Vallilan kirjastoa

Vallilan kansankirjasto avattiin 10. syyskuuta vuonna 1908. Vallilalaiset ja kaupunkilaiset kauempaakin saapuivat silloin ihastelemaan lainausosastoa kirjavarastoineen sekä kirjaston kahta lukuhuonetta. Kirjaston englantilaismalliset lehdenlukupulpetit saavuttivat suuren suosion, sillä asiakkaat ahmivat ahkerasti uutisia maailmalta sekä artikkeleita kotikulmilta. Käytettävissä oli neljä ruotsinkielistä ja seitsemän suomenkielistä sanomalehteä sekä peräti 19 aikakausilehteä.

Vallilan kirjastossa juhlittiin satavuotismerkkipäivää 10.9.2008. Kuinkahan kirjaston avajaisiin 100 vuotta sitten saapunut asiakas kommentoisi uutta 2000-luvun Vallilan kirjastoa…? Vuosisadan vaihteessa yleisin miestennimi oli Johannes, joten tehkäämme aikamatka juuri remontoituun Vallilan kirjastoon Johanneksen kanssa. Hänen vaimonsa Maria ei nyt tohdi lähteä mukaan, sillä hänellä on kotona kosolti töitä ja lukutaidossakin on vielä hieman hiomista.

Johanneksen aikamatka alkaa Vallilan kirjastorakennusta ihmetellen. Jo ulkoa se hämmensi, mutta entäpä se valoisuus ja avaruus, jonka hän kohtaa sisälle astuessaan. Johannes hakee katseellaan järeää palvelutiskiä ja sen takana tarkkailevia kirjastonhoitajia ja kirjakaappeja, mutta kirjastosta ei löydy Johannekselle tuttua tiskiä. Hetken aprikoituaan Johannes päätyy siihen tulkintaan, että matalan tason takana iloisesti hääräilevät henkilöt ovat kirjastonhoitajia. Hän suuntaa askelensa kohti heitä. Hieman hämillään hän pyytää tarvitsemaansa kirjaa ja kaivaa taskustaan lainamaksua. Johannes hämmästelee, kun kirjastonhoitaja noutaa kirjan salin puolelta, mutta hän päättää olla kysymättä asiaa. Mutta lainamaksua hän kysyy, sillä hän tietää, että lainaaminen maksaa viidestä viiteenkymmeneenviiteen penniin. Eipä ota virkailija häneltä lainamaksua eikä muistuta lainamääristä ja säännöistä. Virkailija hymyilee ja antaa enempiä kyselemättä kirjan Johannekselle eräpäiväkuitin kera. Johannes tekee vielä kierroksen kirjastossa. Hän näkee valtavan määrän kirjoja ja muuta lainattavaa sekä paljon ihmisiä, jotka istuvat ja keskittyvät tietokoneiksi kutsuttuihin laitteisiin. Johannes kuulee myös iloista puheensorinaa ja pelkää pahoin, että joku saa kohta läksytyksen. Mutta kukaan ei puutu lasten keskusteluun. Kaikkihan näyttävät viihtyvän täällä!



Johannes-raukalla olisi vielä paljon hämmästeltävää kirjastoaikamatkallaan. Pikkuhiljaa järkytys muuttuisi iloksi. Hän ryntäisi ehkä kotiin hakemaan vaimonsa ja lapsikatraansa tätä ihmettä katselemaan. Kaikki saisivat omat kirjastokortit, eikä mikään maksaisi kunhan vaan muistaisi palauttaa lainansa ajoissa. Kirjastonhoitaja opastaisi, että lainat voi uusia verkkokirjastossa, mutta sen selittäminen Johanneksen perheelle veisi jo liikaa aikaa. Tuon jälkeen Johannes perheineen istuisi nauttimaan Vallilan 100-vuotisjuhlan ohjelmasta. He kuulisivat kuinka kirjastotoimen johtaja Maija Berndtson ja Vallilan kirjastonjohtaja Harri Sahavirta avaavat juhlallisuudet, jotka jatkuvat puheiden, esittelyjen, runon ja laulun merkeissä iltaan asti.

Onnittelut satavuotiaalle, jota ikä ei paina. Juuri tehdyn remontin jälkeen Vallilan kirjasto palvelee asiakkaitaan entistäkin monipuolisempana ja upeampana.

    

     Vallilan juhlissa haastateltavana kirjastotoimenjohtaja Maija Berndtson sekä Ella, 8 vuotta.

 

Teksti: Riitta Taarasti, Verkkokirjastoyksikkö
Kuva: Harri Sahavirta, Vallilan kirjasto
Video: Tuomas Lipponen ja Aapo Rikala, Kirjasto 10