Ohuita kirjoja

Opettelen lukemaan

Eläintarinoita

Fantasia-ahmatti

Osaan jo lukea

Heppahöperö

Rakkauspöpöjä

Ohuita kirjoja

Harrastuksia

Paksuja kirjoja

Naurettavia kirjoja

Kaipaan jännitystä

Kamalia tarinoita

Minähän en lue mitään

Tietoa eri aiheista

Siisteintä. Nyt.

Ohuet kirjat eivät aina olekaan ihan helppolukuisia!

Hietamies, Laila: Koivukoto
Otava, 1999. 47 s.

Eletään kesää 1940-luvun lopulla, sodan jälkeisenä pula-aikana. Kohta kymmenen vuotta täyttävä Hanna ja hänen ystävänsä Laura leikkivät kotipihalla yhteisessä piilopaikassaan, koivujen sylissä. Hanna ja Laura jakavat ilot ja surut, pohtivat yhdessä monia asioita, kuten mitä on ystävyys. Hannan äiti on sotaleski. Se tarkoittaa, että äidin mies, Hannan isä, on kuollut sodassa. Hanna muistaa isästään vain vähän, koska hän oli vielä pieni, kun oli sota ja isä kuoli. Siksi Hanna ei osaa kovasti isäänsä ikävöidäkään. Mutta ei hän mitään isäpuoltakaan kaipaa, sillä naapurissa asuvat mummo ja pappa, Hannan isovanhemmat. Hannan kesää varjostaa kuitenkin yksi asia: äiti on ihastunut Lauran setään, Samuliin. Hanna ei voi sietää Samulia, ei antaisi tämän koskea pikkusormellaankaan. Yhtenä päivänä sekä Hannan äiti että Samuli lähtevät linja-autolla kaupunkiin. Mitä oikein on tekeillä?

 


  Koivukoto
3-6-luokkalaisille

 

 

 

Karjalainen, Elina: Pikkupapin tarinoita
Ortodoksisten nuorten liitto, 2003. 47 s.

Pikkupapille sattuu ja tapahtuu vuoden mittaan merkillisiä ja hassujakin asioita. On melkoinen näky, kun pappi lähtee kalastamaan ja kaikki hänen 19 kissaansa kulkevat hännät pystyssä jonossa hänen perässään. Muuan ohikulkija puolestaan miettii, onko pappi höpsähtänyt, kun nostaa perunoita hangesta keskellä talvea? Kun pappi saa lahjaksi enkelikuvioisen paistinpannun, tulee tupa täyteen uteliaita kyläläisiä, eikä papin ruuanlaittopuuhista tule mitään. Pappi kiukustuu ja lähtee vaihtamaan pannun viheltävään teepannuun. Sillä välin kyläläiset ovat kaikonneet, mutta eipä aikaakaan, kun pappi saa tuvan täydeltä uusia vieraita. Entä miten pikkupappi selviää kiristäjämummosta?

 


Pikkupapin tarinoita
1-3-luokkalaisille

 

 

 

Karma, Uma: Mistä tunnet sä ystävän
Books on Demand, 2009. 130 s.

Kirjan nimi viittaa Vladimir Vysotskin tunnettuun Ystävän lauluun. Kirja kuvaa 13-vuotiaiden Tatun ja Severin viimeistä kesää ennen yläastetta. Kun murrosikä alkaa tosissaan koetella ja hormonit hyrräävät, niin kestääkö jo päiväkodissa alkanut ystävyys Severin romanssin naapuriin muuttaneen tytön kanssa? Miltä tuntuu, kun syksyllä alkava yläaste kummittelee mielessä, tulee jo Tatun uniinkin kesken kesän? Katoaako ystävyys, jos pojat eivät enää yläasteella olekaan samalla luokalla? Vaikka pojat ovat aikamoisia kauhukakaroita, ovat keppostelut vain yksi puoli poikien elämästä. Kun kaveri on uhattuna, niin toinen ei petä eikä myöskään vieritä syytä toisen niskoille vaan kantaa vastuun teoistaan.

 


Mistä tunnet sä ystävän
6-7-luokkalaisille

 

 

 

Kähkönen, Anu: Käpälää päälle
Anu Kähkönen, 2009. 50 s.

Sisaruksilla Niinalla ja Ellillä on laatikollinen pieniä lelueläimiä, jotka tarkkailevat tyttöjen ja muun perheen elämää. Koira ja susi lähtevät tilaisuuden tullen seikkailulle mummon matkakassissa. Palattuaan onnellisesti kotiin, ne ovat entistä parempia ystävyksiä. Mutta sitten niiden mielen täyttää huoli: Mitä jos joudumme eroon toisistamme? Mitä jos tytöt myyvät meidät kirpputorilla? Lisäksi ne kantavat huolta tytöistä: miten Elli pärjää koulussa ja Niina eskarissa. Eivät ihmislapset arvaa aikuisista puhumattakaan, miten täynnä jännitystä ja päänvaivaa voi pienten lelueläinten elämä olla.

 


Käpälää päälle
1-3-luokkalaisille

 

 

 

Loe, Erlend: Kurt on tärkeä
WSOY, 2004. 91 s.

Kurt on ammatiltaan trukkikuski. Hän on ajanut trukkia laiturilla ja nostellut laatikoita jo 30 vuoden ajan. Se on aina ollut hänestä hauskaa. Mutta Kurtin vaimo on arkkitehti ja heidän ystävänsä ovat kaikki arkkitehtejä tai opettajia tai tohtoreita tai jotain muuta tärkeää. Ja eräissä juhlissa Kurt saa kuulla, ettei trukin ajaminen ole mitään tärkeää. Kurtia harmittaa. Kyllä hänkin haluaisi tehdä jotain tärkeää elämässään. Kurtin elämään tulee yllättävä käänne, kun TV:stä tuttu ennustaja povaa hänelle kuuluisuutta. Se liittyy jotenkin pölyyn. Kurt ei ymmärrä. Mutta sitten hän näkee näyteikkunassa pölynimurin, ja tajuaa, että maailma on täynnä roskia ja likaa ja muuta mistä pitäisi päästä eroon. Kurt päättää ostaa pölynimurin ja tehdä maailmasta paremman paikan. Niin puhdistuu jalkakäytävä ja päiväkoti ja metsä ja kaikki, mitä Kurt pölynimureineen kohtaa. Mutta onko tämä jo viranomaisille liikaa?

 


Kurt on tärkeä
3-7-luokkalaisille

 

 

 

Mäki, Jarkko: Sukellusryhmä Singularis Porcus Suomenlahdella
Yrico Oy, 2007. 111 s.

Rahtilaiva Falcon uppoaa myrsky-yönä vuonna 1931 Suomenlahden matalikolla. Yli 70 vuotta myöhemmin neljä nuorta, Lauri, Veka, Simppa ja Lissu, päättävät etsiä Falconin hylyn. He ovat sukellusryhmä Singularis Porcus. Matkan varrella he aikovat katsastaa kuuluisan Park Victorynkin, jonka paikka on merkitty mereen oikein poijulla; se on sukeltajien suosima matkakohde. Tuo Suomenlahden suurin hylky on niin mielenkiintoinen tuttavuus, että ryhmä päättää vierailla siellä toisen kerran vielä saman iltana, tällä kertaa peräpäässä, joka on syvemmällä ja pimeässä. Iltasulkellus vanhan laivan käytävillä on jännittävä, mutta ei vielä mitään verrattuna Falconin etsintään. Simppa löytää pohjasta mielenkiintoisen tuliaisen, mutta matka takaisin pinnalle on vähällä kääntyä kuolinkamppailuksi, kun toinen happilaitteista menee epäkuntoon. Riemua ja jännitystä ei puutu tästä kesäisestä seikkailusta.

 


Sukellusryhmä Singularis Porcus Suomenlahdella
5-7-luokkalaisille

 

 

 

Niemi, Teija: Onni Afrikassa
Pieni Karhu, 2006. 71 s.

Onni on isänsä ja äitinsä kanssa yhdistetyllä työ- ja lomamatkalla Etelä-Afrikassa. Kapkaupungissa äidillä on liikeneuvottelu, ja Onni ja isä lähtevät kiertoajelulle. He ovat kiertoajelun ainoat osanottajat, ja kuljettaja Dion näyttää heille kaupunkia laidasta laitaan. He pääsevät käymään jopa siirtotyöläisten hökkelikylässä. Eräässä pihassa Onni jää leikkimään paikallisten lasten kanssa, kun isä aikoo ottaa vain muutaman kuvan lähiympäristössä. Yhtäkkiä Onnia alkaa kuitenkin pelottaa ja hän lähtee takaisin autolle, mutta eksyy. Kännykkäkään ei toimi, vaikka äiti sen nimenomaan käski ottaa mukaan kaiken varalta. Onni toteaa: täällä ei ole kenttää. Hän on yksin turisteille vaarallisella alueella, kenties ainoa valkoihoinen kilometrien säteellä. Harhailtuaan aikansa, Onni kompuroi ja kaatuu. Silloin läheltä kuuluu ystävällinen ääni, ja Onnin aikaisemmin pihalla tapaama poika ojentaa hänelle unohtuneet aurinkolasit. Poika esittäytyy Efraimiksi eikä vaikuta ollenkaan uhkaavalta. Päinvastoin, hän tarjoutuu saattamaan Onnin takaisin autolle. Mutta auto on lähtenyt ja isä sen mukana! Efraimilla, kuten naapureillakaan ei ole puhelinta eikä Onnilla rahaakaan, ei kolikon kolikkoa.

 


Onni Afrikassa
3-5-luokkalaisille

 

 

 

Pakkanen, Kaija: Meidän kylän lapset
Otava, 1980. 80 s.

Tahtoisitko matkustaa yli 80 vuotta ajassa taaksepäin? Hyppää Kaija Pakkasen kyytiin. Hän vie sinut oman lapsuutensa maalaiskylään, aikaan, jolloin sähkö oli jo keksitty mutta sitä ei joka talossa ollut. Autotkin olivat harvinaisuuksia pölisevillä hiekkateillä. Ja se vasta suuri päivä oli, kun pieni Kaija pääsi ensimmäisen kerran kuulemaan radiota: naapurin Ilmari oli itse rakentanut kidekoneen, jota kuunneltiin kuulokkeilla. Lapset leikkivät omassa pihassa lehtimajassansa, mutta oikeissa töissäkin auteltiin: oli kasvimaan hoitoa ja aikuisten asioilla kaupassa käyntiä. Taisivat lapset olla siihen aikaan ihan samanlaisia kuin nytkin, mutta maailma näytti kovin erilaiselta.

 


Meidän kylän lapset
1-3-luokkalaisille

 

 

 

Parvela, Timo: Isäni on supermies
Tammi, 2007. 117 s.

Lauri Virtasen kotona ovenkahvat katkeilevat, kun isä niihin tarttuu. Isä alkaa muutenkin käyttäytyä omituisesti: puhuu levottomia, pukeutuu omituisesti, ryntäilee vaatehuoneeseen ja ilmestyy sitten parvekkeelle vaatteet multaisina. Isä on itsekin hämmentynyt vasta löytyneistä kyvyistään. Kun Lauri kysyy, tietääkö äiti, että isä osaa lentää, isä vastaa: ”Tietää, muttei usko.” Äitiä vaivaa käytännöllisemmät asiat: isä tuottaa käsittämättömän määrän pyykkiä. Mutta sitten äiti ilahtuu, kun huomaa isän reipastuneen: hän ei enää vetelehdi televisiota katselemassa muulloin kuin odotellessaan uusia tehtäviä. Opettajan ilme muuttuu oudoksi, kun Lauri kertoo koulussa, että Mississippi-joki on tulvinut yli äyräittensä, mutta että isä on luvannut imeä tulvavedet mereen öljyjohtoa mehupillinä käyttäen. Mutta onko Laurilla itselläänkin superkykyjä? Yhtenä päivänä tarkkaillessaan lintuja kotipihalla, hän kuulee yläpuoleltaan äänen: ”Hei, sinä siellä. Tule lähemmäksi.” Hetken Lauri jo luulee ymmärtävänsä lintujen puhetta, kun huomaakin neljännen kerroksen parvekkeella tytön, jota ei ole ennen tavannut. Selviää, että tyttö ei pääse omin avuin käymään ulkona, koska joutuu liikkumaan pyörätuolilla eikä talossa ole hissiä. Nyt olisi super-Laurille käyttöä, mutta näin epätoivoisessa tilanteessa tavallinenkin Lauri kelpaa Hannan seuraksi.

 


Isäni on supermies
3-5-luokkalaisille

 

 

 

Pearce, Philippa: Iipu ja Vinku
WSOY, 1980. 101 s.

Ihku eläin- ja perhetarina siitä, miten kaksi aavikkohiirtä päätyy lemmikeiksi Sparrown perheeseen, jonka äiti ei voi sietää pikkueläimiä. Äiti yrittää moneen kertaan hankkiutua lemmikeistä eroon, mutta aina ne ilmestyvät takaisin. Muu perhe aina eläinrakasta isäpuolta myöten yrittää kääntää äidin pään. Siinä tuoksinassa perheen poika Sid Sparrowkin ehtii kertaalleen kadota hiirien vuoksi. Kirviö äkkäsi tämän herkkupalan erään kirjaston poistomyynnistä, mutta on siitä pari lainakappalettakin vielä saatavana!

 


Iipu ja Vinku
2-6-luokkalaisille

 

 

 

Perkiö, Pia: Ihan totta - muuan pääsiäiskertomus
Perussanoma, 2006. 78 s.

Viides luokka menee leirikouluun, jossa on tarkoitus opiskella ilman tavanomaisia oppitunteja. Elämä on paras opettaja, ja kantapään kautta luokkatoverit opiskelevatkin luottamista ja sen menettämisen seurauksia. Matleena vuotaa Marin hänelle uskoman salaisuuden julki ja tekee häpeissään katoamistempun. Joku varastaa ruokakomerosta yhteiset yllätyskarkit ja Antti ottaa vapaaehtoisesti syyt niskoilleen. Mutta pahempaa on tulossa: opettaja katoaa autoineen lumimyrskyyn, kännykät lakkaavat toimimasta ja niin puhelinlinjat kuin sähkötkin ovat poikki. Leiriviikon myrskyisistä tapahtumista tekevät selkoa, Mari ja Peetu, joita paikallislehden toimittaja haastattelee. Kirjailija on juoninut tapahtumat niin, että ne vertautuvat Raamatun pääsiäiskertomuksen tapahtumiin.

 

 
Ihan totta
4-5-luokkalaisille

 

 

 

Ukkola, Jukka: Elviira, viittä vaille vauva
WSOY, 2004. 64 s.

Olet varmaankin nähnyt dokumenttielokuvia tai lukenut tietokirjoja siitä, miten ihminen kehittyy äidin kohdussa pienen pienestä alkiosta puolimetriseksi vauvaksi. Oletko koskaan miettinyt miltä se tuntuu? Millaista on kellua lapsivedessä tietämättä maailmasta muuta kuin sen mitä veden läpi kuulee ja havaitsee vielä keskeneräisin aistein? Tässä kirjassa on puolet totta ja vakavaakin asiaa, kun taas hauskaksi sen tekevät kirjailijan sikiön aivoihin keksimät ajatukset. Vappuna Elviira on nyreissään: ”Siellä ne nyt juhlivat ja minä saan täällä mököttää yksikseni, kukaan ei edes muista minua.” Elviira pääsee juhlasta osalliseksi vain silloin, kun äiti juo lasillisen simaa. Se kutittaa mukavasti Elviirankin nenää. Mutta sitten tapahtuu kauheita…

 


Elviira, viittä vaille vauva
1-7-luokkalaisille

 

 

 

Valkama, Marja: Arvi lukee uutiset
Pieni Karhu, 2008. 71 s.

Yksitoistavuotiaan Aleksin kesään tulee aimo annos jännitystä, kun uutisissa kerrotaan pelätyn terroristin mahdollisesti paenneen Suomeen. Ei kai se ole juuri Aleksin ja Ramin kylällä näkemä outo mies? Mutta tapahtuu kylillä muutakin, mihin poliisia tarvitaan. Kylän nuorisojengiä johdattelee muita vanhempi Ruuvi-niminen mies, jolla on hämärä tausta. Ja eikös Aleksin isosiskopuoli Arwen seurustelekin yhden jengiläisen, nimittäin Ramin isoveljen Väinön kanssa? Aleksin perheeseen kuuluvat lisäksi isä, äitipuoli ja pikkuveli Vili-Valtteri, jolla on ADHD. Ai niin, ja tietysti myös vanha papukaija Arvi, joka on viettänyt puolet aiemmasta elämästään lääkärin vastaanottohuoneessa, puolet taas kapakanomistajan lemmikkinä – ja jutut ovat sen mukaiset. (Luulitko muuten että papukaijat ainoastaan matkivat kuulemaansa? Arviin tutustuttuasi voit alkaa epäillä, että ne suorastaan lukevat ihmisten ajatuksia.) Kesälomasta uhkaa tulla melkoinen soppa, kun dementoitunut isoäitikin tulee vierailulle perheen luo. Onneksi Aleksilla on Ramin kanssa muutakin tekemistä: he kunnostavat metsästä löytämänsä vanhan korsun oikeaksi unelmien salamajaksi. Harmi vain, että myös nuorisojengi ja mies nimeltä Ruuvi kiinnostuvat salapaikasta.

 


Arvi lukee uutiset
4-6-luokkalaisille

 

Julkaistu 19.5.2010
 

Lisää ohuita kirjoja

Lauri Seutu
Maunulan kirjasto

Päivitetty: 30.12.2011