Lisää jännitystä

Allende, Isabel: Petojen kaupunki
Otava, 2002

Alex on päässyt isoäitinsä, tutkimusmatkailija Kate Coldin mukana elämänsä matkalle. Kate ja Alex matkustavat Amazonin sademetsiin etsimään salaperäistä petoa, jonka huhutaan elävän sademetsän syövereissä. Alexin ja hänen isoäitinsä lisäksi seurueeseen kuuluu muita tutkijoita sekä paikallinen opas ja hänen tyttärensä Nadia.
Jännittävä matka alkaa muuttua painajaiseksi, kun eräs seurueen jäsen joutuu pedon tappamaksi. Myös Alex ja Nadia katoavat leiristä salaperäisesti. Kuka tai mikä nuoret nappasi ja minkälaisiin hengenvaarallisiin tilanteisiin he matkallaan joutuvat?
Petojen kaupunki aloittaa jännittävän kolmiosaisen seikkailusarjan.

 


Allende: Petojen kaupunki
5-7 -luokkalaisille

 

 

 

Colfer, Eoin: Etsivätoimisto Puolikuu
WSOY, 2006

Fletcher Moon on kaksitoistavuotias yksityisetsivä. Eräänä päivänä hänet palkataan ratkaisemaan visainen tehtävä. Fletcherin koulukaverilta Aprililta on varastettu kuuluisan pop-tähden hiuskiehkura, jonka hän on ostanut nettikaupasta.  April epäilee, että Red Sharkey on varkauden takana, koska Redin isä on paikallinen gangsteripomo. Juttu näyttää vaikealta ja Flecheristä tuntuu, ettei hän pysty sitä ratkaisemaan. Ongelma alkaa ratketa vasta kun Fletcher tajuaa, että kyseessä onkin kaksi eri ”rikosta” ja hän saa avukseen Redin ja koko Sharkeyn perheen.

 


Colfer: Etsivätoimisto Puolikuu

 

 

 

Dahl, Roald: Tynkätyiset
Art House, 2002

Äiti on kieltänyt Villeä menemästä läheiseen metsään. Siellä on kamalia otuksia, joista kamalin on tultasyöksevä Sylkijä. Eräänä päivänä Ville uhmaa äitinsä kieltoa. Metsässä hän joutuu Sylkijän takaa-ajamaksi ja pakenee korkeaan puuhun. Puussa Ville tutustuu pieniin Tynkätyisiin, joita Sylkijä myös vainoaa. Yhdessä he keksivät keinon, jonka avulla Sylkijästä päästään eroon.

 


Dahl: Tynkätyiset

 

 

 

Enquist, Per Olov: Kolmen luolan vuori
Tammi, 2004

Kun kuusivuotiasta Minaa puree unessa krokotiili peppuun, hän pelästyy tosissaan ja haluaa kertoa siitä kaikille. Ainoa joka ymmärtää, miten vakavasta asiasta on kyse, on isoisä. Isoisä on muutenkin mainio tyyppi. Hän pitää  pieru- ja kakkavitseistä ja osaa aina ottaa oikeanlaiset herkkueväät mukaan retkille. Isoisän mielestä paras lääke Minan säikähdykseen on kunnon seikkailu- ja tutkimusretki tuntureille. Hän vie neljä lapsenlastaan mökille Värmlantiin, jossa vielä voi nähdä karhuja ja susia. Niitä retkellä vielä nähdäänkin. Hauskasti alkanut retki muuttuu kuitenkin oikeasti vaaralliseksi. Onneksi lapset ja Miska-koira eivät helpolla lannistu. Tämä tarina perustuu tositapahtumiin!

 


Enquist: Kolmen luolan vuori

   

 

   

Halme, Antti: Tulileikit
Otava, 2005

Kaverukset Ville ja Harri eivät ole kovinkaan suosittuja hahmoja luokallaan, lähinnä heitä pidetään outoina luusereina. Tyttöjenkään kanssa ei meinaa jutut luonnistua. Pojat ajattelevat kuitenkin onnensa vihdoin kääntyneen, kun he löytävät Lapin reissullaan kummallisen rummun, jolla huomaavat olevan toiveita täyttäviä taikavoimia. Rummun voimat ovat kuitenkin ikiaikaisia ja huomattavasti vahvempia ja pelottavampia kuin pojat arvaavatkaan. Vahingossa he tulevat avanneeksi portin maailmaan, jonka olisi ollut parempi pysyä suljettuna.

 


Halme: Tulileikit
6-7-luokkalaisille

 

 

 

Higson, Charlie: Verikuume
Otava, 2007

Nuori James Bond lähtee kesälomalla opettajansa vetämän ryhmän mukana Sardiniaan. Siellä hänen on tarkoitus viettää lomansa serkkunsa huvilalla. Eräänä iltana Victor-serkun lähtiessä kutsuille,  varkaat tunkeutuvat hänen huvilaansa ja ryöstävät siellä olevan taidekokoelman. Nuori James joutuu hengenvaaralliseen seikkailuun lähtiessään kertomaan tapahtumasta serkulleen.

 


Higson: Verikuume

 

 

 

Holmberg, Åke: Yksityisetsivä Totte Svensson
Tammi, 1989

Ruotsin paras yksityisetsivä palkataan selvittämään kiristystä ja ilkivallantekoja, joita on tapahtunut pienessä Lingonbyssä. Kiristyskirjeen on lähettänyt Jeppe Kärppä, kuuluisa ja ovela konna. Totte ottaa tehtävän vastaan koska hän haluaa ehdottomasti pidättää Kärpän. Mutta kuinka päästä kauas Lingonbyhyn kun rahakukkaro on aivan tyhjä? Pelastuksen tuo lentävä matto.

 


Holmberg: Yksityisetsivä Totte Svensson

 

 

 

Horowitz, Anthony: Alex Rider & arkkienkeli
Karisto, 2006

Alex Rider, 14-vuotias vastine James Bondille, on sairaalassa toipumassa edellisessä operaatiossa (kirjassa Alex Ryder ja Scorpia) saamistaan vammoista. Hän tutustuu naapurihuoneessa asuvaan Pauliin, jonka isä Viktor Drevin on yksi maailman rikkaimmista miehistä. Drevin kehittelee muun muassa suurisuuntaista avaruusmatkailuprojektia nimeltä Arkkienkeli. Alex sattuu vahingossa näkemään, kuinka neljä aseistettua miestä tunkeutuu yöllä sairaalaan etsimään Paul Dreviniä ja tappaa yövartijan. Alex uskottelee olevansa Paul ja saa tappajat peräänsä. Tästä alkaa tapahtumasarja, jossa hengenlähtö uhkaa joka käänteessä. Tähän vaaralliseen peliin on sotkeutunut myös kansainvälinen ekoterroristijärjestö Kolmas voima ja suurvalloillakin on etunsa valvottavana. Supersankarillamme on kuitenkin rautaiset hermot: niin pahaa paikkaa ei kai olekaan, ettei hän laukoisi sukkeluuksiaan.

 


Horowitz: Alex Rider & arkkienkeli

 

 

 

Kaaberböl, Lene: Hopeahevonen
Otava, 2008

Katriona elää ison sisaruskatraansa keskellä pienessä keskiaikaisessa kylässä äitinsä emännöimässä kievarissa. Katrionan on tarkoitus jonain päivänä jatkaa äitinsä työtä kievarin emäntänä. Katriona on kuitenkin omapäinen ja temperamenttinen tyttö, eikä tule toimeen varsinkaan isäpuolensa kanssa. Lopulta Katriona lähetetään värjärinoppiin, mutta paikan muut tytöt ovat armottomia ja kovia uudelle tulokkaalle ja lopulta Katriona joutuu pakenemaan.
Katriona muistaa äitinsä kievarissa vierailleen naisen, joka ratsasti hurjalla ja kiehtovalla hevosella, vai oliko se tavallinen hevonen ensinkään…Nainen oli bredinari, ratsastava viestinviejä ja ihmisten suojelija. Katriona tajuaa haluavansa myös bredinariksi hinnalla millä hyvänsä. Tullakseen bredinariksi, on kuitenkin ensin opiskeltava heitä kouluttavassa akatemiassa ja tie bredinariksi on täynnä jännitystä ja vaaroja. Onko hinta sittenkin liian kallis maksettavaksi?
Hopeahevonen on ensimmäinen osa sarjassa Katrionan tarina.

 


Kaaberböl: Hopeahevonen
5-7 -luokkalaisille

 

 

 

Karlsson, Risto: Noita nousee haudastaan
WSOY, 1993

Norppajengi on kesälomallaan päässyt arkeologisille kaivauksille auttamaan. Arkeologi Ilmari Johansson on tehnyt paikalla arvokkaan rahalöydön. Löytöpaikka on nuorten mielestä salaperäinen ja jännittävä. Tarinan mukaan sinne on muinoin haudattu noita. Jännitystä lisää lähistöllä liikuskeleva iso susi. Löytöpaikan lähistöllä hiippailee myös salaperäisiä miehiä.

 


Karlsson: Noita nousee haudastaan

   

 

 

Kidd, Rob: Pronssiaika
Sanoma Magazines Finland, 2008

Maineikkaan piraatin Jack Sparrown seikkailut jatkuvat tässä huiman jännittävässä tarinassa. Jack kumppaneineen matkustaa ystävänsä Tumenin kotikylään Jukatanin niemimaalle. Seurueen saapuessa paikalle heidät otetaan avosylin vastaan. Jo ensimmäisen yön aikana alkaa kaikki kuitenkin mennä pieleen. Kylän vanhin sairastuu mystisesti ja kylän arvokkaan taika-amuletin huomataan kadonneen. Jackin porukka saa varkaudesta syyt niskoilleen ja joutuu pakenemaan kylästä. Myös Tumen karkoitetaan kotoaan. Ystävykset arvelevat amuletin katoamisen olevan kammottavan Madame Minuitin tekosia. Seurue matkustaa New Orleansiin, josta arvelevat noitanaisen löytyvän ja joutuvat keskelle kammottavia ja vaarallisia tapahtumia.

 


Kidd: Pronssiaika
3-5 -luokkalaisille

 

 

 

Lawrence, Caroline: Pompejin merirosvot
WSOY, 2005

Tulivuorenpurkauksessa vuonna 79jKr  koko Pompejin kaupunki on hautautunut laavaan ja lukemattomat ovat menettäneet henkensä. Flavia Gemina, Jonatan, Nubia ja Lupus, jotka ovat tuttuja jo aikaisemmista Roomalaismysteereistä Ostian koirat ja Vesuviuksen salaisuudet, tekevät parhaansa saadakseen elämänsä normaaleihin uomiinsa. Joku tuntuu kuitenkin käyttävän hyväkseen katastrofin jälkeistä sekasortoa ja lapsia alkaa kadota pakolaisleiristä ja lähiympäristöstä. Majatalonpitäjä vihjaa, että kaiken takana on vaikutusvaltainen mies, patronus. Lapset tutustuvat tähän kuuluisaan mieheen, Pollius Felixiin. Mutta voiko Felix olla kidnappausten takana, hänhän on hyväntekijä, joka lahjoittaa rahaa pakolaisille ja kutsuu lapsia lomailemaan upealle huvilalleen? Etsivänelikko ei tunnu pääsevän yksimielisyyteen siitä, mistä suunnasta syyllistä on haettava. Joutuuko joku heistäkin mahtavan hämähäkin verkkoon?

 


Lawrence: Pompejin merirosvot

   

 

 

Luukkonen, Marja: Sumumetsän kasvatit
Tammi, 2005

Pikkukaupungin talvi on ennätysmäisen kylmä, ja sähkönjakelussa on ongelmia. Sähköä saadaan vain muutama tunti päivässä ja elämä on hankalaa. Kodinkoneet ovat pääosin käyttökiellossa ja Liisillä on koulua vain kolmena päivänä viikossa. Äidin ja pikkuveli Paavon on ollut pakko matkustaa pois, sillä poika on sairas eikä kestä kylmää. Liisin isä on kasvitieteellisen puutarhan johtaja ja trooppisten kasvien pitäminen hengissä ilman sähköä on vaikeaa. Kukaan ei ole pystynyt selvittämään sähköhäiriöiden syytä. Liisi ystävineen löytää aran kummituseläimen, joka johdattaa mysteerin jäljille. Mielikuvitukselliseen tarinaan liittyy vielä salaperäinen huilusävelmä, joka saa valtaansa niin ihmiset kuin eläimetkin.

 


Luukkonen: Sumumetsän kasvatit

 

 

 

Lähteenmäki, Laura: Salakari ja kartanon koirat
WSOY, 2005

Sisarukset Mimmi ja Torsti ovat saapuneet Hilppa-tätinsä ohjaamalle ensiapukurssille Lähdemaan kartanoon. Kartano osoittautuu karmivaksi paikaksi, jossa kuuluu öisin kaikenlaisia kammottavia ja selittämättömiä ääniä. Kartanosta liikkuukin kaikenlaisia pelottavia tarinoita. Kartanon perustaneen neidin koirien haamujen uskotaan vainoavan paikkaa.
Lapsilla on pian hymy hyytyä, kun ensin katoaa erään leiriläisen koira ja sitten jo yksi lapsista. Liittyvätkö katoamiset jotenkin kartanon liepeillä sijaitsevaan kummalliseen kivipuutarhaan, jonka kerrotaan vievän suoraan manalaan….

 


Lähteenmäki: Salakari ja kartanon koirat
3-6-luokkalaisille

 

 

 

Lähteenmäki, Laura ja Ville: Salakari ja pelkojen pelko
WSOY, 2006

Mimmi ja Torsti ovat jälleen serkkunsa Sammon luona Salakarissa. Salakarin leirintäalueelle tulee sirkuskiertue, joka suututtaa Mimmin ja Torstin äitiä ja Kuokanperän kyläläisiä. Serkukset alkavat tutkia, miksi sirkusta vihataan. Ennen kuin arvoitus ratkeaa, heille tapahtuu monia outoja asioita. Kuka on Juan de Dios Huarte Navarre? Ja on pieni resuinen Jussi oikeasti Juan?

 


Lähteenmäki: Salakari ja pelkojen pelko

   

   

   

Mack, Tracy: Nuorallatanssijoiden tapaus
Gummerus, 2007

Harva tietää, että kuuluisa etsivä Sherlock Holmes sai apua tutkimuksiinsa joukolta kodittomia poikia, joita hän kutsui Baker Streetin iskuryhmäksi. Pojat ovatkin varsin päteviä salapoliisin alkuja ja tällä kertaa Holmes tarvitsee heidän apuaan huiman jännittävässä tapauksessa. Lontoolaisen sirkuksen näytöksessä kolme nuorallatanssijaa syöksyy kuolemaansa eikä Sherlock Holmes usko tapauksen olevan onnettomuus. Pystyykö poikien iskuryhmä selvittämään kiperän tapauksen, johon liittyy pelottava veitsenheittäjä, salaperäinen kauppias sekä itse kuningasperhe?

 


Mack: Nuorallatanssijoiden tapaus
4-6-luokkalaisille

 

 

 

Mahy, Margaret: Vaarallisia unia
Tammi, 1994

11-vuotiaan Anthean vanhemmat ovat kuolleet veneonnettomuudessa puoli vuotta sitten. Nyt hän asuu tätinsä perheessä, jossa on samanikäinen tytär Flora. Sopeutuminen uuteen perheeseen ei ole helppoa, sillä tytöt ovat aivan erilaisia. Antheasta Floran perheessä on ahdasta ja meluisaa. Flora puolestaan kadehtii Anthean kauneutta ja sitä, ettei tältä orpoutensa takia vaadita samoja asioita kuin Floralta. Sitä paitsi talossa tuntuu kummittelevan. Anthea pakenee riitoja unimaailmaan, ihmeelliseen Viridianiin. Maanläheinen Flora tajuaa kuitenkin unien vaarat. Hänen on pelastettava Anthea, joka on joutumassa paikkaan, josta ei ole enää paluuta.

   


Mahy: Vaarallisia unia

   

 

   

Manninen, Raili: Aurinkomyrsky
WSOY, 2006

Jonia eivät tietokonepelit ja Play Station enää kiinnosta hänen liityttyään tähtikerhoon. Erikoisen kiehtovia ovat revontulet nyt kun Joni tietää, että ne syntyvät auringosta purkautuvasta magneettisesta myrskystä.  Hän odottaa innokkaana tähtikerhon havaintoretkeä, mutta koska mummin 70-vuotissynttärit vietetään samaan aikaan, Joni ei pääsekään mukaan. Onneksi Oulussa, jossa Jonin mummi asuu, revontulet näkyvät paljon paremmin kuin etelässä, joten Joni päättää tehdä siellä oman retken meren rantaan. Kaikki ei suju aivan suunnitelmien mukaan. Joni eksyy ja löytää vajan, jossa on laatikoittain lääkepurkkeja, ja pääsee hädin tuskin pakoon outoa miestä, joka pitää vajaa varastonaan. Joni saa selville, kuka mies on, mutta mikä pahinta, mieskin taitaa tietää, kuka vajassa on käynyt. Uskaltaako Joni nyt kertoa asiasta kenellekään?

 


Manninen: Aurinkomyrsky

 

 

 

Pullman, Philip: Uudenkujan sakin uroteot
Tammi, 2006

Uudenkujan sakin uroteot kertoo kaksi tarinaa. Ensimmäisessä tarinassa Vahakabinetin vetonaula Uudenkujan sakki törmää kotikadullaan väärennettyjen kolikoiden arvoitukseen. Tilanne alkaa näyttää huolestuttavalta, kun sakkiin kuuluvan Salama Dobneyn isä pidätetään epäiltynä. Toisessa tarinassa Uudenkujan sakki saa selvitettäväkseen Kaasuasentajien yhdistyksen hopea-astioiden ja pokaalien varkauden. Nuoret etsivät joutuvat moniin seikkailuihin ennen kuin tämäkin pulma ratkeaa. Mutta miten ruotsalainen tulitikku liittyy varkauteen?

 


Pullman: Uudenkujan sakin uroteot

 

 

 

Remes, Ilkka: Kirottu koodi
WSOY, 2006

Aaro Korpi on silminnäkijä kun Roomassa Sikstuksen kappelissa oudosti käyttäytyvä mies turmelee erästä alttarimaalausta. Tihutyöllä peitetään isompi rikos. Kun Italian poliisit eivät tahdo kuunnella, mitä Aaro tietää rikoksiin osallistuneesta miehestä, hän päättää toimia itse. Yhdessä ystävänsä Nikon kanssa hän päätyy rosvojahtiin Etelä-Saksan vuoristoon.

 


Remes: Kirottu koodi

   

   

   

Saarinen, Virpi: Kesäkissa
Otava, 2007

12-vuotiaan Saran isä lähtee uuden vaimonsa kanssa lomamatkalle ja Sara joutuu siksi aikaa vasten tahtoaan Hiekkaniemen kesäsiirtolaan. Kesäsiirtola vaikuttaa tylsältä paikalta keskellä peltoa ja Sara on raivoissaan kohtalostaan. Siirtolassa on kesää viettämässä myös ärsyttävältä vaikuttava Dalton-poika, jonka kanssa Sara joutuu napit vastakkain välittömästi. Onko Dalton kuitenkaan niin rasittava tyyppi kuin miltä aluksi vaikuttaa ja mitä merkillistä on meneillään siirtolan liepeillä sijaitsevassa autiotalossa? Ennen kuin huomaavatkaan ovat Dalton ja Sara tempautuneet mukaan pelottaviin tapahtumiin.

 


Saarinen: Kesäkissa
5-6-luokkalaisille

 

 

 

Schorno, Anita: Ikkunahirviö
Lasten keskus, 2003

Jännitystarina juuri lukemaan oppineille. Tokaluokkalaisella Jarilla on salaisuus. Hänen kotitalonsa ullakolta kuuluu outoja ääniä. Siellä asuu varmasti kokonainen hirviöperhe. Jari tahtoo kertoa siitä kaverilleen Nealle. Ensin lapset riitaantuvat, kun Nea ei ota salaisuutta tosissaan, mutta sitten saadaan sovinto aikaan. Kun Jarin vanhemmat lähtevät illalla elokuviin, lapset päättävät lähteä tutkimaan ullakkoa…

   


Schorno: Ikkunahirviö

   

   

   

Sirkiä, Asko: Komisario Nuusku ja tehtävä Tukholmassa
WSOY, 2005

Haluatko helppoa luettavaa? Oletko käynyt Tukholmassa? Nyt voit seikkailla koirapoliisi Nuuskun mukana tutuissa paikoissa. Tukholmassa tapahtuu kummia. Vasa-laiva siepataan ja taidemuseosta katoaa taideteoksia. Onneksi Nuusku liikkuu yhtä sulavasti Ruotsissa kuin Suomessakin ja selvittää rikokset.

   


Sirkiä: Komisario Nuusku ja tehtävä Tukholmassa

 

 

 

Trenter, Laura: Apua, ryöstö!
Otava, 2006

Sebastian ja Johanna ovat juuri postissa, kun siellä tapahtuu ryöstö. On kauheaa maata vatsallaan lattialla ja kuunnella rosvojen meteliä. Jälkeenpäin Johannasta tuntuu, että yhdellä rosvoista oli samanlaiset lenkkarit kuin omituisella naapurin miehellä. Sebastian ja Johanna päättävät selvittää itse postiryöstön.

 


Trenter: Apua, ryöstö!

   

   

   

Trenter, Laura: Tuli on irti!
Otava, 2007

Frida ja Isabella ovat polttamassa salaa tupakkaa autiolla talolla, kun he huomaavat jonkun tarkkailevan heitä metsän keskeltä. Tytöille tulee kiire lähteä pakoon. Pakoon juostessaan tytöt kuulevat paloautojen sireenien ulvonnan ja heidät valtaa kauhea pelko etteivät he ehkä sammuttaneetkaan kiireessä savukkeita kunnolla ja ovat nyt syypäitä tulipaloon. Kauheammaksi tilanne muuttuu, kun he saavat kuulla talon raunioista löytyneen luita. Oliko talossa joku sisällä, kun se syttyi tuleen? Mihin tytöt ovat oikein syyllistyneet ja kuka tietää heidän olleen talolla ennen sen syttymistä? Ainakin joku tuntuu kyttäävään tyttöjä ja joku yrittää murtautua Fridan kotiin.

 


Trenter: Tuli on irti
4-6-luokkalaisille

 

 

 

Uskali, Marika: Pietari, Nella ja kulmakunnan kauhu
WSOY, 2006

Yksin viihtyvä 10-vuotias Pietari tekee havaintoja ihmisistä ja tapahtumista Pellonperän lähiössä ja haaveilee rikosjuttujen ratkaisemisesta. Erikoisesti Pietari seuraa naapurin Leevin liikkeitä, sillä sellaisen kiusaajan ja tappelupukarin tielle ei kannata osua tai käy huonosti. Kun naapurin Nellan parveke töhritään spraymaaleilla, Pietarilla on epäilyksensä tekijästä. Mutta kaikki ei olekaan aivan yksinkertaista. Syyllisen selvittäminen johtaa lapset vaarallisiin tilanteisiin, joissa yhteistyö on voimaa – sellaistenkin kesken, jotka eivät ennen ole voineet sietää toisiaan!

   


Uskali: Pietari, Nella ja kulmakunnan kauhu

 

 

 

Venho, Johanna: Okulus ja teatteri Outo
WSOY, 2008

Uusi koulusyksy alkaa vauhdikkaasti. Luokalla on uusi opettaja, Pekka Neilikka, joka on varsin omalaatuinen tapaus. Opettaja julistaa heti lukukauden alussa näytelmäkirjoituskilpailun ja Aada ja Roope päättävät osallistua siihen. Siitä saa alkunsa huima tapahtumaketju. Ensin Aadan koira katoaa salaperäisesti jälkiä jättämättä ja luokkakaverit alkavat käyttäytyä perin kummallisesti. Kaverukset saavat myös kutsun Teatteri Oudon harjoituksiin ja saavat huomata teatterin väen olevan varsin maagista väkeä. Ketkä ovat Aadan koiran katoamisen takana ja minkälaista väkeä teatteri Outoon oikeasti kuuluukaan? Vaikuttaa siltä, että etsivätoimisto Okuluksella on selvitettävänään kiperä tapaus.

 


Venho: Okulus ja teatteri Outo
3-5 -luokkalaisille

 

 

 

Widmark, Martin: Kullan arvoitus
Tammi, 2006

Lasse-Maijan etsivätoimisto on taas merkillisen ongelman edessä. Pankkiin talletettu kultalaatikko katoaa yön aikana. Pankin valvontakamera on kuvannut koko yön, mutta ryöstäjistä ei näy jälkeäkään filmillä. Miten rosvot ovat toimineet, kun valvontakamera on suunnattu pankkiholvin oveen päin?

 


Widmark: Kullan arvoitus

 

 

 

Widmark, Martin: Sinisen peilin antikvariaatti
Tammi, 2006

13-vuotiaan Davidin vanhemmat muuttavat työn perässä Nigeriaan, mutta David ei halua lähteä mukaan. Davidin iloksi hänelle järjestyy asuinpaikka vanhempien tutun, salaperäisen antikvariaatinpitäjän, Melkiorin luota.
Ensimmäisenä päivänä yläasteen alettua, David tutustuu Larissaan. Larissa on ihmeellinen ja rohkea tyttö, joka tietää ja osaa hurjasti asioita.
Pian Davidin ja Larissan yhteisiä päättelykykytaitoja tarvitaankin kipeästi, sillä Melkior katoaa mystisesti. Eräänä aamuna Davidin herätessä hän on vain kadonnut. Melkior on kuitenkin jättänyt Davidille koodatun viestin. Pystyvätkö David ja Larissa ratkaisemaan koodin arvoituksen ja selvittämään mitä Melkiorille on tapahtunut?
 

 


Widmark: Sinisen peilin antikvariaatti
4-6 -luokkalaisille

Kaipaan jännitystä

 

 

 

 

 

Eija Karppi, Riina Paulin ja Outi Rantanen

 

 

Päivitetty: 30.12.2011