Hyvä harrastus: teatteri

Olen Sara, kahdeksas luokka menossa ja viimeistä päivää Kirjasto 10 tutustumassa työelämään. Haastattelin kaksossiskoani Annaa teatteriharrastuksesta. Minulta kysyttiin, olenko varma että sisko suostuu. Kyllä suostuu, jos kerrankin saa puhua teatterista niin paljon kuin haluaa.

Muutama vuosi sitten teatteriryhmä Tähdet oli kokonaan uusi ryhmä Annantalolla, koska harrastuksesta kiinnostuneita oli todella paljon ja vanhat ryhmät täynnä. Anna on ollut Tähdissä mukana alusta asti. Teatterin kanssa on nyt mennyt neljä vuotta, tämä syksy aloitti viidennen eikä loppua näy. Muistan hänen sanoneen tiistain olevan paras päivä viikossa. Ja miksi? Silloin on harjoitukset.


14-vuotias Anna on Tähti!

Jouluna meidän ollessamme yhdeksänvuotiaita televisiossa näytettiin elokuva The sound of music. Annan sanojen mukaan tapahtui valaistuminen. Musikaali oli rakkautta saman tien ja hyvinä esikuvina toimivat kapteeni von Trappin lapset.

Seuraavana syksynä syntyi Tähdet. 12-henkisessä ryhmässä on vain kaksi poikia ja useimmat kuten Anna olleet mukana alusta asti, mutta vasta aloittaneitakin on. Siskoni ylistää ohjaaja Maire Saurea taitavaksi näyttelijäksi, joka kannustaa ja antaa palautetta ja kertoo, minkä voi tehdä vielä paremmin. Kun kysyn harjoituksista, välitön vastaus on ”kivaa, ihanaa.” On improvisaatiota, leikkejä ja näytelmäharjoituksia. Harrastuksen mukana on tutustunut useisiin ihmisiin ja saanut monta hyvää ystävää.

Tähän mennessä Anna on esiintynyt Annantalolla, Kanneltalolla, Kuusankoskella ja Hämeenlinnassa. Lisäksi tänä syksynä ryhmä kävi festivaaleilla Riikassa asti näytelmällään Hölmölän kylä. Sisko saapuu matkaltaan intoa täynnä ja selittää lähes kyllästymiseen asti. Esiintymiseen liittyy totta kai tietty jännittäminen, mutta se on hyvää jännitystä. Sellaista mikä tuntuu hauskalta mahanpohjassa. Kuulemma.

Annantalolla voi harrastaa teatterin lisäksi esimerkiksi tanssia, valokuvausta ja sana – ja kuvataidetta. Ryhmiä on alle kouluikäisistä aina kahdeksantoista täyttäneille asti. Vapaat paikat täytetään arpomalla, sillä pääsykokeita ei ole. Taidekeskuksen kotisivu www.annantalo.fi.

HelMetistä löydät monenlaisia teatteriaiheisia kirjoja:

 Núria Roca: Teatteri - teatterin tekemiseen liittyviä kirjoja
 Sanna Muje: Totem-teatteri ja lastenteatterin uudet askeleet - teatterihistoriikkeja
 Enid Blyton: Teatterikissan salaisuus - kuvitteellisia teatteritarinoita

          

 Teatteriaineistoa HelMetissä

Sara oli kirjastossa TET-harjoittelussa marraskuussa 2008.

 Hyvä harrastus! -sarja

Harrastuksista ja muusta voi keskustella Jutturuudussa

Päivitetty: 30.12.2011