Lisää harrastuksia

Ankkalinnan etsiväopas
Sanoma Magazines, 2004

Oletko aina halunnut kuuluisaksi etsiväksi, mutta et tiedä miten sellaiseksi tullaan? Apuun tulee Ankkalinnan etsiväopas. Siinä Mikki Hiiri kertoo etsivän ammatista ja välineistä. Kirjassa kerrotaan myös kuuluisista salapoliiseista, kuten Sherlock Holmesista.

 


Ankkalinnan etsiväopas

 

 

Aulio, Olli: Onkijan kirja
Gummerus, 2004

Erittäin kattava teos kaikille niin kaloista kuin onkimisestakin kiinnostuneille. Kesäpäivä laiturinnokassa istuen sujuu varmasti mukavammin, kun tietää, mikä syötti on paras millekin kalalle ja mihin aikaan onkiminen on tuottoisinta. Kaikki välineistä ja varusteista saaliin käsittelyyn saakka.

   


Aulio: Onkijan kirja

 

 

Baptiste, Baron: Isä on rinkeli - Joogaa lapsille ja vanhemmille
Pieni Karhu, 2007

Baron Baptiste kertoo kuvin sanoin joogasta. Kirjassa kerrotaan miten jooga-asennot tehdään alusta loppuun. Selkeät piirroskuvat helpottavat ymmärtämistä.

 


Babtiste: Isä on rinkeli

 

 

 

Bray-Moffatt, Naia: Lasten balettikoulu
Karisto, 2004

Lasten balettikoulussa kerrotaan balettitanssista alkeista valmiiseen esitykseen. Kirjassa kerrotaan perusasennoista, varusteista ja kaikesta mitä harjoituksissa tehdään. Selkeät valokuvat auttavat nuorta tanssijaa. Kirjan lopussa on lyhyt balettisanasto.

 


Bray-Moffatt: Lasten balettikoulu

   

   

   

Bray-Moffatt, Naia: Lasten taitoluistelukoulu
Karisto, 2005

Kirja on valokuvin kuvitettu teos taitoluistelun saloista. Kirjassa on ohjeet ensi-askelista jäällä pieneen loppunäytökseen asti. Malleina esiintyvät oikean luistelukoulun oppilaat. Miten tehdään flippi, ritti tai axel sen voit lukea ja katsoa kirjasta.

 


Bray-Moffatt: Lasten taitoluistelukoulu

 

 

   

Bray-Moffatt, Naia: Lasten tenniskoulu
Karisto, 2005

Kirjan valokuvat ovat lapsista, jotka ovat osallistuneet Lontoon Wimbledonin huipputenniskoulun alkeiskurssille. Kirjassa seurataan lasten taitojen kehittymistä oikeasta mailaotteesta lyönteihin ja pelaamiseen. Kirjan yhdellä aukeamalla käsitellään aina yksi aihekokonaisuus. Kuten verryttely, pallonkäsittely, mailankäsittely, kämmenlyönti, rystylyönti. Kirjassa on runsaasti kuvia harjoitustilanteista tarkkojen ohjeiden kera. Kirjan lopussa lapset pääsevät opastetulle Wimbledonin kierrokselle maailman kuuluisimmalle tenniskerholle.

 


Bray-Moffatt: Lasten tenniskoulu

 

 

 

Briggs, Michael: Harrasteena postimerkit
Kustannus-Mäkelä, 1993

Moni on varmasti harkinnut postimerkkeilyn aloittamista, muttei oikein tiedä mistä aloittaa. Kirja on niin valottava kurkistus postimerkkien ja postijärjestelmän historiaan kuin käytännöllinen opas merkkien hankkimisesta, tunnistamisesta ja järjestelemisestäkin. Postimerkkien irrottaminen kuoresta sujuu hujauksessa ja kansion suunnittelu hoituu helposti.

   


Briggs: Harrasteena postimerkit

   

   

   

Buckingham, Alan: Digikuvaus tutuksi
WSOY, 2006

Kirjassa on tarkat ohjeet ja selventävät kuvat digikuvauksen aloittelijalle. Kirjan kymmenen ohjetta hyviin kuviin auttavat sinua ottamaan parempia kuvia. Saat myös opastusta siihen, miten otat kiinnostavia kuvia ja miksi kuvanottamissääntöjä kannattaa silloin tällöin rikkoa. Kirjassa on myös hieman opastusta kuvankäsittelyyn, kuinka teet omista valokuvista kirjepaperia tai onnittelukortteja sekä kuinka tallennat ottamasi kuvat cd- tai dvd- levylle.

 


Buckingham: Digikuvaus tutuksi

 

 

 

Edom, Helen: Aloitetaan baletti
Karisto, 1999

Kirja on oivallinen kaikille tytöille ja pojille, jotka haluaisivat alkaa harrastaa balettia. Kirjassa on yksityiskohtaiset ja selkeät kuvat ja ohjeet, joita noudattamalla voi oppia baletin alkeet vaikka kotona. Lisänä kirjassa on muutamia kuvia ja tekstejä kuuluisista baleteista. Kirjaa on myös hauska lukea, vaikkei balettia haluaisikaan harrastaa.

   


Edom: Aloitetaan baletti

   

   

   

Gifford, Clive: Skeittaamaan!
WSOY, 2007

Tiesitkö, että skeittausta alunperin kutsuttiin katusurffaukseksi. Tämän kirjan ohjeiden mukaan opit tekemään lajin viimeisimmät temput. Tarkat kuvat helpottavat ymmärtämistä. Myös aivan perustaidot opitaan tämän kirjan avulla.  Kirjassa neuvotaan, miten suojaat itsesi, opit beilauksen eli turvallisen kaatumisen taidon. Neuvotaan oikean laudan valinta, annetaan tarkkaa tietoa parhaista välineistä. Opit harjoittamaan taitojasi yksityiskohtaisten ohjeiden ja vinkkien avulla.

 


Gifford: Skeittaamaan!

 

 

 

Green, Lucinda: Ratsastuskoulu
Helsinki Media, 1994

Oletko suunnitellut ratsastuksen aloittamista? Jos, niin tämä kirja on kuin tehty sinulle. Kirja sisältää monipuolista tietoa sekä hevosista että ratsastusvälineistä. Vaikka olisit jo aloittanut ratsastuksen, kirjasta löydät varmasti monenlaista tietoa, jota et entuudestaan tiedä. Kirjan ohjeita seuraamalla opit niin ravauksen, estehypyn kuin hännänletittämisenkin.

   


Green: Ratsastuskoulu

 

 

Ibbs, Katharine: Nuoren kokin keittokirja
WSOY, 2005

Nuoren kokin keittokirjan avulla loihdit herkullisia ruokia ja leivot suussa sulavia leivoksia. Lisäksi kirjassa kerrotaan ruokavaliosta sekä esitellään työvälineitä joita tarvitset keittiössä. Kirjan lopussa on sanasto joka auttaa ymmärtämään kuullotukset ja silppuamiset.

 


Ibbs: Nuoren kokin keittokirja

 

 

 

Jaensson, Håkan: Prätkähullu perhe
Karisto, 2007

Odotatko, että täytät 15-vuotta ja pääset nauttimaan vauhdista ja päristelystä mopon kyydissä. Prätkähullu perhe helpottaa odotustasi. Kirjassa kerrotaan erilaisista mopoista, skoottereista ja moottoripyöristä eri aikakausilta.

 


Jaensson: Prätkähullu perhe

 

 

Jalamo, Ilpo: Banzai - lasten budokirja
[Ilpo Jalamo], 2005

Kirjan nimi Banzai tarkoittaa suomeksi eläköön. Teos on suunnattu 9 - 15-vuotiaille lapsille sekä heidän vanhemmilleen.  Opaskirjassa esitellään yleisimmät japanilaiset kamppailutaidot kuten aikido, judo, jujutsu ja karate. Kirjassa on piirroskuvat eri budolajien (yhteisnimitys Japanissa kehitetyille kamppailutaidoille) tekniikoista. Kerrotaan myös mitä lajien harrastaminen maksaa, minkälaista seuratoimintaa on ja teoksen lopussa on pieni sanastokin. Kirjassa puhutaan myös itsepuolustuksesta, miten budoka oppii lannistamaan kiusaajansa rauhallisella ja itsevarmalla käytöksellä.

 


Jalamo: Banzai - lasten budokirja

   

   

   

Köhn, Öystein: Vuoleminen – puukko työkaluna
Gummerus, 2000

Puukonkäyttö on harvinainen taito, jonka tätä nykyä osaavat vain partiolaiset ja vanhat ihmiset. Tässä on monipuolinen opas puukon maailmaan. Kirjasta löydät vuolemisen perusteet, neuvot turvalliseen käyttöön sekä monenlaisia, helppoja ohjeita erilaisten esineiden valmistukseen. Muista kuitenkin, että puukkoa on hyvä käyttää vain aikuisten valvonnassa – tosin vahingon sattuessa löytyy kirjasta apu siihenkin.

   


Köhn: Vuoleminen - puukko työkaluna

 

 

Laajarinne, Jukka: Madonluvut
WSOY, 2003

Tuntuuko sinusta siltä, että matematiikkaa on mahdotonta oppia? Ei hätää, avuksi tulee Jukka Laajarinteen ja Martti Ruokosen kirja Madonluvut. Kirjan esipuheessa kerrotaan, että matematiikkaan ei tarvita erityistä neroutta, vaan kuka tahansa voi oppia sitä. Joten rohkeasti yrittämään! Kirjan lopussa on tehtävien ratkaisut, mutta oikean vastauksen löytyminen vaatii hieman nokkeluutta.

 


Laajarinne: Madonluvut

   

   

   

Longhurst, Terry: Minä opin piirtämään: ihmisiä, eläimiä, koneita
Parragon, 2005

Tämän kirjan avulla opit piirtämään dinosauruksia, maatalon eläimiä, erilaisia autoja, villieläimiä, haita, hyönteisiä ja monia muita aiheita. Mukana on myös tietoa piirustusten aiheista. Kirjan monet väripiirrokset on jaettu yksinkertaisiin kuvioihin joita yhdistelemällä piirroksen kokonaisuus syntyy. Kirjassa näytetään askel askeleelta kuinka piirtämisessä edetään. Kirjan avulla opit piirtämään niin, että saat myös piirroksesi mittasuhteet oikein.

 


Longhurst: Minä opin piirtämään: ihmisiä, eläimiä, koneita

 

 

 

Löfman, Karin: Ratsastus on kivaa
Tammi, 2005

Oletko vihdoin päässyt ratsastuskouluun, mutta sinua pelottaa, että nolaat siellä itsesi. Ennen kuin aloitat ratsastamisen lue kirja Ratsastus on kivaa. Siinä Karin Löfman kertoo mitä kaikkea sinun on tiedettävä hevosista ja ratsastamisessa. Kirjassa on valokuvakuvitus ja lopussa hevossanastoa.

 


Löfman: Ratsastus on kivaa

 

 

 

Malila, Sami: Muumimamman keittokirja
useita painoksia
Wsoy, 1993

Muumimamma on tunnetusti loistava kokki. Tähän kirjaan on kerätty hänen ja vähän muidenkin Muumilaakson asukkaiden parhaat reseptit. Olet varmasti joskus miettinyt, mitä Nuuskamuikkusen kattilassa porisee. Keittokirjaa elävöittävät Tove Janssonin alkuperäiset tekstit ja kuvat Muumilaaksosta, sekä ruokalajien hauskat nimet.

   


Malila: Muumimamman keittokirja

   

   

   

Mitchell, David: Itämaiset itsepuolustuslajit
Wsoy, 1997

Viisitoista suosituinta lajia esittelevä kirja on hyvä tapa tutustua itsepuolustuslajeihin. Havainnollistavien kuvien avulla temppuja on helppoa kokeilla itse. Kirja sopii niin aloittelijoille kuin jo jotakin itsepuolustuslajia harrastaville. Myös pukeutumisohjeet sekä historiatiedot löytyvät. Tiesitkö muuten, että kung fu -lajeja on satoja erilaisia?

   


Mitchell: Itämaiset itsepuolustuslajit

   

   

   

Mitton, Jacqueline: Katse avaruuteen
Tammi, 1999

Kiehtooko avaruus? Tästä kirjasta saat kaiken tarvittavan perustiedon. Maailmankaikkeuden historia, galaksit ja tähtien elämäkaari käsitellään eritellen ja näyttävin kuvin havainnollistettuina. Jokaisesta aurinkokuntamme planeetasta on aukeaman verran mielenkiintoista ja seikkaperäistä tietoa. Kätevästä sanastosta termit on vaivatonta tarkistaa.

   


Mitton: Katse avaruuteen

   

   

   

Mordden, Ethan: Nalle Puhin jumppakirja
useita painoksia
Wsoy, 1991

Kiinteytä lihaksesi ja liiku kuin väkivahva karhu! Nalle Puhin jumppakirjaa ei ole tehty tosikoille. Sukella Puolenhehtaarin metsään ja rohkaistu liikkumaan! Kirjassa on muutakin kuin kuivia jumppaohjeita. Voit vaikkapa testata, oletko Nasu-, Puh- vai Tiikeri-tyyppiä. Kirjan lukeminen on hyväksi myös niille, joiden suhtautuminen jumppaan on jotain muuta kuin positiivista.

   


Mordden: Nalle Puhin jumppakirja

 

 

Mugford, Simon: Taistelulajit
Perhemediat, 2005

Simon Mugfordin kirjassa kerrotaan itämäisistä kamppailulajeista. Kustakin lajista on lyhyt esittely valokuvin. Lisäksi kerrotaan lajeihin liittyvästä filosofiasta ja uskonnosta sekä esitellään kuuluisimmat elokuvien taistelijatähdet. Kirjan lopussa on sanasto.

 


Mugford: Taistelulajit

   

   

   

Mäkipää, Jari: Etsiväkerho Hurrikaanin käsikirja
Tammi, 2004

Jos olet kiinnostunut salapoliisihommista niin hyvä käsikirja tulevalle etsivälle on Etsiväkerho Hurrikaanin käsikirja. Sen on kirjoittanut Jari Mäkipää, joka vetää Etsiväkerho Hurrikaania myös tv:ssä. Kirjassa annetaan vinkkejä mm. kerhon jäsenten hankkimisesta, miten askartelet jäsenkortin ja minkälaisia tavaroita kannattaa hankia kerhon päämajaan. Etsivä tarvitsee omien aivojensa lisäksi kasan hyödyllisiä varusteita, niistä on tarkat ohjeet kirjassa. On myös hyvä oppia hieman salakirjoitusta, jotta ulkopuoliset eivät pääse perille kerholaisten toisilleen lähettämistä viesteistä. Teoksesta opit morseaakkoset, miten laadit ikiomat salakirjoitusaakkoset ja miten annat salaisen viestin kerhokaverillesi muiden nähden. Kirjan lopussa voit testata taitojasi tekemällä etsiväkokeen.

 


Mäkipää: Etsiväkerho Hurrikaanin käsikirja

 

 

 

Stevens, Clive: Paperitaidekoulu
Kustannus-Mäkelä, 1997

Kirja on tarkoitettu ensisijaisesti näppäräsormisille ja jo entuudestaan paperitaidetta harrastaneille, mutta alusta löytyy ohjeita, jotka sopivat aloittelijoillekin. Kirja neuvoo tarkoin kuvin ja tekstein, millaisia välineitä ja materiaalia olisi hyvä käyttää. Monipuolisessa kirjassa on ohjeet niin onnittelukortin kuin kultanaamionkin valmistamiseen.

   


Stevens: Paperitaidekoulu

 

 

Sudenpentujen pelikirja
Sanoma Magazines, 2007

Ulkona sataa vettä eikä ole oikein mitään tekemistä. Sudenpentujen pelikirjasta saat vihjeitä vapaa-aikaan. Kirjassa on valtava määrä pelejä, leikkejä, taikatemppuja ja kilpailuja.

 


Sudenpentujen pelikirja

 

 

Summerscale, Claire: Shakki
WSOY, 2007

Tämä mainio kirja opettaa sinulle maailman vanhimman ja suosituimman taitopelin salat. Shakkipelin voidaan ajatella olevan kahden armeijan, valkoisten nappuloiden ja mustien nappuloiden välinen taistelu. Kumpaankin puoleen kuuluu 16 sotilasta, joiden voima sekä tärkeys vaihtelevat. Pelin tarkoitus on ajaa vastapuolen kuningas ansaan ja tehdä siitä matti. Matti, kuninkaan kuolema, päättää pelin. Tässä kirjassa käydään läpi hienoin kuvin ja selkein opein kaikkien pelinappuloiden nimet ja tehtävät. Neuvotaan miten ne liikkuvat pelilaudalla, annetaan pelivinkkejä ja opetetaan taktiikkaa. Muutaman kerran kun harjoittelet "koulumatin" niin voit yllättää kokeneenkin pelaajan.

 


Summerscale: Shakki

 

 

 

Watt, Fiona: Piirrä, maalaa, kuvita
Otava, 2006

Piirtäminen on hauska harrastus, mutta aina kuvasta ei tahdo tulla sellaista kuin haluaisi. Fiona Wattin kirjasta Piirrä, maalaa, kuvita saat neuvoja millaisia välineitä tarvitset ja miten onnistut kuvan piirtämisessä tai maalaamisessa.

 


Watt: Piirrä, maalaa, kuvita

 

 

Harrastuksia
 

 

 

Onerva Annaniemi, 13 v. , Eeva Holopainen, 14 v. , Eija Karppi sekä Irmeli leeve-Taanila

Päivitetty: 30.12.2011