Intermezzo- ja buffasäveltäjiä

Leonardo Vinci kirjoitti ennen seria-säveltäjäksi ryhtymistään useita koomisia oopperoita napolin murteella, mm. buffan La Zite ’n galera (Kihlapari kaleerilla) vuodelta 1722 sekä intermezzon Serpilla e Bacocco (S. ja B. eli Uhkapelurimies ja suvaitsematon vaimo, 1718).

Leonardo Leo sävelsi 20 koomista oopperaa ja myötävaikutti suuresti lajin kehitykseen. Hän käytti teoksissaan paikallista murretta ja kansanlaulumaisia melodioita. Hänen tyyppinsä olivat ”tavallista väkeä” ja hän yhdisteli aarioissaan koomisia ja sankarillisia (tai herooisuutta pilkkaavia) aineksi. Leon buffa-oopperoista on säilynyt kokonaan mm. menestyksekäs Amor vuol sofferenza (Rakkaudesta seuraa kärsimystä, 1739), La Fente zengare (Valemustalaiset,1724), josta on säilynyt aarioita.

• L’opera buffa napoletana .
  
  Ensimmäisiä vakavan oopperan näytösten väliin intermezzoja tuonut säveltäjä oli Alessandro Scarlatti, josta on jo edellä ollut puhetta. Scarlattia on nimitetty ”napolilaisen koulukunnan perustajaksi, mutta nykyään tähän suhtaudutaan varauksella. Hän työskenteli pitkään myös Roomassa ja teki oopperoita Firenzeen ja Venetsiaan. Sekä kuningatar Kristiina Ruotsista että Espanjan varakuningas Napolissa nimittivät hänet maestro di cappellan virkaan. Scarlatti sävelsi lajinimellä commedia mm. oopperat Tutto il mal non vien per nuocere sekä Il tronfo dell’onore.
  
  Johann Adolf Hasse sävelsi opera serioidensa väliajoille intermezzoja, joista tunnetuimpiin kuuluivat La contadina (Maalaistyttö 1728, suurmenestys ympäri Eurooppaa) sekä Pimpinone e Marcantonio 1741. Piramo e Tisbellä (1768) on lajinimenä intermezzo tragico.

Hasse ja vaimonsa Faustina Bordoni

Jos Georg Philipp Telemannilta olisi säilynyt enemmän oopperoita, olisi hänen maineensa oopperasäveltäjänä vielä suurempi kuin se tänä päivänä on. Telemann oli ensimmäisiä koomisen oopperan säveltäjiä, jonka intermezzot olivat erittäin suosittuja. Edellä on jo mainittu Pimpinone (1725), jossa aariat lauletaan italiaksi resitatiivien ollessa saksaa. Suuri menestys Hampurissa oli koominen ooppera Der geduldige Socrates, jonka koomisten ja vakavien ainesten yhdistely ja satiiri viehättivät yleisöä. Don Quichotte auf der Hochzeit des Comacho on yksinäytöksinen koominen ooppera.

Giovanni Battista Pergolesi (1710-1736) oli yksi varhaisvaiheen buffasäveltäjistä, jonka kuuluisuus perustuu La serva padrona -intermezzon postuumiin suosioon. Pariisissa 1752 (buffonistiriita). Pergolesi sävelsi vain kaksi intermezzoa, La serva padronan (Palvelustyttö emäntänä, 1733) lisäksi teoksen Livietta e Tracollo, ossia La contadina astuta (Livietta ja Tracollo, tai ovela maalaistyttö, 1734), jotka sisältävät pursuilevan eloisaa buffamusiikkia koomisine efekteineen. Intermezzojen lisäksi Pergolesi teki kaksi commedia musicalea, joista ensimmäisenä Lo frate ’nnamoraton (Rakastunut veli, 1732), josta tuli välittömästi suurmenestys Napolissa. Pergolesin viimeinen näyttämöteos, Il Flaminio (1735) sisältää erityylisiä laulunumeroita sicilianosta virtuoosiaarioihin, duettoja ja yhtyefinaalin.

Gaetano Latilla (1711-1788) oli tunnettu oopperasäveltäjä, jonka teoksia esitettiin laajalti Euroopassa. Hänen commedia musicalensa La finta cameriera (1738) oli jättimenestys, ja sitä esitettiin monissa suurissa Euroopan oopperataloissa. Latillan buffat tekivät suuren vaikutuksen Pariisissa, ja myös ne vaikuttivat buffonistiriidan puhkeamiseen.

<< Alkuun

< Edellinen   Seuraava >