Pinnalla: Anne Frank -näyttely
|
Maailman kuuluisin päiväkirja on Anne Frankin kirjoittama. Se on käännetty 55 kielelle ja sitä on painettu 25 miljoonaa kappaletta. Päiväkirja on liitetty osaksi Unescon ylläpitämää maailmanmuistoluetteloa. Unescon mukaan päiväkirja on yksi maailman kymmenestä luetuimmasta kirjasta.
Anne Frankin päiväkirjan ensimmäinen painos ilmestyi jo vuosikymmeniä sitten, mutta kirjan löytävät yhä uudet ja uudet lukijat. Hänen kuolemansa jälkeen julkaistu päiväkirja kertoo koskettavasti siitä, miten Anne ja hänen perheensä kokivat Toisen maailmansodan juutalaisvainot. Perhe piiloutui salaiseen paikkaan Amsterdamissa aikana, jolloin Alankomaat oli saksalaismiehityksen alaisena. Anne piti ”salaisessa siivessä” päiväkirjaa vuodesta 1942 vuoteen 1944. Hän kuoli Bergen-Belsenin keskitysleirillä 1945.
|
Anne Frank
|
|
Anne Frankin talo
|
Anne Frankin muistoa ylläpitää Anne Frankin talo Amsterdamissa. Sen näyttely Anne Frank - historiaa nykypäivälle kiertää tänä vuonna Suomessa. Kiertue alkaa Pasilan kirjastosta, jossa näyttely on esillä 30.1.–22.2. kirjaston aukioloaikoina.
Lainaa Anne Frankin päiväkirja kirjastosta
Suomessa Anne Frankin päiväkirja julkaistiin vuonna 1955 nimellä Nuoren tytön päiväkirja. Siitä on otettu vuosien varrella useita painoksia.
Päiväkirjan uusi suomennos ilmestyi 2002. Suomennos on tehty päiväkirjan täydennetystä versiosta, joka julkaistiin Hollannissa vuonna 1991. Siinä on mukana edellisestä versiosta pois jätettyjä kohtia, ja se on kaikkein alkuperäisimmän päiväkirjan mukainen.
Lue Salaisen siiven tarinoita
Anne Frank kirjoitti piilopaikassa muutakin kuin päiväkirjaa. Salaisen siiven tarinoita sisältää kirjailijan urasta haaveilleen Annen fiktiivisiä kertomuksia.
|
|
Tutustu elämäkertoihin
Anne Frank : historiaa nykypäivälle on Anne Frankin talon julkaisema elämäkertateos Anne Frankista.
Carol Ann Leen teos Anne Frank : 1929-1945 : nuoren tytön elämä valottaa niitä Anne Frankin elämän vaiheita ja ulottuvuuksia, joita päiväkirja ei sisällä. Teos kertoo Annen sukutaustasta, ja lapsuusajasta sekä tuo lisävalaistusta päiväkirjavuosiin. Kirja kertoo myös Annen kohtalosta keskitysleirillä ja hänen läheistensä sodan jälkeisistä vaiheista.
|
Päiväkirja
|
|
Samoin kuin Leen teos, myös Melissa Müllerin Anne Frank : päiväkirjan salaiset sivut : elämäkerta tuo esiin Anne Frankin elämänvaiheita ennen ja jälkeen Päiväkirjan. Kirja esittelee myös päiväkirjan sivut, jotka jätettiin ensimmäisistä painoksista pois.
Frankin perheen suojelijana Amsterdamissa toiminut Miep Gies julkaisi vuonna 1988 muistelmakirjan Anne Frank, suojattini : Frankin perhettä auttanut nainen kertoo.
Katsele elokuvia
HelMet-kirjastosta voit lainata seuraavat Anna Frankin elämästä kertovat dvd:t:
Hae lisää Anne Frank -aiheista materiaalia HelMet-kirjaston aineistohausta hakusanoilla anne frank
- Tiina Larva -
- Kuvat: Anne Frank House -
|
Viimeksi Facebookissa suositeltua
|