Naurettavia kirjoja
|
Kikattele kippurassa!
|
|
|
|
Aakeson, Kim Fupz: Tyttö, joka muisti kaiken
Tammi, 2009
Eipä uskoisi, mutta joskus muistinmenetys voi olla hyvin virkistävä kokemus! Tämä on ihanan hassu tarina erään kaupungin asukkaista, jotka yhtäkkiä menettävät muistinsa. Kiire ja touhotus loppuvat siihen aamuun. Liikenne pysähtyy, autot jäävät parkkiruutuihin, ihmiset kävelevät yövaatteissaan tai jopa ilman vaatteita ympäriinsä ja ihmettelevät, mitä oikein oli tapana tehdä aamuisin. Sitten pieni tyttö sanoo muistavansa kaiken ja kertoo, kuinka aamulla leivottiin sämpylöitä, illalla mentiin kotiin syömään spagettia ja ruoan jälkeen pelattiin kuvalottoa ja lapset saivat valvoa ihan niin myöhään kuin mieli teki. Kaupungin asukkaat nyökyttävät päitään ja sanovat tytön puheiden kuulostavan hyvin järkeviltä, vain kaupungin pitkämuistiset pulut pudistelevat epäillen päitään…
|
|
1-2-luokkalaisille
|
|
|
|
|
|
Bagge, Tapani: Urho ja kammottava lumimies
Kirjava kukko
Tammi, 2009
Urho on seitsemänvuotias nero. Hän muistuttaa kovasti pukeutumista ja kaljua myöten erästä kuuluisaa Urhoa. Urho osaa ottaa rauhallisesti kaikki katastrofit, mitkä koululla tapahtuvat. Oikeastaan melkein kaikki järkyttävä tapahtuu rehtorille, mutta Urhon lukeneisuuden takia rehtori pelastuu jokaisesta pälkähästä. Vaikka rehtorille ei saisi nauraa, niin nyt on ihan pakko, niin hassuihin tilanteisiin rehtori-parka joutuu vähän väliä.
Koululla vierailee alligaattori, pingviini, myyntimies, ilmalaiva, jopa rehtorin äitikin. Kaikista niistä selvitään hengissä ja huomatkaa: vain ja ainoastaan Urhon kekseliäisyyden ansiosta. Lopussa pohditaan hyvin tieteellisesti joulupukin olemusta ja nähdään, mitä kammottavan lumimiehen sisältä kuoriutuukaan!
|
|
1-3-luokkalaisille
|
|
|
|
|
|
Gahrton, Måns: Huoneen 13 kummitus
Hotelli Kultainen Mysteeri
Tammi, 2009
Rantasen perhe muuttaa Tukholmasta maaseudun rauhaan ja perustaa sinne hotellin. Roger-isä, entinen pölynimurikauppias ja monitaitoinen Ritva-äiti ovat valmiita ottamaan vastaan bussilastillisen hartaasti odotettuja asiakkaita. Uupuneille lastentarhaopettajille maaseudun rauha ja hiljaisuus tekevät varmasti hyvää. Lapset, Isadora ja Ingo, ovat innolla auttamassa. Hotellin rauhan rikkoo kuitenkin joku musta, karvainen otus. Ei kai vain hotellin vanha kummitus ole herännyt eloon?
|
|
3-5-luokkalaisille
|
|
|
|
|
|
Hagerup, Klaus: Markus ja karaokekuningas
Tammi, 2009
Markus lähtee isänsä kanssa lomamatkalle Lanzarotelle. Isä täyttää kohta 50 vuotta ja on värjännyt hiuksensa näyttääkseen nuoremmalta. Markus taas haluaisi näyttää vanhemmalta, koska kaikki kauniit Lanzaroten tytöt näyttävät ainakin 16-vuotiailta. Isän ja Markuksen lomamatka uhkaa loppua alkuunsa, kun isä innostuu pelaamaan kasinolla koko matkakassan. Paluu Norjaan olisikin edessä, ellei hurmaava vanharouva Else järjestäisi Monsille töitä. Sisäänheittäjän työ muuttuukin karaokelaulajan pestiksi! Markuksen ystävät Norjasta saapuvat myös lomalle ja pian alkaa näyttää siltä, että Markuksen kauheimmat pelot käyvät toteen; joutuuko hänkin laulamaan karaokea?
|
|
5-6-luokkalaisille
|
|
|
|
|
|
Kallioniemi, Tuula: Karoliina ja hullu huvipuisto
Lue itse
Otava, 2009
Karoliina viettää viimeistä kesäänsä esikoululaisena. Syksyllä alkaa sitten ihan oikea koulu. Mutta kesällä Karoliina ei ehdi sitä miettimään, on niin paljon tekemistä. Tarhakaveri Linin kanssa pestään mattoja, kasvatetaan porkkanoita, käydään uimassa ja sitten on vielä kesäretki autolla perheen kanssa. Retkestä tulee kuitenkin lyhyempi kuin aluksi suunniteltiin. Mutta huvipuistoon päästään ja Karoliina tekee päivästä ikimuistettavan, koska jokaiseen kesään mahtuu muutama kommellus ja yllättävä katoaminenkin.
|
|
1-2-luokkalaisille
|
|
|
|
|
|
Nesbø, Jo: Tohtori Proktorin pierupulveri
Gummerus, 2009
Älli, hyvin pieni punatukkainen poika, muuttaa uuteen kaupunkiin, saa naapurikseen mukavan Liisin, tohtori Proktorin ja myös vähemmän mukavan herra Traanin, jolla on kaksi poikaa Totti ja Tiitus. Traanin pojat harrastavat koulukiusaamista kaiken muun ilkeyden ohella. Tohtori Proktori on keksinyt pierupulverin, mutta myös vahvemman pierunauttipulverin. Älli ei voi vastustaa kiusausta, vaan kokeilee molempia.
Pierullehan on ihan pakko nauraa, niin monipuolisesti se on kuvattu tässä kirjassa. Mutta pelkkä vitsi tuo pulveri ei suinkaan ole, sillä se pelastaa Ällin monesta tosi pahasta pinteestä. Sitä tarvittaisiin tosi kipeästi vielä yksi annos, kun 18-metrinen kuristajakäärme lähestyy Älliä Norjan viemäriverkostossa!
|
|
3-6-luokkalaisille
|
|
|
|
|
|
Parkkinen, Jukka: Karhukirjeitä kaamoksesta
WSOY, 2006
Amalia-täti antaa aiheita moniin Otson kirjoittamiin kirjeisiin, joita Karhumäestä tupsahteleekin tuhkatiheään. Amalia-täti on reipas ja touhukas ja hänellä on niin vilkas mielikuvitus, että hyvä kun Otso ehtii raportoida kaiken, mitä Amalia-täti saa aikaiseksi. No, Amalia-täti on alkanut harrastaa painonnostoa; konstaapeli Karhusen mieleen se ei ole ollenkaan. Mutta siinä sivussa Amalia-täti keksii moottoroidun mattopyykin, kipaisee kirpputorilla ja tutustuu tietokoneisiin. Amalia-tätiä harmittaa konstaapeli Karhusen vehkeilyt kokolaturi aarian Oopperan kanssa. Laulelevat mokomat yhdessä Verbin säveltämää Aitaa! Ihmekös tuo, että konstaapelin ja Amalia-tädin kihlaus on ihan likellä purkautua kymmenennen kerran, mutta sitten käykin niin, että karhupari päättää kihlautua yhdennentoista kerran!
|
|
 Kaikenikäisille
|
|
|
|
|
|
Parvela, Timo: Ella ja jättipotti
Tammi, 2009
Kaikki alkaa siitä, kun eräänä aamuna opettaja katoaa. Onko joku kidnapannut opettajan? Ei kai, kuka nyt niin höpsö olisi. Sitten katoaa vielä naapuriluokan opettaja, joka on Ellan luokan opettajan vaimo. Selviää, että he ovat synnyttämässä perheen toista lasta. Matkalla sairaalaan lapset löytävät lottokupongin ja kioskilla selviää, että kupongilla on miljoonavoitto. Miljoonan lunastaminen on vaikeaa lapsille, etenkin kun kuponkia ei enää mistään löydy. Kupongin etsiminen johtaa monenlaisiin selkkauksiin ja yllätyksiin, jännitystä ei puutu nytkään. Lottokuponki on varmassa tallessa, mutta toteutuvatko kaikkien unelmat? Ellan mielestä ystävät ovat miljoona kertaa arvokkaampia kuin miljoona. Eikä opettajan kannata surra kadonnutta lottokuponkiaan. Sillä, kuten opettajan vaimo muistuttaa, opettaja on jo voittanut päävoiton: kodin, perheen ja ihanat oppilaat, jotka seisovat rivissä opettajan ikkunan takana nenät ruudussa kiinni katsomassa pitääkö opettajan uusi vauva heidän lahjastaan, viimeisillä lottorahoilla ostetusta helistimestä.
|
|
1-3-luokkalaisille
|
|
|
|
|
|
Tapola, Katri: Väinämö. Vain ulkokäyttöön.
Kirjava Kukko
Tammi, 2009
Väinämöllä on ollut liikaa energiaa syntymästä saakka. Kun poika saatiin synnytyssairaalasta kotiin, oli varpaaseen kumilenkillä kiinnitetty lappu: SOVELTUU VAIN ULKOKÄYTTÖÖN. Väinämö ei sovi neljän seinän sisälle, sanoo äiti. Ulkonakin tuppaa olemaan ahdasta. Mitä milloinkin on Väinämön edessä; teipattavaa ja paikattavaa löytyy vähän väliä.
Väinämön vanhemmat ovat vanhanaikaisia ja pitävät perinteitä yllä, kuten kanteleensoittoa ja kalevalaista runonlausuntaa. Äiti on Aino, isä Kullervo ja pojasta tulee sitten Väinämö. Ei se pahasti haittaa, Väinämöhän vääntyy helposti Väiskiksi kavereiden suussa, mutta kurjaa on, kun kaikkien muiden nimet löytyvät nimikynistä, eipä vain Väinämöä. Väinämön ja parhaiden kavereiden Onnin ja Tarmon arkeen tuo jännitystä salaperäisen naapurin Ylä-Tilhi Itsen seuraaminen. Onko mahdollista, että Ylä-Tilhiä olisikin kaksi?
|
|
1-3-luokkalaisille
|
|
|
|
|
|
Veirto, Kalle: Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka ja laulava joulupukki
Karisto 2009
Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka jatkaa vauhdikasta menoaan jo neljännessä kirjassa. Henkan jouluaatto menee melkein pilalle erään ekologisen, raittiin, pyöräilevän joulupukin takia. Unohtaako joulupukki antaa kaksi ihan varmaa lahjaa Henkalle, vai ovatko lahjat vain tipahtaneet jonnekin?
Henkka lähtee isänsä kanssa jäljittämään pyöräilevää joulupukkia. Jouluaattona onkin liikkeellä omituista porukkaa: paljain jaloin juokseva Karate-Kippi veljensä Banzai Nyrhisen kanssa, Mörkömies Apina ja vielä Veli-Eino Puuskanen, joka päsäyttää autonsa ojaan ihan Henkan nenän edessä. Henkan kaveri, J.K. Kivimutka, on myös hermostunut, koska joulupukki ei tule heille ajoissa. Sekin asia täytyy selvittää. Mutta jouluaaton kiperin kysymys on, löytyvätkö Henkan puuttuvat joululahjat, vai onko pyöräilevä joulupukki onnistunut kähveltämään ne?
|
|
3-5-luokkalaisille
|
|
Julkaistu 29.4.2010
Lisää naurettavia kirjoja
|
|
|
|
Marjatta Yamamoto Viikin kirjasto
|
|