Myöhäisbarokki. Opera seria ja opera buffa
|
|
|
|
|
1700-luvun edetessä muuttui oopperan luonne. Jos 1600-luvulla pääpaino oli ollut yleisön viihdyttämisessä, tuli italialaistyyliselle vakavalle oopperalle, opera serialle, luonteenomaiseksi yleisön valistaminen. Opera serian keskeiseksi kaupungiksi tuli Wien, jossa hovirunoilijat Pietro Metastasio ja Apostole Zeno kirjoittivat suuren määrän librettoja, joissa tuotiin esiin oppineisuutta ja moraalista opetusta. Voidaan sanoa, että opera seria edusti niitä ominaisuuksia, joita yläluokka katsoi omaavansa; siitä tuli kulttuuri-instituutio, yhteinen sivistystapahtuma aatelistolle ja rahakkaalle porvaristolle. Oopperassa käynti oli ennen muuta sosiaalinen tapahtuma, jossa seurusteltiin, hoidettiin liikeasioita, pelattiin korttia ja nautittiin illallista. Juonta eteenpäin vievät resitatiivit jäivät väistämättä aarioiden ja laulajien varjoon, laulajien, joista erityisesti kastraatit olivat aikansa juhlituimpia kuuluisuuksia.
|
|
|
|
Metastasio kirjoitti kaikkiaan 27 librettoa (drammi per musicaa), joiden lähtökohtina olivat kreikkalainen pastoraali, renessanssirunous ja klassinen ranskalainen tragedia. Metastasion sankarillisissa oopperoissa, joissa toiminta sijoittui Kreikkaan tai Italian historiaan, tuotiin esiin ristiriitoja erilaisten tunteiden ja pyrkimysten, kuten hyveen ja intohimon, tai rakkauden ja velvollisuudentunnon välillä. Tärkeää oli mielen ylennys; ooppera oli vakavaa, mutta ei traagista. Metastasion librettoihin sävellettiin yli 800 oopperaa, ja oopperasta tulikin 1700-luvulla ainutlaatuisen suosittu taidemuoto. Yksi oopperasäveltäjä kirjoitti uransa aikana kymmeniä oopperoita, ja 1700-luvulla sävellettyjen oopperoiden määräksi on arvioitu n.9000!
|
|
|
|
Musiikkihistorioitsija Charle Burney kirjoitti teoksessaan A general history of music (1776-1789): ”Vuosien 1725 ja 1740 välissä Italian musiikkidraama tuntuu saavuttaneen täydellisyyden ja yleisön suosion tason, jota ei ole koskaan sittemmin ylitetty. Tuon ajan oopperanäyttämöä hallitsivat runoudellaan Apostole Zeno ja Metastasio; Leo, Vinci, Hasse, Porpora ja Pergolesi sävellyksillään; Farinelli, Carestini, Caffarelli, Bernacchi, Babbi, la Tesi, la Romanina, Faustina ja Cuzzoni esityksillään…” Opera seria oli musiikkielämän keskus ja esikuva, todellinen mahtilaji.
|
|
|
|
<< Alkuun
|
< Edellinen Seuraava >
|
|