|
Kirjat vievät aikamatkoille menneisyyteen ja tulevaisuuteen
Aikamatkailu on jännittävä ajatus. Millaista olisi siirtyä yhtäkkiä toiseen aikaan, menneisyyteen tai tulevaisuuteen jonkin taikaesineen tai vaikkapa junamatkan aikana? Millaista olisi äkkiä tupsahtaa keskelle kivikautista kylää tai päätyä nykyaikaisen koulun sijasta vanhanaikaiseen sisäoppilaitokseen, jossa käytetään kummallisia vaatteita ja kylpeäkin saa vain kerran viikossa? Ei kännyköitä, ei ipodeja ja ennen kaikkea: ei ainuttakaan tuttua ihmistä! Mahdollisesti tutunkin oloinen paikka on aivan vieras. Miltä nykyisyys näyttää menneisyydestä tulleen silmin? Entä millainen on tulevaisuuden Suomi?
Aikamatkan alkaminen, siirtyminen toiseen aikaan ja paikkaan, tuntuu monissa kirjoissa tapahtuvan kovin helposti. Paluu takaisin omaan aikaan onkin sitten paljon hankalampi ja jännittävämpi seikkailu. Toiset tosin pystyvät kulkemaan aikaportista helposti kumpaankin suuntaan, mutta kuinka usein aikaporttia voi käyttää?
|
|
Elisabet Aho: Aadan aikaikkuna
Yhdeksänvuotiaan Aadan lempipaikka kotona on leveä ikkunalauta, jolla hän istuu mielellään ja tarkkailee Mannerheimintien elämää. Eräänä päivänä vastapäinen toimistotalo tuntuu hämärtyvän ja katoavan. Tilalle ilmestyy korkea kallio ja puutaloja. Näkymä on tytölle tuttu vanhoista valokuvista. Aada lähtee ulos ja huomaa, että tuttujen pizza- ja kebabpaikkojen tilalla onkin maitokauppoja ja somia paperikauppoja. Aada tutustuu puutalossa asuvaan Marjutiin ja saa selville, että hän itse on siirtynyt 40 vuotta varhaisempaan aikaan, vuoteen 1968. Ja mikä hurjinta, Marjutin naapurustossa asuu pieni perhe, joka on kovin tuttu: Aadan isovanhemmat ja hänen oma äitinsä pikkuruisena vauvana...
Georgia Byng: Molly Moon ja arvaamaton aikamatka
Ensin turbaanipäinen mies vie mopsi Petulan, sitten hän saapuu hakemaan Molly Moonia. Molly singahtaa 1870-luvun värikkääseen Intiaan, jossa jo onkin neljä eri-ikäistä Molly Moon –kopiota... Mestarihypnotisoija Molly joutuu moniin huimiin ja nauruhermoja kutkuttaviin seikkailuihin ennen kuin hän voi pelastaa Petulan, ystävänsä ja itsensä sekä kaikkien kopiot omiin aikoihinsa hurjan maharadžan kynsistä. Tämä on Molly Moon –sarjan kolmas osa.
Hans Magnus Enzensberger: Robertin aikamatka
14-vuotias Robert katselee televisiota, kun yhtäkkiä hänen silmissään mustenee. Havahtuessaan hereille hän tuntee ensin kylmyyden. Lumisessa ympäristössä jokin näyttää tutulta, aivan samanlaiselta kuin TV:n ohjelmassa. Pian Robert saa selville, että hän on siirtynyt ohjelman kautta 1950-luvun Neuvostoliittoon. Niin alkavat Robertin aikamatkaseikkailut, joiden kuluessa hän singahtaa omasta ajastaan 1990-luvun lopusta yhä kauemmas historiaan aina 1600-luvulle kolmikymmenvuotisen sodan aikoihin asti. Seitsemällä aikamatkallaan Robert ehtii muun muassa olla syytettynä vakoilusta, tavata isoisoäitinsä, rakastua, liittyä rosvojoukkoon ja pestautua maalarin oppipojaksi.
Laila Kohonen: Kumisevan kiven arvoitus
Luokan retki muinaisille asuinpaikoille muuttuu Kasperin kohdalla todelliseksi seikkailuksi. Maasta löytynyt loitsukivi johdattaa pojan suoraan kivikautiseen kylään, hänen kaukaisten esi-isiensä luo. Kasperi osaa lukea ja kirjoittaa, hän tietää paljon monista asioista, mutta juuri mikään hänen tiedoistaan ei tunnu hyödyttävän kylän elämää. Kivikautisen kylän tavoille oppiminenkaan ei suju helposti, vaikka tukena ovatkin Kasperia oman perheensä jäsenenä pitävä Neuvokas-emo ja nuori Kouvonkorva. Millä keinoin Kasperi voi palata takaisin omaan kotiinsa? Helppolukuisessa kirjassa on runsaasti tekstiä ja mustavalkokuvitus.
Marja Luukkonen: Kivinen kello
On vuosi 1977. Teini-ikäinen Malla on muuttanut vanhempiensa kanssa maalle. Eräänä päivänä Malla tekee kävelyretken mökin ympäristöön. Palatessaan hän on edelleen yhtä vanha kuin ennenkin, mutta aika on nytkähtänyt 26 vuotta eteenpäin. Tietokoneet, eurot, kännykät ja uudet kodinkoneet ovat Mallasta käsittämättömiä, mutta suurin ihme on veli, jota hänellä ei aiemmin ollut. Ennestään tuntematon veli tunnistaa Mallan heti, mutta vanhemmille tyttö tuntuu olevan aivan vieras. Uudessa ajassa toimiminen tuntuu Mallasta hankalalta, mutta onko hänellä mitään mahdollisuutta siirtyä takaisin vuoteen 1977?
Harri István Mäki: Siperian legioona ja aikaloukko ; Siperian legioona ja höyryurut
Jakke, Make ja Milla Murtaja sekä Madonna-kana ovat perustaneet seikkailevan salaseuran. Mikään tavallinen salaseura Siperian legioona ei kuitenkaan ole. Aikamatkailu on olennainen osa seikkailua – ja apua tarvitsevat muun muassa Tampereen Finlaysonin tehtaalla 1800-luvulla viilettävät kummitukset ja aaveet. Miksi tehtaan kellon viisarit ovat kadonneet ja mikä onkaan salaperäinen kone, jota kummitukset etsivät höyryöisin kahdenkymmenen vuoden välein? Siperian legioonaan voi tutustua myös sarjalle omistetulla kotisivulla.
Kate Saunders: Lumottu lukukausi
12-vuotias Flora Fox on pakon edessä lähetetty pariksi lukukaudeksi moderniin sisäoppilaitokseen. Junamatkalla Flora tempautuu toiseen aikaan. Hän päätyy 1930-luvulle ja aivan toisenlaiseen kouluun kuin mihin oli matkalla. Koulun jäykkiin sääntöihin sopeutuminen ei ole helppoa. Onneksi Flora saa apua kolmelta huonetoveriltaan, jotka päättävät auttaa hänet takaisin omaan aikaansa. Mutta kuka on toinen Flora, jota odotettiin 1930-luvun kouluun ja jonka muistot alkavat sekaantua Floran Foxin omiin, 2010-luvun muistoihin?
Ritva Toivola: Salaiset aikamatkat ; Arvaamaton aikamatka
Salaisissa aikamatkoissa Ada ja Mertsi matkustavat romuvarastosta löytämänsä pelikoneen avulla kauas menneisyyteen eri vuosisadoille. Nykyhetkessä he tapaavat Villen, jonka tempaisevat mukaan omaan aikaansa, vuoteen 2068. Ville luulee näkevänsä kummallisia unia, joissa hän liikkuu avaruuskaupunki Nova Brysselissä. Adalla ja Mertsillä on kovan työ saada Ville uskomaan, ettei poika näe vain unia. Entä mitä ajattelee Villen ystävä Laura, joka ei usko aikamatkoihin?
Salaisten aikamatkojen itsenäinen jatko-osa Arvaamaton aikamatka puolestaan tempaisee Villen ja Lauran hiidenkirnun kautta vuoteen 2112. Suomi näyttäytyy teknistyneenä maana, josta luodaan yhteyksiä jopa kaukaisiin planeettoihin. Mielenkiintoinen matka saa pian uudenlaisen käänteen. Laura ja Ville huomaavat rinnastuvansa terroristeihin, koska terroristien tapaan heiltäkin puuttuu ihon alta biometrinen tunniste-dana.
Jeanette Winterson: Aikamyrsky
Jännittävä romaani aikamyrskyistä, aika-ansoista, ajanvirrasta, Silver-tytöstä ja Ajanottaja-kellosta, jonka omistaja voi hallita aikaa ja maailmaa. Kuka on Kultakasvoinen lapsi, jonka ennustuksen mukaan pitää tuoda Ajanottaja oikeaan paikkaan? Entä keitä ovat Adam Darkwater ja Regalia Mason, joilla tuntuu olevan vahva kosketus aikaan?
Finn Zetterholm: Lydian salaisuus : matka maalausten taakse
Lintupoika on kehottanut Lydiaa pitämään erityisen hyvää huolta käsistään, koska ne ovat erityislaatuiset. Erityislaatuiset ne ovatkin. Kun Lydia koskettaa museossa Rembrandtin maalausta, hän singahtaa suoraan kuuluisan maalarin aikaan vuoden 1658 Hollantiin. Hollannista Lydian matka jatkuu monen muun merkittävän taiteilijan, Leonardo da Vincin, Edgar Degasin ja Salvador Dalin, lähipiiriin. Piirustuksesta ja taiteesta kiinnostunut Lydia oppii paljon uutta menneestä maailmasta ja taiteilijoiden työtavoista, mutta miten hänen onnistuu palata takaisin kotiin omaan aikaansa? Romaanissa keskeisten maalausten kuvat löytyvät kirjan kansilehdiltä.
Tuija Lassila Munkkiniemen kirjasto
|
|
|
|