Elektroniseksi musiikiksi kutsutaan sähköisten laitteiden avulla tuotettua musiikkia.
Tällaisia laitteita ovat esim. syntetisaattori, rumpukone ja tietokone. Ennen analogi- ja digitaalisyntikoiden ja tietokoneiden aikaa on kuljettu kuitenkin suhteellisen pitkä matka.
Historian havinaa
Elektronisen musiikin evoluution voidaan katsoa alkaneeksi jo 1700 - luvulla, kun jesuiittapappi Jean Baptiste de La Borde keksi maailman ensimmäisen staattista sähköä käyttävän kellopelin Clavecin électriquen.
1874 Elisha Gray kehitti ensimmäisen varsinaisen sähkösoittimen. Soittimessa oli pieni koskettimisto jonka jokainen yhden sävelen kosketin soitti yhden oktaavin. Vahvistimen asemaa toimitti ylösalaisin käännetty parillisin sähkömagneetein varustettu pesuvati. Sähkömagneettien funktio oli tuottaa äänivärähtelyjä. Laitetta kutsuttiin nimellä ”musiikkilennätin” (the musical telegraph)
1896 Thaddeus Cahill kehitti Telharmoniumin, massiivisen 7 tonnia painavan järkäleen, jolla tuotettiin sähköisesti ääniä. Telharmoniumin yhteydessä mainittiin myös sana syntetisointi, joka yleistyi vasta vuosia myöhemmin elektronisesta musiikista puhuttaessa.
1917 Leon Theremin kehitti hieman erilaisen sähköistä ääntä tuottavan laitteen, Thereminin. Laite koostui laatikosta ja kahdesta ”antennista”, joista toisella säädettiin äänen korkeutta ja toisella voimakkuutta.
1929–1930 Saksalainen Friedrich Trautwein keksi Trautoniumin, soittimen jossa ei ollut koskettimistoa, vaan ääntä tuotettiin painelemalla metallilevyn päällä kulkevaa vastuslankaa. Laitteen tuotekehittelyä jatkoi herra nimeltä Oskar Sala.
Monien erilaisten laitekokeilujen jälkeen seuraava merkittävä edistysaskel tapahtui 1950 – luvulla, kun ensimmäiset äänisyntetisaattorit esiteltiin maailmalle. Laitteet olivat kuitenkin suurikokoisia ja hankala käyttää. Syntetisaattorien kaupallista sukseeta saatiinkin odotella seuraavalle vuosikymmenelle saakka.
1960-luvun puolessavälissä saapuivat halvat transistorit sekä jännitteellä kontrolloitavat komponentit, joiden myötä musiikki- instrumentit kehittyivät melkoisesti.
Vuonna 1964 Robert Moog kehitti maailmalla hyvin tunnetun syntetisaattorin, josta ensimmäinen kaupallinen versio valmistui vuonna 1966. Syntetisaattori ristittiin valmistajansa mukaan Moogiksi.
Pikkuhiljaa alkoivat syntetisaattorin tuomat mahdollisuudet avautua musiikintekijöille ym. alalla toimiville, mutta suuren yleisön tietoisuuteen laitteen mahdollisuudet tulivat vasta v. 1968 Wendy Carlosin Switched- On Bach-levyn myötä.
|
|
|
Levy sisälsi Bachin musiikkia syntetisaattorille sovitettuna ja oli melkoinen myyntimenestys. Nykytekniikkaan verrattuna äänittäminen oli melko työlästä, kun jokainen ääni piti äänittää erikseen ja koota sitten valmiiksi raidoiksi päällekkäisnauhoituksen avulla.
Levyn myötä sana syntetisaattori tuli tunnetuksi ympäri maailman, ja soittimesta tuli vakiotyökalu niin jazzissa ja rokissa, kuin klassisessa ja kokeellisessa musiikissa.
Moogilta tuli vielä pari kompaktimpaa ja live-käytössä kätevämpää mallia:
Minimoogvuonna 1969 vuonna 1969 ja Polymoogvuonna 1975.
|
Moogin perässä tulivat markkinoille muutkin laitevalmistajat, kuten Arp Instruments, Korg, Roland ja EMS. Digitaalisyntetisaattorit tulivat markkinoille 70-luvun puolessavälissä. Tähän asti aiemmat syntikat olivat analogisia. Analogisyntikoissa äänet luodaan sähköisiä värähtelyjä tuottamalla ja digitaalisyntikoissa systeemi perustuu laskemiseen, binäärijärjestelmään, joka ohjaa musiikissa äänen korkeutta, kestoa taajuutta ym. Systeemiä ohjaa tietokone. Tunnetuimpia digitaalisyntikoiden valmistajia ovat Casio, Roland ja Yamaha.
Mikrotietokoneiden saapuminen markkinoille 70-ja 80-lukujen taitteessa vaikutti myös syntetisaattorien kehitykseen merkittävästi. Mm. Fairlight Computer Music Instrument – järjestelmillä soundit voitiin soittaa ja tallentaa tietokoneen levykkeelle.
Kotimuusikoiden suosiossa ovat olleet PC- pohjaiset Cubase, Reason ja Fruityloops. Cubasea ja Reasonia saa myös Mac versiona.
Ammattimuusikot ovat suosineet studiotyöskentelyssä mm. Pro Tools -merkkistä ohjelmaa.
Vuonna 1984 kehitetty MIDI (Musical Instrument Digital Interface) mahdollisti useiden eri laitevalmistajien soittimien elektronisen yhdistämisen. MIDI:n avulla voidaan ohjata useaa laitetta saman koskettimiston avulla.
Digitaalisten syntikoiden suosiosta huolimatta, analogisilla soittimilla on vakiintunut käyttäjäkuntansa lämpimämmän soundinsa vuoksi. Nykyään vanhoista analogisista soittimista on saatavilla softamallinnuksia. Näistä esimerkkinä voisi mainita jo aiemmin mainitun Minimoogin.
Muutamia poimintoja elektronisen musiikin alkulähteiltä:
An Anthology of Noise & Electronic Music. Volume #1 : first a-chronology 1921-2001
Early modulations: Vintage volts
Ohm: The early gurus of electronic music 1948 - 1980
Raymond Scott: Manhattan Research Inc.
Erkki Kurenniemi: Äänityksiä/Recordings 1963-1973
Kotimaisen sähkömusiikin pioneerin, Erkki Kurenniemen kokeellista sähkösoundia 60- ja 70-luvuita.
Elektronisen populaarimusiikin ilmentymiä
Acid house
Puhekielessä tuttavallisemmin vain ”acid”. 80-luvun puolenvälin aikoihin syntynyt housemusiikin kylmempi ja konemaisempi alalaji. Musiikille tyypillinen ominaispiirre on nariseva tai pulputtava bassosoundi.
Aiheesta laajemmin: Acid house(Wikipedia)
Acid: Can You Jack? (Chicago Acid And Experimental House 1985-95)
Ambient on rauhallista, usein maalailevaa, “leijuvaa”, jossain määrin klassisen musiikin piirteitäkin omaavaa musiikkia. Tunnetuimpia nimiä tällä saralla on ambientin ”isä” Brian Eno.
Lisää aiheesta Wikipediassa: Ambient
Brian Enon ambientklassikko Ambient 1: Music For Airportsvuodelta 1978
Biosphere: Substrata
Norjalainen Biosphere (Geir Jensen) on yksi nykyaikaisen ambient-teknon suunnannäyttäjistä.
Amorphous Androgynous: Tales Of Ephidrinaon englantilaisen Future Sound Of Londonin sivuprojekti
Coil: The Ape Of NaplesEnglantilaisen Coilyhtyeen viimeiseksi jäänyt levy. Levy julkaistiin vuosi yhtyeen vokalisti Jhon Balancen (1962 – 2004), kuoleman jälkeen, vuonna 2005.
Dark ambient
Ambientin ”synkempi” versio dark Ambienton pääosin instrumentaalista, ehkä hiukan pelottavankin kuuloista kauhuleffan soundtrack -tyylistä musiikkia.
Tämän tummasävyisen musiikin tunnetuimpia levittäjä on Cold Meat Industrylevy-yhtiö.
Helmet - kirjastojen valikoimista löytyykin kattava valikoima tuota synkkää soundia.
Tässä muutamia tärppejä:
Electronic body music, EBM
Eräs teknon alalajeista. Hyvin bassolinjavoittoista, energistä rytmimusiikkia jossa laulaminen usein tapahtuu huutaen. Monesti lauletaan myös eräänlaisen äänensärkijän läpi, jolloin ääni kuulostaa hieman metalliselta. Kouluesimerkkinä voisi mainita englantilaisen Nitzer Ebb – yhtyeen Let Your Body Learn kappaletta. Lue lisää: EBM(Wikipedia)
Elektronisen “kehomusiikin” klassikoita
D.A.F: Alles Ist Gut
Front 242: Front By Front
Nitzer Ebb: Showtime
House on mm. diskomusiikista, soulista vaikutteita ottava elektronisen musiikin ilmentymä. Pohjalla rumpukoneen tuottama rytmi, johon rakennetaan päälle ”sielukasta” soundia joko sämpläämällä tai syntetisaattorilla. Lisää aiheesta: House(Wikipedia).
The History of the House Sound of Chigaco
15 cd - levyllistä housemusiikin historiaa.
IDM (intelligent dance music) on hyvin kokeellista elektronista musiikkia, jolle yksi tunnuselementti on ”rikottu” tai abstrakti rytmi yhdistettynä ambientsoundiin. Lue lisää: IDM (Wikipedia)
Warp levy – yhtiön useimmat levyt edustavat kyseistä genreä, alla muutama poiminta genren helpoimmin lähestyttävistä levyistä.
Autechre: Amber
B12: Electro - Soma
Artificial Intelligence: electronic listening music from Warp
Artificial intelligence II: more electronic listening music from Warp
Black Dog: Spanners
Industrial
Elektronisen musiikin yksi rankimpia alalajeja. Tunnusmerkkeinä voimakas rumpukonetausta yhdistettynä ”vihaiseen” bassolinjasoundiin. Usein mukana myös heavymusiikista ”lainattua” jyhkeää kitaraa. Industrial(Wikipedia)
Teollisuusmusiikin helmiä vuosien varrelta:
Laibach : Nato
Front Line Assembly: Gashed senses & crossfire
KMFDM: Angst
Karjalan sissit: Miserere
Synthpop eli syntikkapop
Kuten nimikin jo kertoo, on kyseessä elektronisen populaarimusiikin eräs alalaji. Tyypillistä genrelle on helpohkot, tarttuvat melodiat ja syntikkasoundit. Ks. Synthpop (Wikipedia)
Syntsapopin klassikot kautta aikojen:
Kraftwerk: Autobahn
”Voimalaitoksen” neljäs albumi vuodelta 1974.
Yhtye oli jo tuolloin siirtynyt pelkästään syntetisaattorisoundiin.
70-luvulla ilmestyi vielä kolme mainiota voimalaitos -albumia:
John Foxx: Modern Art: The best of John Foxx
Ultravoxin keulahamona tunnetun John Foxxin upea kokoelma tyylikästä futusoundia.
Gary Numan: Telekon (1980)
Gary “Cars” Numanin 80-luvun mainiota synapoppia.
Duran Duran: Duran Duran (1981)
sisältää hitit ”Girls On Film” ja ” Planet Earth”
Human League: Dare (1981)
Yhtyeen tunnetuin levy, täynnä hittejä mm. ”Don’t You Want Me” ja “Open Your Heart”
Depeche Mode : Speak & Spell
Yhtyeen ensimmäinen levy vuodelta 1981. Tuolloin joukon konevelhona toimi Yazoo ja Erasure yhtyeistä tunnettu Vince Clarke
Soft Cell: Non-Stop Erotic Cabaret (1982)
Mukana myös hittisingle “Tainted Love”
Talk Talk: The Party’s Over
Ehdottomasti syntsapopin valiojoukkoa, ehdottomasti. Tsekkaa biisi ”Today”
Ultravox : Quartet (1982)
Kun puhutaan synthpopista tätä levyä ei voi jättää mainitsematta.
New Order: Singles
Kasariklassikko “Blue Monday” vuodelta 1983, kuulostaa tänäkin päivänä yhtä raikkaalta kuin julkaisuvuotenaan…
Tsekkaa myös
Best of -kokoelmat ovat mainio tapa tutustua bändiin, josta ei ole aikaisempaa kokemusta.
Tekno
Elektronisen populaarimusiikin ehkä tunnetuin ilmentymä. Lukemattomista alalajeista voisi mainita Detroit-technon; tämä siksi, että teknon kotipitäjänä pidetään juuri Detroitia. Teknolla on paljon yhtäläisyyksiä housemusiikin kanssa, mm. lainauksia diskosta ja funkista jne. tahtilajina yleensä 4/4 ja tempo liikkuu 120 – 150 bpm:n tietämillä. Kappaleet ovat usein lähes instrumentaaleja. Lue lisää: Tekno (Wikipedia)
Elektronisen musiikin paletti on valtavan laaja, josta tässä aihepaketissa käsiteltiin vain murto-osa.
Vinkki: Hauska tapa tutustua elektroniseen musiikkiin on hieman huumorimielelläkin toteutettuun englanninkieliseen sivustoon: Ishkur’s guide to electronic music
Kirjallisuutta:
Lähteet: Helmet.fi, Phinnweb.org, Wikipedia,
Janne Juurinen, Herttoniemen ja Roihuvuoren kirjasto.