Hyvä harrastus: sarjakuvat
|
Hyvä harrastus! -sarjassa on vuorossa yhdeksäsluokkalaisen Joonaksen esittely sarjakuvista ja niiden piirtämisestä. Joonaksen juttua täydentää video Milla Paloniemen sarjakuvatyöpajasta, joka pidettiin Rikhardinkadun kirjastossa Lokaviikoilla.
Sarjakuvat ovat yksi piirustuksen osa-alue. Niissä edetään ruutu kerrallaan tarinan juonta. Sarjakuvien teossa täytyy ottaa huomioon monet siihen vaikuttavat seikat, kuten piirustusvälineet, hahmot ja niiden asennot ja ilmeet, tapahtumapaikat ja juoni. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sarjakuvien pitäisi olla todenmukaisia, vaan ne voivat kuinka tahansa kaukana todellisuudesta. Sarjakuvissa liioitellaankin usein asioita, mutta se tekee niistä yleensä vain hauskempia ja parempia. Sarjakuvien tekemiseen tarvitsee kekseliäisyyttä ja piirustustaitoa, mutta ennen kaikkea kiinnostusta.
Maailman varmasti tunnetuin sarjakuva on Aku Ankka, joka on Walt Disneyn vuonna 1934 keksimä ankka-hahmo. Muita tunnettuja sarjakuvia ovat mm. Viivi ja Wagner, Asterix, Karvinen ja Kiroileva siili, joka on suomalaisen Milla Paloniemen luoma ja tunnettu tavastaan kiroilla melkoisesti.
http://www.akuankka.fi/etusivu
http://www.kiroilevasiili.fi/
http://www.viivijawagner.net/
http://www.sangatsumanga.fi
Sarjakuvien tekemiseen tarvitset siis vain kynän, paperia ja hyvän idean. Kannattaa toki myös perehtyä erilaisiin sarjakuvan tekemiseen liittyviin kirjoihin, mikäli haluat saada sarjakuvistasi mahdollisimman hyviä.
|
|
Ahlqvist, Keijo: Piirrä sarjakuvaa
Kirja on melko ohut, mutta kaiken kertoo kaiken tarvittavan sarjakuvien tekemisestä. Tämän jälkeen osaa jo monenlaista asiaa sarjakuvista.
Bishop, Franklin: Sarjakuvapiirtäjän käsikirja
Kirja kertoo aika paljon sarjakuvista ja niiden tekemisestä. Jos aikoo sarjakuvapiirtäjäksi, niin kannattaa lukea tämä kirja.
|
|
Milla Paloniemen sarjakuvatyöpaja Lokaviikoilla 17.10.2008
Videon äänet ovat valitettavan hiljaiset Kirv. huom. (Video: Mikaela Wirén ja Jussi Paavilainen)
|
Katso Milla Paloniemen sarjakuvatyöpajan tuotoksia.
Sarjakuvateoksia
Paloniemi, Milla: Kiroileva siili
Milla Paloniemen luoma sarjakuvakirja, jolla on jokaisella sivulla yksi kolmen tai neljän ruudun strippi. Kuitenkin niissä kaikissa on päähenkilö, eli Kiroileva siili, kiroilemassa lopussa.
Paloniemi, Milla: Kiroileva siili 2
Jatko-osa Kiroilevalle siilille, jossa nähdään lisää sitä samaa kuin ensimmäisessä osassakin, eli siilejä kiroilemassa.
Goscinny: Asterix gallialainen
Ensimmäinen Suomessa julkaistu Asterix seikkailee -albumi.

Aku Ankan parhaat
Kokoelma Aku Ankan seikkailuja vuosien varrelta, joka sisältää nimenmukaisesti parhaat palat.
Juba: Viivi ja Wagner - juhlakirja
Sarjan 10-vuotis juhlakirja, joka on kokoelma aiemmin julkaistuja sarjakuvia.
Simpsonit - jymypaukku
Simpsonit hauskuuttavat kirjan kansien välissä.
Hergé: Tintti Amerikassa
Tintti seikkailee tällä kertaa Amerikassa.

Aku Ankasta, Asterixista, Viivistä ja Wagnerista, Simpsoneista, Lucky Lukesta ja Tintistä löytyy HelMetistä paljon enemmänkin teoksia niiden nimellä hakien.
Suomenkielisiä sarjakuvakirjoja HelMetissä
Joonas oli kirjastossa TET-harjoittelussa lokakuussa 2008.
Hyvä harrastus! -sarja
Sarjakuvista ja muusta voit keskustella Jutturuudussa.
|
|