Kirviön kiikarissa: J. R. R. Tolkien

J. R. R. Tolkien - Kuva © Wikimedia Commons
J. R. R. Tolkien - Kuva © Wikimedia Commons

Kirviön kiikarissa on nyt henkilö, jota pidetään modernin fantasiakirjallisuuden isänä. Kaikenikäisten klassikkona tunnetun Taru sormusten herrasta -kirjan kirjoittaja tunnetaan nimellä J. R. R. Tolkien.

Kokonaisuudessaan hänen nimensä on John Ronald Reuel Tolkien. Tolkien syntyi 3.1.1892 Etelä-Afrikassa ja kuoli 2.9.1973 Englannissa. Hän työskenteli englannin kielen professorina Oxfordin yliopistossa Englannissa.

Kielitieteilijän piirteet näkyvät myös hänen kirjallisuudessaan, sillä hänen teoksensa sisältävät paljon kirjallista mytologiaa ja itse kehitettyä kielioppia.


Tolkienin kirjallisuudelle ominaista ovat muun muassa kriittisyys teknologiaa kohtaan, monipuolinen hahmokavalkadi sekä yksityiskohtainen ja eeppinen kerronta.

Professori Tolkienin teosten suosion myötä on syntynyt elokuvia, kuunnelmia, tietokirjoja, kerhoja, tapahtumia, musiikkia, taidetta ja paljon muuta.

Tolkien: Hobitti, eli sinne ja takaisin

Hobitti, eli, sinne ja takaisin

Tämä kirja on kertomus ’Bilbo Reppuli’ –nimisen puolituisen seikkailusta pitkin Keski-Maata. Matkaseuranaan Bilbolla on tusina kääpiöitä ja äkkipikainen velho Gandalf.
Kotikolonsa mukavuuksiin tottunut Bilbo pääsee mukaan tapahtumiin, joiden kautta hän nostaa tuntemattomat puolituiset Keski-Maan kansojen tietoisuuteen. Kirjan kohokohtiin kuuluvat arvoitukset pimeässä, lohikäärmeen huiputus ja pelastustoimet Synkmetsän haltijoiden valtakunnassa.

Peter Jackson on tuottamassa tästä kirjasta kaksi elokuvaa. Ensimmäinen osa valmistuu vuonna 2011.

 

 

Tolkien: Maamies ja lohikäärme

Maamies ja lohikäärme

Tämä kirja on Tolkienin teoksista eniten lastensatua muistuttava. Kirjassa pulska punapartainen maanviljelijä Giles onnistuu vahingossa karkottamaan kylää uhanneen jättiläisen ja hänestä tulee samalla suuri sankari. Giles ei vaivaudu oikaisemaan erehdystä vaan paistattelee suosiossa, kunnes kyläläiset keksivät lähettää Gilesin pelastamaan kylän sitä uhkaavalta lohikäärmeeltä. Gilesin on myöhäistä enää perääntyä, joten uhkarohkea lohikäärmeenmetsästys alkaa.

 

 

Tolkien: Roverandom

Roverandom

Tolkienin poika hukkasi eräällä lomamatkalla leikkikoiransa hiekkarannalle. Kun poika kyseli, mihin koira-parka on joutunut, isä-Tolkien sepitti Roverandomin tarinan. Rover oli ennen oikea koira, mutta erehtyi puremaan velhoa lahkeeseen, jolloin kiukustunut velho muutti Roverin rangaistukseksi lelukoiraksi. Rover tahtoo muuttua takaisin koiraksi ja lähtee etsimään velhoa. Hän päätyy mitä ihmeellisimpiin paikkoihin, kuten kuuhun ja merten syvyyksiin.

 

 

Tolkien: Silmarillion

Silmarillion

Professori Tolkien piti Silmarillionia omana pääteoksenaan. Hänen aikomuksenaan oli luoda Kalevalan-tyylinen eepos. Silmarillion sisältää Keski-Maan tarinan aina maailman syntymisestä Hobitin tapahtumiin asti. Kirja on täynnä tarujen myyttejä ja aiemmissa teoksissa ohimennen mainittujen hahmojen elämäntarinoita. Lukijoille selviää muun muassa miksi haltijat kaipaavat meren äärelle ja minkälaisia taruja Aragornin sukupuu pitää sisällään.

 

 

Tolkien: Taru sormusten herrasta

Taru sormusten herrasta

Kirjan tapahtumat alkavat noin 50 vuotta Hobitin tapahtumien jälkeen. Pääosassa on tällä kertaa Bilbon ottopoika Frodo Reppuli. Bilbon yhtäkkisen katoamisen seurauksena Frodo perii setänsä omaisuuden, mukaan lukien kultaisen sormuksen. Mutkien kautta Frodolle selviää, että hänen sormuksensa on tarujen suursormus, jota musta ruhtinas Sauron etsii taukoamatta. Velho Gangalfin neuvojen turvin Frodo lähtee pitkälle matkalle tuhoamaan sormusta. Pian Frodon ympäröivät tapahtumat saavat hänet ymmärtävään tehtävän toivottomuuden. Miten hän voisi uskoa onnistuvansa siinä, mitä viisaatkin pitävät mahdottomana?

 

 

Tietokirjoja Tolkienista ja Keski-Maasta

Day: Tolkien - tarujen taustaa

Day: Tolkien - tarujen taustaa

Tolkienin olennoista, hahmoista ja tapahtumista on tehty useampia tietokirjoja, joista esimerkkinä David Dayn kirjoittama Tolkien: tarujen taustaa. Tätä kirjaa lukiessa tutustuu professori Tolkienin itsensä lukemiin teksteihin ja muihin hänen käyttämiin lähteisiin. Vaikka Tolkien keksi kunnioittavan määrän uusia tunnusmerkkejä fantasiakirjallisuudelle, on hänkin saanut muiden tapaan vaikutteita.

 

Day: Tolkienin maailma

Day: Tolkienin maailma

Tämä kirja sisältää suuren määrän tietoa Tolkienin luomasta Keski-Maasta. Mustavalkoiset- ja värikuvat kaunistavat ja havainnollistavat Dayn keräämiä havaintoja Tolkienin kirjojen hahmoista, tapahtumista ja historiasta. Mainio opus erityisesti niille, jotka haluavat vastauksia kirjoja lukiessa avautuneisiin kysymyksiinsä.

 

Carpenter: Tolkienin elämänkerta

Carpenter: Tolkienin elämänkerta
Kaikkien Tolkien-fanien mainio tiedonlähde. Tahtoipa lukija tietää professorin elämän alkuvaiheista tai hänen luomiensa hahmojen kehittymisestä, löytyy vastaus yli 300-sivuisesta kirjasta.

Peter Jacksonin ohjaama Taru sormusten herrasta –trilogia

Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit       Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia      Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu

Sormuksen ritarit (2001)

Elokuvatrilogian ensimmäinen osa voitti neljä oscaria ja keräsi lipputuloja siinä määrin, että suurin osa kirjojen pinttyneimmistäkin faneista ihastui siihen. Sormuksen ritarit kertoo hobitti Frodon ennen niin rauhallisen elämän muuttumisesta suureksi seikkailuksi. Vihollisten takaa-ajama sankarijoukko ei ole varma päämäärästään, mutta eteenpäin jatkaminen on väistämätöntä.

Kaksi tornia (2002)

Sarjan toinen osa tutustuttaa katsojan ensimmäistä osaa paremmin Keski-Maan eri rotuihin ja näiden kulttuureihin. Idässä häämöttävä Mordor ei ole ainut paikka missä miekat kohtaavat ja historiaa muovataan. Kaksi tornia voitti kaksi oscaria.

Kuninkaan paluu (2003)

Trilogian kolmas ja viimeinen osa voitti 11 oscaria, muun muassa paras elokuva, ohjaus ja musiikki. Elokuvan juoni seuraa monen eri ryhmän matkaa eri päämääriin. Riittääkö usko paremmasta huomisesta tai mielen vilpittömyydestä? Klassinen hyvän ja pahan taistelu käydään lopulta meidän kaikkien sydämissä.

Tietokirjoja elokuvatrilogiasta

Sibley: Näin tehtiin elokuvasarja Taru sormusten herrasta    Sibley: Taru sormusten herrasta - elokuva ja sen synty   Smith: Taru sormusten herrasta - aseet ja armeijat

Sibley: Näin tehtiin elokuvasarja Taru sormusten herrasta

Tämä lähes 200-sivuinen kirja paljastaa lukijalleen monenlaisia yksityiskohtia Peter Jacksonin ohjaamasta Taru sormusten herrasta -trilogiasta. Mukana on paljon onnenhetkiä ja karvaita surun kyyneleitä. Tätä kirjaa varten Sibley matkusti elokuvien kuvauspaikalle Uuteen-Seelantiin ja haastatteli yli 150 ihmistä.

Sibley: Taru sormusten herrasta - elokuva ja sen synty

Tämä kirja on Sibleyn ensimmäinen elokuvatrilogiaan pohjautuvan tietokirjan versio. Se julkaistiin ensimmäisen elokuvan suurmenestyksen jälkeen kertomaan lukijoille, miten elokuva oli tehty. Kirja sisältää yli sata sivua, upeita värikuvia ja haastatteluja trilogian teossa mukana olleilta.

Smith: Taru sormusten herrasta - aseet ja armeijat

Tämä kirja sisältää laajan ja yksityiskohtaisen luettelon elokuvassa käytettyjen aseista ja armeijoista. Kirjaa lukiessa selviää muun muassa erilaisten Keski-Maan rotujen sotilaiden varusteet ja aseiden tekotavat. Mukaan mahtuu huima määrä värikuvia ja elokuvassa mukana olleiden kommentteja.

Keski-Maahan sijoittuvat pelit

Keski-Maahan sijoittuvia pelejä löytyy lukuisia. Tunnetuimpia lienevät elokuvien pohjalta tehdyt samannimiset tietokonepelit, joissa ohjataan itse suosikkihahmoa ja taistellaan örkkejä ja peikkoja vastaan. Joissain peleissä voi valita taistelevansa Sauroninkin puolella. Internetistä löytyy maksullinen Lord of the Rings Online moninpeli. Pelaamisesta kiinnostuneiden kannattaa myös etsiä Keski-Maan tapahtumiin pohjautuvia lauta- ja roolipelejä.

Suomen Tolkien-seura ry

Suomessa on monia fantasiakirjallisuusseuroja. Näistä ehkä tunnetuin ja suurin on Suomen Tolkien-seura ry. Liittyäkseen kyseiseen seuraan tarvitsee sinun olla vain fantasiakirjallisuudesta kiinnostunut. Jäsenet kokoontuvat ajoittain seuran tapahtumiin. Seura julkaisee kahta lehteä: Hobittilan Sanomat ja Legolas. Tervetuloa!

 Tolkien-seura ry

Jaro Heikkinen ja Ulla Kapanen

 Kirviön kiikarissa -sarja

Julkaistu 20.2.2009

Päivitetty: 30.12.2011