 |
| |
Vallilan Kirjaston Ystävät ry ja Vallila Interior pukivat kirjaston designasuun.

Design-vuosi näkyy Vallilan kirjastosta, sillä Kirjaston Ystävät ja Vallila Interior yhteistyönä kirjaston Piazzalle pystytettiin perjantaina 13.4. Interiorin kankaista rakentuva designteos.Kirjaston korkeimmalla kohdalla roikkuvat nyt Helsinki –aiheiset kankaat toukokuun loppupuolelle asti. Tätä teosta ei voi olla huomaamatta! Lasten osaston ikkunat puolestaan saivat somistuksekseen pirteät punaiset kankaat, joiden kuva-aiheena ovat ikkunat. Kirjaston kulttuuritarjontaa rikastaa huhtikuun ajan vielä Taika Ilolan valokuvanäyttely ”Valonpilkahduksia”.

Teos pystytettiin Kirjaston Ystävien järjestämää Vallila Versoo –tapahtumaa (14.4.) varten. Koko kaupunginosan tapahtumassa Vallila Interiorilla suunnittelijana työskentelevä Matleena Issakainen kertoi kankaiden suunnittelusta ja Ystävien pj. Outi Hurme valotti teoksen taustoja. Kirjaston Ystävät halusivat näkyvyyttä kirjastolle design-vuonna ja tuoda samalla esiin kaupunginosansa vahvaa omaleimaisuutta. Kirjaston, asiakasyhdistyksen ja liikeyrityksen vahvasti paikallinen projekti ei päässyt mukaan WDC:n viralliseen ohjelmaan, mutta se ei haitannut Kirjaston Ystäviä.

Akateemikko Juha Leiviskän suunnittelema kirjasto on jo itsessään upea teos ja designvuonna haluttiin tilan tulevan entistä paremmin esille.

Vallila Versoo tapahtumassa Kirjaston Ystävät valitsivat myös tämän vuoden Vallilan kulttuurihenkilön. Kirjailija Kristina Carlsonin jälkeen kunnian sai teatteritieteen tri Soile Rusanen, joka on toiminut aktiivisesti erityisesti puu-Vallilan hyväksi. Palkinnon, pöllöpatsaan, lahjoitti Aarikka.
Musiikista vastasivat Tumppi Varonen ja Elsi Vertanen.

|
|
|
|