|
Kirviön ystävä Arvid Kuuntakanen laatii sivuillemme kuukausittaisen oloskoopin. Oloskooppi laaditaan tieteellisissä olosuhteissa horoskoopeista tuttuun tapaan tähtimerkkien pohjalta ja se paljastaa kussakin tähtimerkissä syntyneiden oloja ja tunnelmia kuluvalta kuukaudelta.
Kuka on Arvid Kuuntakanen?
Oloskooppi marraskuulle 2009, olkaa hyvä!
|
|
OINAS (syntymäpäiväsi on ajalla 21.3.–19.4.)
|
|
|
Nyt on oikea aika lähteä ulos leikkimään. Reipashenkinen oinas haluaa lähteä ulos tutkimaan lähiympäristöä. Metsästä voi löytyä jotain jännittävää marraskuun lopussa. Pihalla mukava oinas kerää yhteen kaikki kaverit. Kavereiden kanssa kannattaa kokeilla vanhaa kunnon Kirkonrottaa eli Kirkkistä. Jos pelin ohjeet ovat päässeet unohtumaan, ne voi katsoa Wikijuniorin Leikkikirjasta.
|
|
HÄRKÄ (syntymäpäiväsi on ajalla 20.4.–20.5.)
|
|
|
Härän marraskuu on täynnä tunteita. Kannattaa kuitenkin muistaa, että maltti on valttia. Härkien kannattaa unohtaa liika tunteilu. Parasta on olla rehellinen itselleen ja tehdä omat valinnat. Joulua rakastava härkä ryhtyy jo marraskuussa suunnittelemaan joululahjoja. Innokkaimmat käyvät katsomassa Heinähattua ja Vilttitossua joulun jäljillä.
|
|
KAKSOSET (syntymäpäiväsi on ajalla 21.5.–21.6.)
|
|
|
Marraskuussa kaksoset ovat luovia. Jupiterin asettuminen pluton oikealle puolelle tuo kaksosten tähtimerkkiin uutta energiaa. Piirtäminen sujuu erityisen hyvin marraskuun puolivälissä. Omien piirustusten lisäksi kannattaa käydä kurkkaamassa vanhaa Kössi Kengurua Ylen elävässä arkistossa. Myös runojen kirjoittaminen on marraskuussa useille kaksosille helppoa.
|
|
RAPU (syntymäpäiväsi on ajalla 22.6.–22.7.)
|
|
|
Ravun marraskuuta tahdittavat uudet harrastukset. Rapu saattaa löytää itsensä huovutustyöpajasta, kiipeilyseinältä tai uimahallista. Liika kiire kannattaa kuitenkin unohtaa. Harrastusten välissä kotona ehtii levätä ja kerätä voimia. Lepohetkien aikana voi laittaa soimaan hyvän levyn, vaikkapa Ellan ja Aleksin uutuuden Takapihan tavikset.
|
|
LEIJONA (syntymäpäiväsi on ajalla 23.7.–22.8.)
|
|
|
Valovoimaisen leijonan marraskuu on täynnä luovuutta ja tekemistä. Energiaa riittää vaikka muille jaettavaksi. Koulumenestys on taattu jakson loppupuolella. Nyt on siis oikea aika osallistua tietovisoihin. Kannattaa aloittaa vaikka Suomi-visasta. 10.8. syntyneet saavat yllätyksen marraskuun puolivälissä.
|
|
NEITSYT (syntymäpäiväsi on ajalla 23.8.–22.9.)
|
|
|
Neitsyt panostaa marraskuun alussa kouluun. Kouluruokailussa voi tulla iloisia yllätyksiä. Kotona asiat luistavat ja kaverit vievät neitsyttä mukanaan uusiin juttuihin. Vanhemmat saattavat kaivata jotain kivaa tekemistä, kuten lautapelejä. Jos kotoa ei löydy lautapelejä, kannattaa suunnata kirjastoon.
|
|
VAAKA (syntymäpäiväsi on ajalla 23.9.–23.10.)
|
|
|
Vaaka tarvitsee marraskuussa lepoa. Syksy on ollut tekemistä täynnä ja nyt on aika rauhoittua. Jos kirjojen lukeminen ei juuri nyt huvita, kokeilemisen arvoisia ovat äänikirjat. Isovanhemmilla saattaa olla jotain tärkeää asiaa marraskuun alussa. Kannattaa siis olla kuulolla.
|
|
SKORPIONI (syntymäpäiväsi on ajalla 24.10.–22.11.)
|
|
|
Marraskuun pimeydessä mukavuudenhaluinen skorpioni käpertyy kotisohvalle lukemaan kirjoja ja nautiskelemaan suklaata kynttilän valossa. Silloin tällöin pieni retki kaupungille voi kuitenkin tehdä terää. Virkistystä löytyy esimerkiksi Kiasman työpajoista, joissa pääsee marraskuussa tekemään esimerkiksi pienoisveistoksia. Sopii myös vanhemmille ja isovanhemmille!
|
|
JOUSIMIES (syntymäpäiväsi on ajalla 23.11.–22.12.)
|
|
|
Pieni hajamielisyys saattaa vaivata jousimiehiä. Erityistä huolta kannattaa pitää hanskoista ja piposta, jotka saattavat unohtua koulumatkan varrelle. Jousimiehen marraskuu kuluu kotona, tutuissa ympyröissä. Jos tekemisen puute yllättää, voi suunnata Eläinmuseoon kurkkimaan dinoja ja muita hirvityksiä.
|
|
KAURIS (syntymäpäiväsi on ajalla 23.12.–20.1.)
|
|
|
Luovuutesi ja kekseliäisyytesi ovat aivan uskomatomassa vireessä. Kannattaa kokeilla sarjakuvan piirtämistä joko oman pöydän ääressä tai Katti Matikaisen kanssa netissä. Katinkontista löytyy sarjakuvakone, jolla voit tehdä ikioman sarjakuvan. Tammikuun alussa syntyneet saavat mieluisan yllätyksen marraskuun lopussa.
|
|
VESIMIES (syntymäpäiväsi on ajalla 21.1.–19.2.)
|
|
|
Nyt on tullut aika ottaa asioista selvää! Vesimiehen mielenkiinto kohdistuu pääosin koulutehtäviin. Apuja saa paitsi kavereilta ja vanhemmilta, myös kirjoista. Jos vastausta vaikeampiin koulutehtäviin ei löydy, kysymyksen voi jättää kirjastolle. Avaimet saattavat unohtua kotiin 4.11. tai 21.11.
|
|
KALAT (syntymäpäiväsi on ajalla 20.2.–20.3.)
|
|
|
Kaloille marraskuu puhaltaa menestyksen tuulta purjeisiin. Innostut uusista asioista ja uit kuin kala vedessä uusissa tilanteissa. Erikoinen tapaus innostaa kaloja entisestään marraskuun loppupuolella. Lisää haasteita haluavat voivat testata tietonsa vaikeassa Älypää-tietovisassa.
|
|
Kuvat: Eläinradan merkit 1500-luvun puupiirroksesta – Wikimedia Commons
Aiemmat oloskoopit vuonna 2009
Lokakuu
Syyskuun oloskooppi jäi välistä Arvidin kiireiden vuoksi.
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
|