|
Kirviön ystävä Arvid Kuuntakanen laatii sivuillemme kuukausittaisen oloskoopin. Oloskooppi laaditaan tieteellisissä olosuhteissa horoskoopeista tuttuun tapaan tähtimerkkien pohjalta ja se paljastaa kussakin tähtimerkissä syntyneiden oloja ja tunnelmia kuluvalta kuukaudelta.
Arvid Kuuntakanen työskentelee oloneuvoksena yliopiston humpukologian laitoksella ja on perehtynyt erilaisiin olotiloihin ja olosuhteisiin. Hän on höpsismin dosentti ja olologian tohtori, jonka lisäksi hänellä on arvostettu Master of Mooning -tutkinto Oxfordista. Nimensä velvoittamana Arvid Kuuntakanen tuijottelee joskus tähtitaivasta.
Oloskooppi lokakuulle 2009, olkaa hyvä!
|
|
OINAS (syntymäpäiväsi on ajalla 21.3.–19.4.)
|
|
|
Oinaan syksy on käynnistynyt iloisissa merkeissä. Tekemistä riittää paljon, mutta tehokas oinas haaveilee aina uusista harrastuksista. Japanilaisten amigurumien virkkaus sopii erityisen hyvin englantia taitavalle oinaalle. Tarkkuutta oinailta vaaditaan varsinkin perjantaiaamuisin, jolloin avainten unohtuminen kotiin on hyvin todennäköistä. 27.3. syntyneet saavat jännittävän viestin lokakuun loppupuolella.
|
|
HÄRKÄ (syntymäpäiväsi on ajalla 20.4.–20.5.)
|
|
|
Mukavuudenhaluinen härkä haluaa lokakuun iltoina käpertyä sohvannurkkaan lukemaan. Vauhtiin päästyään härkä tarttuu mieluiten kokonaisiin kirjasarjoihin, joissa taatusti riittää lukemista. Huhtikuun härkien kannattaa panostaa myös koulukirjojen lukemiseen, sillä lokakuun viimeiselle viikolle osuvat kokeet ovat heille erityisen hankalia.
|
|
KAKSOSET (syntymäpäiväsi on ajalla 21.5.–21.6.)
|
|
|
Kaksonen on lokakuussa hyvällä tuulella. Mainiona tarinankertojana hän lohkaisee usein kuolemattomia vitsejä, joita on myös helppo kertoa eteenpäin. Vilkkaan ja menevän kaksosen on hyvä hetkeksi pysähtyä ihailemaan ruskan värejä sekä hengittämään kirpeää syysilmaa. Kesäkuun 11. päivänä syntyneille on luvassa yllätysvieraita sangen merkillisenä ajankohtana.
|
|
RAPU (syntymäpäiväsi on ajalla
22.6.–22.7.)
|
|
|
Kotiaan rakastava rapu innostuu lokakuussa sisustamisesta. Oman huoneen kalustus vaihtaa paikkaa ja uutta kivaa rapu tekee näppärästi ompelemalla itse. Luonnosta löytyy helposti lisää sisustuselementtejä, joten ravun kannattaa pitää silmät auki rannalla liikkuessaan. Joku iäkäs sukulainen odottaa heinäkuun alkupäivinä syntyneiden puhelua.
|
|
LEIJONA (syntymäpäiväsi on ajalla
23.7.–22.8.)
|
|
|
Valovoimainen leijona haluaa usein paistatella ihailun kohteena. Lokakuussa etenkin jauhopeukaloisilla leijonilla on elämänsä tilaisuus loistaa, sillä kirpeistä syysomenista voi perheelle ja ystäville leipoa yllätykseksi helpon omenapiirakan ja suosio on varmasti taattu. Elokuun 4.-7. päivä syntyneillä on vaikeuksia pitää salaisuuksia lokakuun loppupuolella.
|
|
NEITSYT (syntymäpäiväsi on ajalla
23.8.–22.9.)
|
|
|
Ujohkolle neitsyelle lokakuu lupaa mukavan uutisen. Uusi ystävä löytyy vaikkapa Lokaviikkojen tapahtumista tai muualta ”oikeasta elämästä”. Jotkut neitsyet saattavat löytää todellisen sielunsisaren tai -veljen. Säntillisenä ihmisenä neitsyt ei usein ole myöhässä, mutta kovassa kiireessä neitsyelle voi käydä köpelösti aamujäisillä lätäköillä. Tarkkuutta siis peliin!
|
|
VAAKA (syntymäpäiväsi on ajalla
23.9.–23.10.)
|
|
|
Vaaka yrittää lokakuussa tasapainoilla koulutöiden ja vapaa-ajan välillä. Helppojen läksyjen ohessa voi vaikka kuunnella kokonaisen kuunnelman ja näin siis lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Lokakuussa syntyneet vaa’at saavat todennäköisesti jonkin lahjan. Syyskuun lopun vaaka saattaa joutua kiusalliseen tilanteeseen avautuvien kengännauhojen vuoksi, mutta onneksi todellista vaaraa ei tapauksesta koidu.
|
|
SKORPIONI (syntymäpäiväsi on ajalla
24.10.–22.11.)
|
|
|
Skorpionin merkissä syntyneiden olo on melko kärttyinen lokakuun alkupuolella. Oloa voisivat parantaa hyvät elokuvat kaveriporukassa. Skorpionien on myös syytä nukkua riittävästi. Lokakuun loppupuoli tuo skorpioneille rutkasti iloisia hetkiä: koulubileitä, synttäreitä ja muita juhlia riittää monelle päivälle. Marraskuun puolivälin jälkeen syntyneillä on mahdollisuus löytää rahaa koulumatkalla.
|
|
JOUSIMIES (syntymäpäiväsi on ajalla
23.11.–22.12.)
|
|
|
Jousimiehille sopisi lokakuussa mainiosti vierailu Helsingin kirjamessuille. Ideoita ja inspiraatiota kaipaava jousimies löytää sieltä taatusti etsimänsä. 17. päivä joulukuuta syntyneet saattavat joutua halloween-bileissä riitoihin parhaan ystävänsä kanssa. Lokakuun 23. päivänä suositellaan kaikkia jousimiehiä pukeutumaan pinkkiin jos suinkin on mahdollista.
|
|
KAURIS (syntymäpäiväsi on ajalla
23.12.–20.1.)
|
|
|
Varovainen kauris revittelee lokakuussa toden teolla. Viimeisetkin estonsa kauris kadottaa skabaamalla Guitar Herossa. Lokakuun puolivälissä on erittäin otollinen hetki pyytää vanhemmilta omaa lemmikkieläintä. Monet kauriit saavat rutkasti kiitosta opettajalta jostakin ylimääräisenä tehdystä tehtävästä. Loppiaisena syntyneet ovat vaarassa saada haavan leipää leikatessaan.
|
|
VESIMIES (syntymäpäiväsi on ajalla
21.1.–19.2.)
|
|
|
Vesimiehillä on pieniä keskittymisvaikeuksia lokakuussa. Heitä palvelisi erinomaisesti hetkellinen aivojen nollaus, joka onnistuu loistavasti esimerkiksi Pasilan kirjaston tarinahetkessä. Hurjasti tarinoihin eläytyvien vesimiesten koulureppu voi unohtua kirjastoon. Helmikuun ensimmäisenä päivänä syntyneiden kannattaa pitää silmänsä auki 19.10., sillä silloin voi bongata oman suosikkijulkkiksensa.
|
|
KALAT (syntymäpäiväsi on ajalla
20.2.–20.3.)
|
|
|
Tunteellinen kalat on lokakuussa huolissaan ympäristön hyvinvoinnista. Kalat ovat erinomaisia suostuttelijoita, joten he saavat helposti mukaansa ihmisiä vaikka järjestääkseen mielenosoituksen. Maaliskuun ensimmäisellä viikolla syntyneet kalat saavat yllättävältä taholta halauksen lokakuun 17. päivään mennessä. Kengänpohjaan tarttunut vessapaperi herättää hilpeyttä muissa paitsi 26.2. syntyneissä.
|
|
Kuvat: Eläinradan merkit 1500-luvun puupiirroksesta – Wikimedia Commons
Aiemmat oloskoopit vuonna 2009
Syyskuun oloskooppi jäi välistä Arvidin kiireiden vuoksi.
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
|