Oopperan synty

Firenzessä alkoivat kokoontua 1500-luvun loppupuolella Camerata -nimiset seurapiirit, joissa ryhdyttiin pohtimaan musiikkidraaman ilmaisuvoiman kehittämistä. Esikuvana olivat antiikin Kreikan draamat, joiden kuviteltiin olleen kauttaaltaan laulettuja.

Perustan oopperan kehittymiselle olivat luoneet keskiaikaiset liturgiset draamat, 1400- ja 1500-lukujen pastoraalinäytelmät ja intermediot, musiikilliset väliaikanäytökset, jotka lopulta kehittyivät läpisävelletyiksi draamoiksi, pieniksi oopperoiksi.

Camerata-piirien pohdiskelut johtivat vastikään kehitetyn sointusäestyksellisen soololaulun, monodian, sekä resitatiivin, laulullisiin muotoihin sitoutumattoman ja tekstin mukaan muovautuvan laulutavan käyttöönottoon. Kolmas tärkeä tekijä oli modulaatio, joka tarkoittaa siirtymistä sävellajista toiseen. Näin voitiin korostaa dramaattisia vastakohtia ja pystyttiin hienostuneisiin sävyeroihin.

< Takaisin

Seuraava >