Kirjaston historia
Kaikki alkoi Hermannin haaraosastosta
Vallilan kirjasto avattiin 10. syyskuuta 1908 Itäisellä viertotiellä. Kirjasto oli ensimmäinen ”sivukirjasto” Helsingissä: aiemmin olivat aloittaneet toimintansa vain kantakaupungin suuret kirjastot (Rikhardinkadun kirjasto, Töölön ja Kallion kirjastot). Kirjastossa oli lainausosasto kirjavarastoineen ja kaksi lukuhuonetta.
Kirjasto oli avoinna joka päivä paitsi jouluaattona ja joulupäivänä. Päivittäinen lainausaika oli kaksi tuntia iltapäivällä, klo 17–19. Lukuhuoneet olivat avoinna pidempään: klo 10–14 ja 16–21.
Lainaaminen oli maksullista
Ensimmäisenä toimintavuonna kirjojen määrä oli 1 300. Keskimääräinen lainaus oli aloitusvuonna 10 kirjaa päivässä ja lainaaminen oli maksullista: aineistoa sai lainata kertamaksua, kuukausi- tai puolivuosimaksua vastaan hintojen vaihdellessa viidestä viiteenkymmeneenviiteen penniin. Kirjastoon tilattiin myös sanoma- ja aikakausilehtiä.
1920-luvulla rakennettiin vilkkaasti uutta Vallilaa ja asukkaita ja asiakkaita tuli lisää. Tämä johti tilan ahtauden lisääntymiseen kirjastossa. Ongelma ratkesi vuosikymmenen lopussa uusien tilojen myötä.
Vallilan sivukirjasto avattiin vuonna 1927
Toukokuussa 1927 kirjasto muutti uusiin tiloihin Paavalin kirkon viereen (Sammatintie 2-4 tai Sturenkatu 40). Uudessa kirjastossa oli käytettävissä katutasossa noin 200 neliömetriä.
Tilat kävivät kuitenkin pian ahtaiksi ja jo vuonna 1933 lukutiloja laajennettiin vuokraamalla viereinen myymälähuoneisto. Näissä tiloissa kirjasto toimi yli 60 vuotta lukuunottamatta jatkosodan loppua jollon kirjaston talo pommitettiin ja tuhostä säilynyt aineisto jouduttiin evakuoimaan Käpylään.
Vallilan uusi kirjasto avattiin vuonna 1991. Kirjasto ja päiväkoti Runo jakavat yhteisen sisäpihan ja muodostavat ”umpikorttelin” yhdessä myöhemmin rakennetun rivitalon kanssa. Rivitalo valmistui 2004.
Uusi rakennus ratkaisi kirjaston tilaongelmat, loi kaupunginosaan arkkitehtonisesti arvokkaan julkisen tilan ja rikasti Vallilan perinteistä miljöötä. Juha Leiviskä on pyrkinyt korttelitalossa ”vaatimattomaan monumentaalisuuteen”; luomaan tiloja, jotka ovat intiimejä mutta arvokkaita. Leiviskän töille tyypillisesti kirjasto (ja koko korttelitalo) on suljettu kadulle, mutta aukeaa sisäpihalle. Sisätilat ovat myös avarammat ja korkeammat kuin ulkoapäin katsoen voisi olettaa.
Uudessa rakennuksessa siirryttiin myös pian uuteen tietotekniikkaan: 1990-luvun alussa kirjastoihin tulivat ajantasainen lainaus- ja aineistotietokanta sekä tietokoneet asiakaskäyttöön.
Uusi, 1990-luvun kirjasto on arkkitehtoninen arvorakennus
Kirjastoa kunnostettiin vuonna 2008 ennen 100-vuotisjuhlia. Tässä yhteydessä kirjaston aulassa tehtiin uudelleenjärjestelyjä ja palvelualue uudistettiin. (Ks. Arkkitehtuuri osio)
Lähteitä:
Hermannin haaraosastosta Vallilan kirjastoksi 1908-1998
Helsingin kaupunginkirjaston vuosikertomukset 1907-1997.
Hirn, Sven: Kansankirjastosta kaupunginkirjastoksi, Helsingin kaupunginkirjasto 1860–1940. (?)
Kirjastoneuvos Barbro Boldtin haastattelu Vallilan kirjastossa 11.10.1989.
Kuvalähteet:
Helsingin Kaupunginmuseon kuva-arkisto, Kari Hakli
Puolustusvoimat, SA-kuva
Kirjastonjohtaja Boldt (lehtileike pommituksista)
Kirjaston omat kokoelmat
|