Läpileikkaus naissäveltäjien historiaan
Johdantoa
|
|
|
Nainen on luokiteltu keskiajalta saakka joko madonnaksi, huoraksi tai paholaisen palvelijaksi. Tämä ajattelumalli on alkanut karista vasta 1900-luvulla. Kullakin aikakaudella on ollut omat ihanteensa ja säädöksensä ja naisten asema on paljolti ollut miesten hallinnassa rajoittaen naisten itsenäisyyttä ja luovuutta. On upea huomata kuinka paljon näitä rohkeita asenteenrikkojia ja oman tien tallaajia on kuitenkin ollut, jotka ovat auranneet tietä tämän päivän naissäveltäjille. Säveltämisen osalta kummankin sukupuolen musiikkiin vaikutti kunkin aikakauden ihanteet ja sävellystyylit. Valitettavasti tuntuu siltä, ettei riittävää musiikinhistoriallista tutkimusta säveltävien naisten osalta ole tehty ennen kuin vasta 1900-luvulla suurten nimien, kuten Clara Wieck–Schumannin myötä.
Yleisesti ajatellaan, että naisten säveltämä musiikki on ainoastaan pienimuotoista: laulu-, soolo- tai kamarimusiikkia. Kuitenkin monet sävelsivät musiikkia myös isolle kokoonpanolle kuten sinfonioita ja oopperoita. Sävelletyn musiikin ohjelmistoon saaminen on ollut erittäin vaikeaa. Ongelmallista on ollut myös se, ettei naisten sävellyksiä ole juurikaan painettu, tai kirjattu ylös. Monet käyttivätkin mies-pseudonyymiä. Kun ajatellaan suurten teosten, kuten esim. sinfoniat, musiikillista ja teoreettista rakennetta, vaatii se ehdottomasti jonkin asteisen koulutuksen sävellystekniikoiden, harmonioiden, kontrapunktin ja orkestroinnin suhteen. Periaatteessa tämä on ollut mahdotonta naisilta vuoteen 1795 asti. Tosin eri yhteiskunnallisessa asemassa, kuten Ranskan hovi tai muut aateliset, olevilla naisilla oli eri vapaudet ja mahdollisuudet opiskella teoriaa yksityisoppilaana.
Pariisiin 1795 perustettu konservatorio otti opiskelijoiksi myös naisia, tosin eri opinto-ohjelmalla. Soinnutusta naiset pääsivät opiskelemaan 1879, jolta ajalta löytyy myös poikkeus sävellyksen opettamiseen: Brysselin konservatorio antoi naisille mahdollisuuden opiskella sävellystä kaksi tuntia viikossa. Vaikkei teoreettista opetusta naisille juurikaan annettu, ovat naiset kuitenkin säveltäneet ja merkinneet musiikkiaan muistiin jo 1100-luvulta saakka, mukaan lukien myös suuremmat teokset. Ensimmäinen musiikillinen draama on Hildegaard Bingeniläisen käsialaa, tiettävästi ensimmäisen oopperan sävelsi Francesca Caccini. 1800-luvulla tiedetään olleen jo 19 naissinfonikkoa. Ooppera ja operettisäveltäjien määrä kasvoi 1800-luvun loppuun mennessä lähelle tuhatta.
Antiikista keskiaikaan
|
|
|
Kirkko kielsi naisten laulamisen liturgioissa vuonna 313. Samaan hengenvetoon naisilta kiellettiin myös instrumenttien käyttö. Syynä tälle päällisin puolin oli se, että naisten rooli pakanallisissa kulteissa häiritsi kirkonmiehiä, jotka halusivat vaalia kirkon hengellistä puhtautta. Kirkonmiehet olivat huolissaan lähinnä naisen äänen vaikutuksesta mieheen. Nainen nähtiin maallisiin kiusauksiin viettelijänä ja näin ollen myös muusikkous liitettiin kurtisaaneihin ja prostituutioon. Vaikka kirkko alisti naiset valtansa alle, jatkoivat naiset kuitenkin musisointiaan. Tähän oivallisen ratkaisun tarjosivat nunnaluostarit. Luostarit toimivat keskuksina, joissa oli mahdollista kehittää itseään, laulaa ja musisoida. Seinien kätköistä saattoi löytää muusikoita, säveltäjiä sekä kuoronjohtajia.
Musiikki oli kiinteästi sidottu kirkkoon ja sen harjoittaminen oli suoraan sidoksissa sukupuoleen rajoittaen näinollen selkeästi naisia säveltämisen tiimoilta. Yksiäänisen kirkollisen musiikin rinnalla kulki myös maallinen musiikki, joka oli eeppistä ja kansanmusiikinomaista. Vähän kerrallaan se sai asemaa hoveissa ja nimenomaan miesten esittämänä. Kirjapainon kehittymisen myötä alettiin painaa myös nuotteja, mikä sai naiset edelleen kiusalliseen ja hankalaan asemaan, koska sekin oli tältä sukupuolelta kiellettyä.
Varhaiskeskiaika eli Bysantti
|
|
|
Bysantin ajoilta, naissäveltäjien osalta, on kirjattu ylös seitsemän säveltäjää, joista säveltäjänunna Kasia (n.810–n.867) on tunnetuin. Kasia (tunnetaan myös nimillä Kassiane, Kassiani, Casia, Ikasia tai Eikasi) syntyi vuonna 810, hyvässä asemassa olevaan perheeseen. Asema hovissa mahdollisti sen, että hän sai hyvän ja monipuolisen kasvatuksen. Älykkyyden ja kauneuden johdosta hän osallistuikin keisari Theophiluksen morsiamenvalintatilaisuuteen. Keisarin puhuessa naisten synnillisyydestä oli Kasia todennut, että naisista tulee myös paljon hyvääkin. Theophiolus ei juuri pitänyt tästä kommentista ja näin Kasia välttyi avioliitolta. Samalla hän tuli valinneeksi elämän luostarissa. Luostarin rauhassa hän sävelsi hengellistä runoutta omiin sekä myös muiden teksteihin. Varmuudella niitä tiedetään olevan 23, kaiken kaikkiaan liturgisia sävellyksiä hänen nimissään on 49. Hänen tunnetuin sävellyksensä on Langennut nainen, joka kertoo tarinaa keisari Teofiluksesta ja hänestä itsestään. Kreikkalaiset säveltäjät tekevät vielä nykypäivänä sovituksiaan ja hakevat innostusta kyseisestä tarinasta.
Keskiaika
|
|
|
Keskiajan musiikki oli pääsääntöisesti yksiäänistä. Tuota ajalta on säilynyt hyvin vähän nuottikirjoituksia, koska yleensä tapana oli kirjoittaa ylös ainoastaan teksti, ja ylipäätään hyvin harvat kirkon ulkopuolella hallitsivat nuottikirjoituksen taidon. 1400-luvulta ei ole säilynyt juurikaan naissäveltäjien käsikirjoituksia. Merkittävä nunnaluostari-kokoelma, Las huegasin kokoelma, löydettiin vuonna 1904. Se kuuluu tärkeisiin keskiaikaisiin moniäänisen musiikin kokoelmiin. Se sisältää pääasiallisesti liturgista ja hengellistä musiikkia sekä myös moniäänisiä teoksia. Mukana on myös maallista, ranskankielistä musiikkia. Kokoelman liitteenä on myös nunnien lauluharjoituksia. Nuottikokoelmaa säilytetään Las Huegasin luostarissa.
Myöhäiskeskiaikaan kuuluva saksalainen Wiehausenin-laulukirja on myös yksi näistä poikkeuksista, jotka ovat vuosien saatossa säilyneet. Osassa laulusta on nuottikirjoitusta, mikä kertoo siitä, että nunnilla on ollut jonkin verran teoreettista taitoa. Kaiken kaikkiaan 59 laulua käsittävä kokoelma sisältää myös kerronnallisia ja viihteellisiä lauluja. Suomeen Naantaliin ensimmäiset nunnat tulivat v.1440. Siltä ajalta on säilynyt joitakin käsikirjoituksia. 1500-luvulla ilmestynyt Anna Kölniläisen laulukirja sisältää yksiäänisten laulujen lisäksi joitakin kaksiäänisiä lauluja.
Maallisessa musiikissa 1000-luvulta Etelä-Ranskassa alkanut trubaduuriperinne käsitti myös useita naistrubaduureja, jotka kutsuivat itseään trobairitzeiksi. Nimellä heitä tunnetaan noin 20 kappaletta. Trobairitzeja tukemassa oli paljolti naishallitsijat, jotka suosivat naisesiintyjiä. Tunnetuin tukijoista on ollut Eleanor Akvitanialainen(1122–1204), joka oli sekä Ranskan että Englannin hovin hallitsija. Hoviesiintyjien laulut ja niiden sanoitus oli kohdistettu suoraan hallitsijalle hänen suosionsa säilyttämiseksi. Laulujen sisältönä oli yleensä rakkaus. Trobairizeista tunnettuja olivat mm. Maria de Ventadorn (ransk. Marie de Ventadour) sekä tunnetuin rakkauslyyrikko, Beatritz de Dia. Pohjoisen vastine trobairizeille oli truveerit, joiden joukkoon mahtui myös naispuolisia esiintyjiä. Tunnetuin heistä oli Marie de France (n.1175–1225).
Renessanssi
|
|
|
Renessanssi herätti henkiin antiikin ihannoinnin. Humanismin ja yksilön ihannoinnin myötä myös yhteiskunta joutui muutoksen jyrän alle. Kuvataide ja arkkitehtuuri puhkesivat kukkaan. Musiikissa muutos on hankala rajata tiettyyn vuoteen, koska murrosvaihe keskiaikaan nähden alkoi jo 1300-luvulla. Merkittävintä renessanssimusiikissa on terssin ja sekstin vapautuminen sopivaksi ja sallituksi intervalliksi. Laulumusiikin kehittyminen oli merkittävää varsinkin maallisessa musiikissa. Kirkollisessa musiikissa messusta kehittyi uusi moniäänisyyden huipentuma.
Englannin tunnetuin säveltäjä tuolta ajalta on Anna Boleyn (1507–1536), joka avioitui Henrik VIII:n kanssa. Hovin jäsenenä hän sai nauttia teoriaopetuksesta. Hän hallitsi myös luutun ja virginaalin soiton. Hänen on arveltu kirjoittaneen surumielisiä ja improvisatoorisia kappaleita.
Italiassa hovielämän rientoihin syntyi laulumuoto frottola, yksiääninen säestyksellinen laulu. Tekstit näissä kappaleissa olivat kepeitä ja ironisia. Naiset säestivät luutulla tai kosketinsoittimella. Heidän osallistumisensa musisointiin oli itsestäänselvyys. Valitettavasti yhtään sävellyksistä ei ole kirjoitettu ylös. Myös madrigaalin synty tempaisi naiset mukaan uuteen laulumuotoon.
Barokki 1600-1750
|
|
|
Varhaisbarokki on ollut tärkeää murrosaikaa naisten kannalta. Italiassa kehittynyt uusi seconda prattica- sävellystyyli salli naisille mahdollisuuden laulaa, lähinnä maallista musiikkia. 1500-luvun loppupuolella monet naissäveltäjät toimivatkin laulajattarina hoveissa. Kuitenkin asia kääntyi taas päälaelleen 1700-luvulle tultaessa: painotaidon kehityttyä improvisointi väheni ja soitinmusiikin merkitys kasvoi. Edellytyksenä säveltämiseen ja musisointiin vaadittiin koulutus, joka ei miesten mielestä ollut naisille soveliasta ja tarpeellista.
1600-luvun Italiassa yli puolet naisten säveltämästä musiikista oli nunnien säveltämää. Vaikka Trenton kirkolliskokous 1553 kielsi nunnilta moniäänisen musiikin ja soittimien käytön, jatkoivat he silti toimintaansa luostarin seinien sisäpuolella. Hyvin pian nunnat omaksuivat moniäänisen motetin basso continuolla. Monet tämänkin ajan säveltäjistä ovat jääneet tuntemattomiksi. Barokkiin siirryttäessä naiset sävelsivät myös oratorioita ja draamallisia teoksia, joita esitettiin Pohjois-Italian ja Wienin hovissa.
Soitinmusiikin vahvistettua asemaansa vokaalimusiikin suhteen jäivät naiset taas hieman alakynteen: miehet etenivät luontevasti orkesterimuusikoista säveltäjiksi ja sitä myöten kapellimestareiksi. Naisten ainoa mahdollisuus opiskella sävellystä oli olla yksityisoppilaana. Venetsia oli harvoja poikkeuksia, jonka konservatorio opetti musiikkia orvoille, lapsille ja naisille. Antonio Vivaldin tiedetään olleen yksi opinahjon johtajista.
Konservatorioissa muodostuneissa tyttöorkestereissa on tiettävästi ollut yhteensä noin 800 muusikkoa. Ludvig XIV:n hallintokauden tunnetuin säveltäjä Jean Babstiste Lully korvasi näyttämöiden miesharrastelijat naislaulajilla ja vaikutti näin naisten musiikilliseen asemaan hovissa ja näyttämöllä. Hän ei halunnut käyttää kastraattilaulajia vaan antoi naislaulajille tilaa esiintyä lavalla ja kuoroissa. Varakkaat naiset perustivat salonkeja jo 1650-luvulla ja näistä muodostui oiva esiintymisareena naismuusikoilla. Myös kustannustoiminta aktivoitui naisten osalta.
Klassismi (1750-1830)
Uuden aikakauden myötä myös musiikillinen painopiste siirtyi pohjoisemmaksi, keskittyen lähinnä Saksaan. Musiikissa merkittävintä oli sonaattimuodon kehittyminen tunnettuun muotoonsa. Myös kvartetot ja pienten kokoonpanojen musiikki saivat omat selkeät rakenteensa. Sinfonia, sonaattimuodon ohella on merkittävimpiä tuon ajan tuotoksia. 1700-luvun alkupuolella musiikin esitysareenoita olivat kirkon lisäksi salongit (Pariisi, Wien, Berliini), jotka mahdollistivat hyvän esiintymispaikan myös naispuolisille muusikoille. Hyvät perhetaustat olivat yleensä merkitsevä tekijä säveltävän naisen asemaa ajatellen. Tunnetuimmiksi säveltäjiksi nousivat nimenomaan hovissa hyvän koulutuksen saaneet hovinaiset, prinsessat tai muut hallitsijat.
Klassismin aikana useimmat naisista sävelsivät hyvin samantyylistä soitinmusiikkia kuin esim. Mozart ja Haydn. Koska useimmat naissäveltäjistä olivat myös esiintyviä taiteilijoita, oli heille luontevaa säveltää vastaavanlaista musiikkia kuin he konserttiareenoilla soittivat: sonaatteja, konserttoja sekä kamarimusiikkia. Valitettavasti naisten säveltämä musiikki kiertueilla ei saanut samanlaista vastakaikua kuin miesten sävellystuotannon esittäminen. Ylipäätään klassismin aikana naisia pidettiin liian tunteellisina säveltämään. Lisäksi katsottiin ettei naisten älyllinen kapasiteetti riitä tuottamaan kyllin hyvää musiikkia.
Romantiikka (1815-1910)
|
|
|
1700-luvun jälkeen musiikki porvaristui eli se ei enää ollut pelkästään hovien ja kirkon sisällä tapahtuvaa toimintaa. Rakennettiin konserttitaloja ja opiskelupaikkoja, syntyi musiikkiseuroja ja musiikkijuhlia. 1800-luvulle tultaessa musiikinharrastus vilkastui siinä määrin, että se vapautti myös naiset esiintymään ja harjoittamaan musiikkia ammattimaisesti. Vaikka naisen asema 1800-luvulla huomattavasti koheni, oli heillä silti vaikeuksia soluttautua miehiseen maailmaan. Opiskelupaikat olivat pääsääntöisesti edelleen yksityisiä, sillä naiset eivät päässet konservatorioihin kuin vasta 1800-luvun lopulla. 1800-luvulla elettiin vahvasti luokkayhteiskunnassa, jossa muusikonura naisilla oli mahdollista vain ylemmissä porvariluokissa. Alempiluokkaisten tuotantoa ei juurikaan kirjattu ylös. Monet kykenivät perhetaustansa vuoksi aloittamaan ja etenemään säveltäjänurallaan. Esim. Clara Wieckin äiti oli pianisti ja isä musiikkipedagogi. Josephine Lang esiintyi Felix Mendelsohnille, ja sai tätä kautta huomiota. Kamarimusiikkia pidettiin pitkälti kotimusisointina ja vasta 1900-luvun alussa sitä alettiin esittää julkisilla lavoilla.
1800-luvulta tunnetaan huomattavan paljon naismuusikoita ja säveltäjiä ja heidän tuotantoaan painettiin jo poikkeuksellisen paljon. Määrällisesti suurin sävellystuotanto on syntynyt 1800-lopun ajalta. Vaikka naisilla oli 1800-luvulla vielä paljon rajoitteita, oli jonkin asteinen kouluttautuminen mahdollista. Suurin osa naisista sai koulutuksensa syntymällä muusikkoperheisiin ja edelleen yhteiskunnallinen asema salli opiskelemisen vapauden. Asenteellisesti naisen paikan katsottiin kuitenkin olevan kotona: vaimona, äitinä ja inspiraation lähteenä puolisoilleen. Kuitenkin mainittavaa on se, että naistaiteilijat kuitenkin esiintyivät ympäri Eurooppaa ja heidän musiikkiaan esitettiin julkisesti.
Koska suurella osalla naisista ei ollut riittävää teoreettista koulutusta, heille oli luontevaa säveltää pienimuotoista musiikkia, kuten liedit tai soolosoitinmusiikki. Pienimuotoisen sävellysmuodon katsottiin olevan soveliasta naisille, jo senkin vuoksi, ettei sitä ylipäätään arvostettu sävellysmuotona samalla tavoin kuten esimerkiksi sinfonioita. Myös kamarimusiikin katsottiin olevan sopiva sävellysmuoto naisille. Vain harvat sävelsivät suurimuotoisia teoksia. 1800-luvun lopulla alkoi muutos myös tällä saralla, kun konservatoriot ja oppilaitokset avasivat ovensa myös naisille ja orkesterimusiikin sävellystyö alkoi lisääntyä myös naisten keskuudessa. Koulutuksen mahdollisuudet paranivat ja heidän toimintansa musiikin ammatissa hyväksyttiin paremmin. Näin naiset saivat enemmän tilaa musiikkielämässä.
Suunta 2000-luvulle
1900-luvulle tultaessa naisten sosiaalinen asema kohentui huomattavasti. Koulutukseen osallistuminen oli mahdollista ja näin naiset eivät enää pelkästään toimineet kodinhengettärinä. Eräs vuosisadan alun mullistus tapahtui 1920-luvulla, kun naiset saivat äänioikeuden. Säveltäjänä nainen tuli yleensä edelleen keskiluokkaisesta tai ylempiluokkaisesta perheestä. Muiden yhteiskuntaluokkien osalta luova työ oli suhteellisen harvinaista. Soiton ja laulunopetus myös yleistyi. Kun pääsy orkestereihin oli edelleen kiellettyä, perustivat naiset omia orkestereita.
Yleisesti ottaen musiikin saralla 1900-luku oli mullistava lähinnä duuri-molli-tonaaliteetin osalta. Dodekafonia ja sarjallisuus oli askel yhä modernimpaan ja kokeellisempaan, monitasoiseen musiikilliseen ilmaisuun. Apuvälineeksi otettiin elektroniikka syntetisaattoreineen sekä tietokoneineen. 2000-luvulle tultaessa on myös merkittävää se, että kummallakin sukupuolella on nykypäivänä mahdollista saada sama koulutus ja tasaveroisesti harjoittaa ammattiaan. Kynnys säveltämisen suhteen on huomattavasti madaltunut.
Kirjallinen lähdeainesto:
- Pirkko Moisala: Musiikin toinen sukupuoli
- Women making music : The Western Art tradition, 1150 - 1950 / edited by Jane Bowers and Judith Tick
Linkit:
Maaliskuussa 2011,
Tiia Brask, Pasilan kirjasto