Kunnianosoitus kastraateille
Idea kirjoittaa kastraattilaulajista lähti äskettäin julkaistun Cecilia Bartolin levyn, Sacrificiumin, myötä. Levy on omistettu kastraattilaulajille ja heidän inspiroimilleen aarioille. Äänite nimettiin satojen tuhansien poikien uhrautumisesta musiikin hyväksi. Cd sisältää 11 ennenkuulumatonta aariaa barokin aikana tunnetuilta säveltäjiltä. Valitettavasti sekä säveltäjät että heidän teoksensa ovat unohtuneet ajan myötä, heistä mainittakoon levyllä olevat Porpora, Leo, Araia, Vinci, Graun, sekä Caldara. Pakettiin kuuluu myös bonuslevy, josta löytyy kastraattilaulajien kolme hittiaariaa.
Kenenkään toisen ääni ei sopisi yhtä hyvin tällaiseen repertuaariin kuin Cecilia Bartolin. Hänen äänensä kuplii uskomattomin ilotulituksin, nopein koloratuurein ja ornamentein, täyttäen musiikin elinvoimalla, elämällä, ja energialla. Orkesteri Giardino Armonico täydentää ja tukee Bartolin uskomatonta tulkintaa. Tunnustettava on, että Bartolin ääni on upeimmillaan, kun hän pääsee revittelemään barokin henkeen tai vastavuoroisesti tulkitsemaan aarioita herkän hienostuneesti.
Kastroinnin historiaa
Termi kastraatio on peräisin sanskritin kielestä ja tarkoittaa veistä. Kastroinnilla tarkoitetaan tarkkaan ottaen kivesten poistoa. Ensimmäiset merkinnät ovat peräisin Persiasta ja toimenpidettä tehtiin myös Kiinassa, Intiassa ja Arabiassa. Kiinassa toimenpiteen tarkoitus oli säilyttää miehen poikamaisuus, jonka tarkoitus oli tyydyttää laajalti levinnyt mieltymys naismaisia poikia kohtaan. Valitettavasti ei kuitenkaan ole olemassa tarkkoja historiallisia merkintöjä ajankohdista, käytännöistä sekä tekijöistä eri sivilisaatioiden keskuudessa.
Tunnetumpaa kastrointi kuitenkin oli muslimien parissa: heillä kastroidut kuten eunukitkin toimivat sulttaanien vaimojen siveyspoliiseina. Selvyyden vuoksi mainittakoon vielä, että kastraateilta poistettiin ainoastaan kivekset, eunukeilta koko sukupuolielimet. Keskiajalla kastrointia käytettiin mm. rangaistusmuotona raiskaajille ja muille rikosten tekijöille. Myös lääketiede käytti toimenpidettä hyväkseen luullessaan kastroinnin parantavan ja estävän tiettyjä sairauksia kuten lepraa, hulluutta ja epilepsiaa. Tämä ajatus oli vallalla paljon ennen kuin Italiassa kastraatteja alettiin käyttää kirkollisissa toimituksissa laulajina. Ranskassa lääketieteellinen kastrointi oli yleistä vielä 1670-luvulla.
Paavi Sixtus V
Ensimmäisten varsinaisten kastraattilaulajien tiedetään tulleen Espanjasta, missä toimenpide tehtiin ainoastaan liittyen musiikkiin. Paavi Sixtus V (1545-1590) oli ensimmäinen, joka tunnusti että kastraattilaulajat olivat olleet Iberian niemimaalla kirkon palveluksessa jo pitkän aikaa. Samainen paavi antoi apostoliselle lähetystölleen luvan jatkaa kastraattien osallistumista kirkollisissa menoissa. 1500-luvun lopulla kastraattilaulajat huomioitiin myös Roomassa. Ensimmäiset italialaiset kastraatit liittyivät Paavilliseen kuoroon 1599.
Kastrointi ja sen seuraukset
Eräät ammattialat olivat erikoistuneet kissojen ja koirien kastrointiin ja saatettiin luulla, että tämä koski myös ihmisiä. Tosiasiassa eräiden parturiliikkeiden yläpuolella saattoi todellakin olla kyltti, jossa luki: "Paavin kuoron laulajien kastrointi täällä". Partureiden toiminta oli arveluttavaa heidän alkukantaisten välineidensä ja huonon hygieniansa johdosta. Kastrointia tehtiin myös salaa maaseudulla sekä sairastapauksissa virallisesti isompien kaupunkien sairaaloissa.
Leikkauspöydällä
Sairaaloiden ongelmana oli nukutus. Käytössä oli lähinnä pelkästään juomasekoituksia, jotka sisälsivät mm. oopiumia, joka vaimensi pojan kipuja mahdollisimman paljon. Useimmin katsottiin kuitenkin riittäväksi valtimoiden puristaminen, joka esti verenkierron. Tämän johdosta poika joutui koomankaltaiseen tilaan jonka jälkeen hänet siirrettiin maitokylpyyn, jonka tarkoitus oli pehmentää genitaalialuetta. Vastaavasti hänet saatettiin siirtää jääkylpyyn, jolla oli myös nukuttava vaikutus ja joka lisäksi vähensi verenvuotoa.
Roomalaiset ”sakset”
Leikkauksen lopputulos vaihteli laajasti. Pahimmillaan operaatio saattoi päätyä verenhukkaan ja tulehduksiin ja näiden myötä kuolemaan. Kastrointi tehtiin pääsääntöisesti 7-12-vuotiaille. Oli erittäin harvinaista operoida muun ikäisiä. Oleellista oli tehdä leikkaus ennen kuin kivesten rauhastoiminta alkaa. Kastrointi tässä vaiheessa estää normaalin äänenmurroksen ja fysiologiset muutokset kurkunpäässä ja tämän seurauksena ääni pysyy lapsenomaisena ja naismaisena.
Äänenmuotoutumisen lisäksi, mikä tietenkin oli itse tarkoitus, saattoi ilmetä rakenteellisia sekä psyykkisiä muutoksia, jotka vaikuttivat yksilön elämään ja joiden kanssa monet saivat kamppailla läpi elämänsä. Jotkut piirteet ja ominaisuudet olivat yhteneväisiä kaikilla: aataminomenan puuttuminen sekä karvoituksen puuttuminen lähes kokonaan vaikka tietyt rauhaset tuottivat edelleen mieshormoneja. Mitä nuorempana leikkaus tehtiin, sen pienemmäksi jäi myös penis. Yleistä luuloa vastaan monet kastraatit pystyivät normaaleihin seksisuhteisiin ja olivatkin melkoisia flirttejä ja liehittelijöitä!
Naishormonien jylläys kehossa, testosteronin puutteessa, saattoi johtaa siihen, että rinnat kasvoivat. Vastaavasti lihaksisto saattoi olla hyvinkin lähellä naisen lihaksistoa eli lantion ja reisien alueet pyöristyivät naisellisesti. Nämä piirteet aiheuttivatkin pilkkanaurua aikalaisten taholta, vaikkei se ollut yleistä. Kerrotaan tarinaa matkailijoista jotka menivät haltioituneena ihastelemaan Farinellia, Rauzzinia tai Marchesia, jotka olivat ennen niin enkelimäisiä ja poikkeuksellisen kauniita. Pettymys oli suuri: paikalla oli isoja lihavia miehenköriläitä, joiden suut, takapuolet, käsivarret, rinnat ja niskat olivat yhtä pyöreitä kuin naisella. Kummastuttavaa oli lisäksi se, että näiden kolossaalisten miesten äänet olivat ohuita, lapsenomaisia. Eräs huomioitava piirre kastraateissa saattoi olla myös heidän epänormaali pituutensa. Mikäli oopperassa kastraatilla oli naisen rooli ja miesroolin esittäjä oli häntä kaksi päätä lyhyempi, tämä saattoi olla varsin kiusallista ja koomista.,.
Kastraattien pituusvertailua
Psyykkisistä erikoisuuksista voisi mainita sen, että kastraation väitettiin aiheuttavan masennusta sekä heikkohermoisuutta. Tietenkään itse toimenpide ei voinut aiheuttaa sitä, vaan syynä on voinut olla lähinnä huonot sosiaaliset suhteet. Jopa tunnetuimmatkin artistit kärsivät yksinäisyydestä ja tunnontuskista mm. sen suhteen ettei heillä ollut samanlaista tunne-elämää muihin ihmisiin verrattuna: elämä päättyi yksinäisyydessä ilman lapsia, jotka olisivat lohduttaneet heitä vanhuuden tuskissa. Tämä on ehkä ollut syynä myös äreälle asenteelle, joka 1700-luvulla pian muuttui ihmisvihaksi ja kuolemanpeloksi johtaen egoismiin ja despotismiin.
Äänenkehitys
Kastroinnin seurauksena pojan ääni ei siis "särkynyt" ja kokenut äänenmurrosta eikä näin ollen madaltunut oktaavilla, kuten pojilla normaalisti. Se pysyi "korkeana" nais- ja lapsiäänen välimaastossa, pysyen korkeudeltaan sopraanona tai alttona. Vuosien kuluessa ääni kuitenkin saattoi jatkaa muuttumistaan ja kehittymistä. Esimerkiksi 45-vuotiaan ääni saattoi vuosien saatossa muuttua kontra-altosta sopraanoksi ja vastaavasti alttoäänestä saattoi jalostua upea sopraano. Erikoisuutena kastraateilla oli kurkunpään muoto ja asento. Murrosiässä kurkunpää liikkuu normaalisti alas sekä tytöillä että pojilla kun taas kastraateilla kurkunpää ei liikkunut, joten äänihuulet olivat lähempänä "resonanssionkaloa". Tämä vahvisti äänen puhtautta ja kirkkautta ja vaikutti harmonioitten laatuun. Rakenteellisesti kurkunpää oli samankaltainen kuin naisilla sekä syvyydeltään että ilman aataminomenaa.
Sävelkorkeus oli vastaava kuin naisilla eli käytännössä joitakin rooleja pystyivät laulamaan sekä naiset että sopranistit eli sopraanokastraatit. Tietenkin kurkunpään rakenne ja elastisuus vaativat myös useiden tuntien työtä ja kärsivällisyyttä. Toiset saattoivat harjoitella esiintymisvuosien aikana kuusikin tuntia päivässä. Kastrointi kehitti myös rintakehää, josta muodostui oiva äänirasia joka palveli pieniä äänihuulia. Väitetty on myös että kastraattien keuhkojen tilavuus olisi ollut normaalia suurempi ja heillä olisi ollut poikkeuksellinen kyky "säilöä" ääntä. Esimerkiksi Farinelli osoitti laulaessaan ihmeellistä kykyä sisään- ja uloshengityksessä, mikä tarkoitti sitä, että hän pystyi laulamaan pitkiä fraaseja hengittämättä. Todellisuudessa suunnaton työmäärä hengitystekniikan suhteen tuotti tulosta ja sai aikaan mainitut uroteot.
Alkulämmittelyä
Kastrointi oli 1500-luvun Italiassa vielä suhteellisen uusi toimenpide lukuunottamatta lääketieteellisiä syitä, joiden takia sitä harjoitettiin. Se alkoi kuitenkin levitä kulovalkean tavoin pitkin maata 1600-luvun alkupuolella, saavuttaen huippunsa 1700-luvulla jolloin se ei ollut enää hallittavissa. Kukaan ei vastustanut kastrointia, mutta toisaalta kukaan ei julistanut sitä oppinakaan. Kyseessä oli lähinnä muoti-ilmiö minkä paavillinen kappeli laukaisi, levittäytyen hyvin pian läpi Italian katedraaleihin ja kuorokouluihin.
Paavi Cement VIII
Clement VIII oli heti mieltynyt sopranisteihin ja valtuutti heidät laulamaan yksinomaan Jumalan kunniaksi. Sanomattakin oli selvää, etteivät apostolit halunneet enää eunukkeja kirkkoihinsa laulamaan. Kun ensimmäistä kastraattia kuultiin Roomassa, oli yleisön innostus valtaisa ja suosion johdosta Napolin kuningaskunta salli ainakin 4 pojan kastronnin, jotta he tulisivat kirkon palvelukseen. Toinen rohkaisu oli myös naisten esiintymiskielto kirkoissa.
Varsinkin isät olivat kiinnostuneita uhraamaan poikansa. He katsoivat, että kastrointi mahdollisti heille paremman tulevaisuuden, hienon uran poissa normaalista arjesta. Tietenkin vanhemmat olettivat hyötyvänsä lastensa menestyksen johdosta. Useimmat kastraatit olivatkin kotoisin köyhistä oloista lukuun ottamatta Farinellia. Kastrointia harrastettiin Italiassa kaikkialla ja huippuaikana käsiteltiin jopa 4 000 lasta vuosittain.
Vanhemmilla ja tutoreilla oli useita vaihtoehtoja: oli mahdollisuus jättää poika rekrytoijille, jotka kiersivät kylästä kylään, siirtyen suurempiin musiikillisiin keskuksiin kuten Napoli ja Rooma. Jokainen kirkollinen oikeus valvoi nuorta kastraattia harjoittaakseen ja ohjatakseen heidät parhaimpiin kuoroihin tai esityksiin. Kaupunkien kesken vallitsi kova kilpailu: Milano, Firenze ja Parma kilpailivat keskenään taiteensa arvokkuudesta ja hienoudesta. Ranskassa ja Englannissa kastrointia ei käytetty ollenkaan, koska toimenpidettä pidettiin siellä epäinhimillisenä ja luonnottomana.
Harjoitus tekee mestarin
Useimmissa tapauksissa kastraatio oli kuin lottovoitto köyhistä olosuhteista tuleville pojille. Kuitenkin vain osa pääsi nauttimaan menestyksestä ja voitosta sekä saavutti kunnioitusta ja mainetta tässä maailmassa. Toisaalta taas ne joiden operaatio ei ollut täydellisesti onnistunut saivat kärsiä lopunikäänsä omituisuuden leimasta seurakuntien kuoroissa. Joillakin kastraateilla saattoi olla karmea ääni. Säveltäjä Paisiello sanoikin: " he ovat tulleet kastroiduksi huonolla säällä".
Senesino kuin itse Händel
Aloitettuaan opinnot edessä oli vuosien pitkäjänteinen harjoittelu ja päivät jaksottuivat tiiviistä harjoitusohjelmasta.
Andrea Bontempi on kuvaillut vuonna 1695 Rooman konservatorion monipuolista laulunopiskelua:
"Oppilaiden oli määrä harjoitella päivittäin tunti vaikeita juoksutuksia oppiakseen käyttötekniikan. Toinen tunti meni trillin harjoittelussa, kolmas oikean ja puhtaan intonaation opettelussa. Kaikki tapahtui opettajan läsnä ollessa ja peilin edessä seisten, jotta kieltä ja suun asentoa voitiin tarkkailla ja välttää kaikki irvistely laulaessa. Kaksi muuta tuntia omistettiin ilmaisun ja hyvän maun opiskelulle sekä kirjallisuudelle. Nämä olivat aamupäivän askareita.
Iltapäivisin he käyttivät puoli tuntia ääniteoriaan, toinen puolikas yksinkertaiseen kontrapunktiin, tunti säveltämiseen, ja päivän muun ajan klaveerinsoittoon, psalmin, motetin tms. valmistamiseen sekä oppilaan lahjojen mukaiseen työskentelyyn. Välistä he lauloivat kirkossa tai menivät kuuntelemaan opettajan teoksia. Palattuaan kotiin heidän piti antaa opettajalleen selvitys. Usein he kävivät Monte Marion Enkeliportilla laulamassa kaiun kanssa tunnistaakseen sen vastauksesta virheensä."
Carestinin tyylinäyte
Ottaen huomioon silloiset varsin sekavat äänialat, jotka vaihtelivat maittain, voidaan sanoa, että kastraattien äänialat jakaantuivat selvästi kolmeen äänialaan: sopraano, mezzosopraano sekä altto. Keskimäärin kastraattien ääniala vaihteli reilun kahden oktaavin paikkeilla, poikkeuksena heistä oli Farinnelli, jonka ääniala oli yli kolme oktaavia. Harjoittelun määrästä johtuen saattoivat äänialat vaihdella vuosien varrella. Äänalat laajenivat huimasti 1600-luvulla kehittyneen tehokkaan äänenmuodostuksen johdosta. Eräs osatekijä oli myös vaativammat säveltäjät, jotka olivat huomanneet kastraattien äänellisen kehitysmahdollisuuden. Tästä aiheutui artisteille paineita, mutta toisaalta se innosti kastraatteja akrobaattisiin suorituksiin. Äänenlaatu oli lähellä " enkelten laulua" kuten mm. Scarlatti kommentoi: " kukaan kuolevainen ei voi laulaa niin jumalallisesti".
Stagella ja sosiaalisissa kuvioissa
Yleensä oopperoiden pienimmät roolit saivat kaksitoistavuotiaat pojat. Hieman vanhemmat pääsivät esittämään naisrooleja, kunnes heidän maineensa oli vakaa ja julkinen: vasta sitten he saivat parhaimmat sankariroolit.
Kauniskasvo Luigi Marchesi
Kastraatit olivat aikansa supertähtiä ja heidän korkeaääniset roolinsa olivat oopperan suosiossa. 1700-luvun esitykset olivat upeita ja karismaattisia sekä lavastus ja puvut olivat värikylläisiä. Tosin jotkut uppiniskaiset kastraatit olivat turhamaisia ja kieltäytyivät pukeutumasta asuihin, mikäli ne eivät olleet tarpeeksi imartelevia. Eräs merkintä kertoo oopperasta jossa erittäin muodikkaasti pukeutunut Julius Caesar makaa puukotettuna: ”Jaloissa hänellä oli häränkielikengät, joissa oli veranpunaiset korot ja joihin oli liimattu suuret soljet. Yllään hänellä oli sukkahousut, jotka oli kuvioitu sivuista värikkäillä kukilla. Sukkahousujen päällä oli oliivinvihreät polvihousut, joissa oli smaragdinvihreät nauhat, kasvoilla hiuskiehkurasade”.
Esitykset pulppusivat entistä upeampia juoksutuksia ja ornamentiikkaa. Yleisö hullaantui virtuoosimaisista esityksistä jonka seurauksena koettiin jopa hysteriaa yleisön keskuudessa. Eräs suosituimmista laulajan esityksistä oli “kaksintaistelu” laulajan äänen ja puupuhaltimen välillä. Taistelussa soitin soittaa pitkään ja monimutkaisin fraasein, joita laulaja matkii samankaltaisesti tai jopa vielä koristellen melodiaa entisestään.
Richarco Scalzi hännyksineen
Osittain hienoimmat kastraattilaulajat käyttäytyivät kuin nykypäivän rocktähdet. Impressaarit olivat välillä täysin pulassa heidän persoonallisuuksiensa, oikkujensa ja omituisuuksiensa kanssa. Eräs merkittävä oikkuilija heistä oli Marchesi. Hän vaati ensi-iltaansa, mikä ooppera tahansa olikin kyseessä, itsensä korkealle kukkulalle ratsuineen, kantaen peistä ja pukeutuen helmiin ja kypärään, jossa oli pitkiä punaisia ja valkoisia sulkia. Lisäksi hän aloitti jokaisen oopperan lausahduksella “Missä minä olen?” jota seurasi fanfaari. Vasta tämän jälkeen hän esitti aarian, joka sopi täydellisesti hänen äänelleen ja esitykseensä.
Caffarellin kantamukset
Caffarelli piti usein kaksi puoliaikaa, jotta hän ehti välissä keskustella naisten kanssa. Lisäksi hän loukkasi ja mollasi yleisöä, impressaareja, muita laulajia, välillä jopa kieltäytyen laulamasta kollegan kanssa. Lisäksi hän oli mahdoton riidanhaastaja. Hänet vietiinkin putkaan useita kertoja tappeluiden johdosta.
Ei ollut tavatonta, että kaksi laulajaa oli näyttämöllä pannen halvalla toistensa tekniikkaa aarioiden aikana. Impressaari saattoi etukäteen yrittää varmistaa että kumpikin osapuoli käyttäytyy moitteettomasti ja jopa seisoo merkityllä paikallaan. Vaikkei kaikki kastraatit käyttäytyneet huonosti vaan jopa syviä ystävyyssuhteita solmittiin, arkkityyppi oli vakiintunut kuvattavaksi julkisissa satiireissa. Kuitenkin nimenomaan kastraattien ääni sai ihmiset hurmokseen ja he antoivat kiukunpuuskat ja omituisen käytöksen anteeksi.
Kastraatit omistautuivat akrobaattisiin temppuihin suosionsa myötä. Suosion seurauksena laulajat vaativat itselleen korkeampia palkkioita. Laulajan suosio oli välttämätöntä myös oopperan suosiolle, joten impressaareilla ei ollut juurikaan varaa kieltäytyä loputtomista vaatimuksista. Tämän myötä he joutuivat usein leikkaamaan talon muita menoja. Pääsääntöisesti palkkiovaatimukset johtuivat turhamaisuudesta, mutta asia oli myös käytännöllinen: koska kaupunkien oopperakaudet olivat suhteellisen lyhyitä, tarvitsivat taiteilijat riittävän toimeentulon useiksi kuukausiksi.
Kastraattien kuningas Carlo
Myös säveltäjät pyrkivät käyttämään hyväkseen kastraattien valtaa ja rajoja, säveltämällä yhä vaativampia kappaleita, joiden huipulla laulaja pystyi keksimään usein useita mieleisiään ornamentteja niin paljon kuin hän halusi. Satunnaisesti nämä korkeat ornamentoidut välisoitot olivat niin pitkiä että orkesterinjohtajan täytyi lopettaa soololaulajaa nipistämällä. Vasta sitten melodia palasi alkuperäiseen muotoonsa. Kun ooppera kehittyi vastaavanlainen käytäntö yksityiskohtaisuuksineen ja musiikin monimutkaisuuksineen keskinkertaistui ja yleisön mieltymys vaikuttui yhä enemmän luonnollisemmasta ja yksinkertaisemmasta tyylistä.
Oopperatunnelmaa 1700-luvulta
Mutta alalle oli kuitenkin tunkua, sillä parhaat kastraatit olivat juhlittuja, hyvin ansaitsevia tähtiä. Metastasio vertasi kastraatteja satakieliin, korkeisiin huiluihin (flageoletti), kaskaisiin ja heinäsirkkoihin. Roomassa miehet lauloivat kaikki roolit pitkälle 1700-luvulle saakka, sillä naisten esiintyminen oopperassa oli edelleen kiellettyä.
Jäähyväiset kastraateille
Kastraattien varsinainen kulta-aika oli suhteellisen lyhyt. Barokin päättyessä muodin sekä julkisen maun lisäksi myös oopperalaitos kehittyi ja kiinnostus kastraatteja kohtaan hiipui sen myötä. Ranskalaiset, jotka eivät koskaan olleet innostuneita kastraattien äänistä ja maneereista tai italialaisesta oopperasta ylipäätään, olivat eturintamassa. Filosofit mm. Voltaire ja Rousseu näkivät kastroinnin harjoittamisen luonnonvastaisena tulevassa modernissa ja valistuneessa yhteiskunnassa. 1790 paavi kumosi naisten esiintymiskiellon ja avasi heille luonnollisesti ovet näyttämölle ja lisääntyvään kilpailuun himottuihin sopraanorooleihin. Yleisö joka oli kerran maistanut kastraatin ääntä, alkoi suosia nyt naispuolisia laulajia sekä tenoriääniä.
El Diablo näyttää pitkää nenää kastraateille
Romanttisen ja koomisen oopperan kehittyminen näihin aikoihin uhkasi myös kastraattien arvovaltaa eikä heillä ollut enää paikkaa uuden genren oopperassa. Oopperalajista, joissa he olivat olleet tukipilareita, tuli yhä vähemmän ja vähemmän houkuttelevaa yleisölle.
|
George Fluke, Harry Entwhistle, Albert Catflap sekä Freddy Lozenge 1886
1800-luvulla kastraatit olivat jättäneet näyttämöt jo kokonaan. Perinne ei tosin vielä täysin ollut päättynyt konservatiivisen kirkon keskuudessa. Vuosisadan loppuun mennessä myös kirkon keskuudessa julkiset asenteet muuttuivat ja toimenpide kiellettiin 1870.
Viimeinen kastraatti, Alessandro Moreschi operoitiin 1865. Hänen lauluaan on kuultavissa äänitteeltä. Levytys on vuodelta 1902.
Loppuajatelmia
Uuden aikakauden myötä aina jotain jää jäljelle, jotain unohtuu ja muuttuu. Kastraatit ovat jääneet musiikin historiaan joko kummajaisina tai musiikin kehittäjinä, kuitenkin oman aikakautensa musiikillisina huippuina. He ovat olleet luomassa polkua nykypäivän kontratenoreille ja sopranisteille.
Kastraattien operoiminen ja sen jälkeiset harjoitukset tuottivat runsaasti näitä musiikin ihmemiehiä ja voidaan sanoa, että suurin kiitos kuuluu äänenmuodostukselle ja rankoille teknisille harjoituksille, pelkillä äänihuulillahan ei juuri lauleta. Kastrointi oli kuitenkin heille tie tulevaisuuteen, mahdollisuus parempaan elämään.
Elokuvasta Farinelli- Il Castrato
Luonnollisesti emme voi tarkkaan tietää oliko Farinellin ääni todellakin enkelten laulua muistuttava elämys vai nivustaipeista lähtevää kaameaa kimitystä ja kiljuntaa. Varsinkin kun kuuntelee viimeisen kastraatin, Alessandro Moreschin levytystä, ei voida puhua enkelten laulusta tai muustakaan kovin taivaallisesta ilmiöstä. Tosin osasyyllisenä voidaan pitää vuosisadan alun äänitystekniikkaa. Historiankirjat ovat kuitenkin varmoja heidän virtuoosimaisuudestaan.
Laulutekniikka on kehittynyt 1600-luvulta niin paljon ettei onneksi enää tarvita ylimääräisiä operaatioita muodostamaan upeaa korkeaa miesääntä, jota edelleen valitettavasti vieroksutaan. Monet saattavat vielä luulla että kastrointia harjoitetaan edelleen, koska ”eihän ole luonnollista, että mies laulaa niin korkealta”. Tämän päivän ”kastraattien” eli sopranistien ja kontratenorien lauluäänet, ajatellen kastraattien laulua ja äänirekisteriä, ovat varmaan melko lähellä sen aikaista totuutta: lähimmäksi päässee heleä sointinen Philippe Jaroyssky tai Aris Christofellis hieman metallisella äänellään.
Ylipäätään voidaan sanoa, että kastroinnilla aikaansaatu äänellinen kapasiteetti pystytään nykyään tuottamaan luonnollisemmin, teknisemmin ja rikkaammin. Kolossaalisten kastraattien aika ja ylimaallinen laulu ovat jääneet syvälle historiaan. Nyt on vuorostaan mahdollisuus laittaa levylautaselle David Danielsin, Philippe Jaroysskyn tai Andreas Schollin tai monen muun upeaäänisen kontratenorin tai sopranistin levy soimaan. Heidän laulunsa on parhaimmillaan hunajaista enkelten laulua.
|
Maaliskuussa 2010, Tiia Brask/ H01
Kuuluisia kastraatteja
HelMet-materiaalia
Lähdeaineisto:
Barbier, Patrick: The world of the castrati : the history of an extraordinary operatic phenomenon
linkkejä mm.: