Kuka on Arvid Kuuntakanen?

Salaperäinen Arvid Kuuntakanen on laatinut oloskooppeja näille sivuille jo vuoden päivät. On tullut korkea aika tutustua tarkemmin tähän miekkoseen. Kirviö sai kiinni kiireisen ystävänsä ja istutti hänet melkoiseen piinapenkkiin.

Kuka olet?
Arvid Kullervo Kuuntakanen
 

Mitä teet?
Työskentelen oloneuvoksena yliopiston humpukologian laitoksella. Tutkin olotiloja ja olosuhteita ja tietenkin laadin oloskooppeja.

Onko oloskooppien laatiminen vaikeaa?
Olot vähän vaihtelevat, mutta useimmiten se on tosi hauskaa.

Tarvitaanko siihen koulutusta?
Toki. Olen opiskellut olologiaa sekä höpsismiä monta vuotta Suomessa ja ulkomailla. Tuoreimman Master of Mooning -tutkintoni olen suorittanut viime vuonna Oxfordin yliopistossa.

Mitä teet vapaa-ajallasi?
Olen tosi kiireinen, joten minulla on vain vähän vapaa-aikaa. Siksi käytän työmatkani hyödyllisesti ja virkkaan. Olen tosi innostunut päähineistä. Olen virkannut niitä jo kymmeniä. Lähes kaikille ystävilleni olen tehnyt tällaisen hienon antennipipon.

Kuuntelen pelkästään punkkia ja ämppärini soittolistalla pyörivätkin biiseistä legendaarisimmat. Varsinkin sauvakävelyllä ämppäri on ihan ehdoton. Usein riehaannun laulamaan mukana. Kirkkaina syysiltoina tuijottelen mielelläni tähtiä.


Kuva © Jussi Paavilainen

 
Mikä on lempiruokasi?

Suomalaiset perinneruuat maistuvat aina. Jälkkäriksi haluan pullamössöä.

Missä viihdyt parhaiten?
Kirjastossa ja kotona olemista ei voita mikään.

Mikä on lempikirjasi?
Tykkään kaikista, joissa on kovat kannet. Pehmeäkantisetkin ovat kivoja. Viime aikoina olen lueskellut myös sähköisiä kirjoja.

Mistä haaveilet?
Haluaisin oppia soittamaan punkkia oikein väärin, joten haaveilen pätevästä soitonopettajasta. Ja tietenkin maailmanrauhasta.

Kiitos haastattelusta Arvid!

Päivitetty: 30.12.2011