Rikhardinkadun kirjasto

Keidas keskellä kaupunkia - jo vuodesta 1882

Rikhardinkadun kirjasto on Helsingin vanhimpia yhä käytössä olevia kulttuurirakennuksia. Vuonna 2007 kirjasto vietti 125-vuotisjuhlaa, ja sen kunniaksi kirjaston käyttäjiltä kerättiin muisteluksia kirjastokokemuksista.

Tälle sivulle on koottu katkelmia muisteluista. Kokonaisuudessaan muistelut ovat luettavissa paikan päällä kirjastossa.


Muistan vieläkin kirjaston rauhan, kirjojen tuoksun, oman intiimin reviirini, jota en tuntenut uhatuksi ja samanaikaisen sukellukseni nuoren Martan (Maa on syntinen laulu) kiihkeään elämään. Tein ikimuistoisen matkan toiseen aikaan ja paikkaan ja olin asteen verran aikuisempi matkalta palatessani.
Pirkko Suppanen

Olin noin 6-vuotias, kun ensimmäisen kerran menin hyvin arkana isosiskoni kanssa Rikhardinkadun kirjastoon. Kirjastotalokin näytti valtavalta, vähän pelottavaltakin. Mutta mikä ihana satumaailma siellä avautuikaan. Osasin lukea jo sujuvasti, joten pääsin pian elämään prinsessojen ja muiden satuolentojen elämää. Prinsessana lähdinkin sieltä usein kotiin. Satumaailma vei pikkutytön mennessään.
Helvi Typpi

Ensimmäinen käyntini lienee ollut 1950-luvun alkupuolella ja tämä sali sijaitsi Rikhardinkadun ja Korkeavuorenkadun kulmassa. Alle kouluikäistä paikka ei suuremmin innostanut, kun ei osannut lukeakaan. Myöhemmin jäi muistiin palatsimainen rakennus, jossa oli korkeat raskaat ovet, jyrkät portaat ja hiljaisuus.. Lukusalissa tuntui kuivan ilman haju ja siellä puhuttiin kuiskaten. Kun kirjojen maailma alkoi avartua, kirjastossa käynnit muodostuivat elokuvissa käynnin ohella mieluisiksi tapahtumiksi.
Antero Zetterberg

Vuonna 1959 olin 11-vuotias. Sekä kouluni että kotini oli lähellä Rikhardinkadun kirjastoa. Kirjasto teki minusta kirja-ahmijan ja vannoutuneen kirjastonkäyttäjän!
Ria Hafrén

Syksyisin, kun oli synkkää ja satoi, oli ihanaa avata ne suuret ovet ja astua sisään. Talven tultua lumi näytti kauniilta, kun katsoin ulos kirja kädessä. Kirja oli ja on minun ”ystäväni”. Olen onnellinen, että sain kokea lukukokemuksen ja kauniin arkkitehtuurin nuorena – se on jäänyt sieluuni.
Carita Dahlberg

Muistan, kuinka lapsiryhmä vietiin sivuhuoneeseen, jossa oli pitkä pöytä. ”Kirjaston täti” luki satua rauhallisella äänellä ja sai lapset kuuntelemaan keskittyneesti. Muistan näitä iltakäyntejä hyvällä mielellä…
Harri Brunila

Kirjasto oli tavallaan pyhä paikka. Siellä oli avaraa, katto korkealla, hiljaista ja tunsi olevansa tervetullut. Kirjastovirkailijat ovat sellaisia!
Aili Vitikainen

… sodan karuuden keskellä… siellä oli kuin jotenkin turvassa. Suuret kirjakaupat keskustassa olivat aivan liian arvokkaita paikkoja pienen pojan astua niiden suojaan. Toisin oli Rikhardinkadun kirjasto. Se oli jo rakennuksena kaunis ja sisältä yhtä juhlava.
Harald Vartiainen

Minulle Rikhardinkadun kirjasto on ainoa oikea kirjasto, niin kuin Johanneksen kirkko on ainoa oikea kirkko.
Raija L.

Silloin tällöin, kun ei millään halunnut mennä päivävanki­laksi koettuun kouluun, tekeydyin aamulla sairaaksi ja sain äidiltä luvan olla päivän sairas­ta­massa. Yksin kotiin jäätyäni livahdin heti ensin Stockmannin tavaratalon 4. kerroksen leikkikaluosastolle, missä yleensä hiippaili mui­ta­kin "vilttikuume­potilaita", ja sitten kello kymmenen jälkeen, kun kirjasto avattiin, Rik­har­dinkadun kirjastoon. Luku­salin hiisku­matto­massa rauhassa sai uppoutua kirjo­jen maailmaan omissa oloissaan ke­nen­kään häiritse­mättä.
Heikki Nevanlinna

Men min pappa berättade att det finns ett hus här i stan som är fullt av böcker, från källare till vind. De där böckerna var till för alla som ville läsa, helt gratis! Jag var helt tagen av tanken – tänk ett helt hus fullt med böcker, som man inte behöver betala för. Oj till det paradiset ville jag genast!
Susanna Söderholm

Sain ensimmäisen kirjastokorttini täytettyäni yhdeksän vuotta vuonna 1957. Ja koska asuimme silloin eteläisessä Helsingissä Tehtaankadulla, ensimmäinen kirjastoni oli Rikhardinkadun pääkirjasto.

Lapset lukivat kirjoja erityisesti talvella, kesällä oli muutakin tekemistä. Talvella kävely Tehtaankadulta Rikhardinkadun kirjastoon läpi lumen ja jään pitkin kehnosti valaistuja katuja, vaati pikkupojalta rohkeutta ja päättäväisyyttä. Kivitalojen mustina uhkaavista porttikongeista saattoi kaiken lisäksi minä hetkenä hyvänsä sännätä kadulle räyhäävä humalainen, äkäinen talonmies tai joukko vihamielisiä isompia poikia.

Ja kirjaston sijainti Rikhardinkadulla – katu oli epäilemättä nimetty jalomielisen kuninkaan Rikhard Leijonamielen mukaan. Poika ei vaan voinut mitenkään käsittää sitä, miksei katua oltu nimetty Robin Hoodin mukaan, joka oli Rikhardiakin jalomielisempi. Aikuisten maailma ja aikuisten arvot olivat joskus täysin käsittämättömiä…
Leo Aho

Själva promenaden till biblioteket – lång backe upp och lång backe ner från Fabriksgatan var ett äventyr – sjukhus, butiker med lättporr, bensinstation, sportaffär, frimärkshandel, bilskola med fungerande miniatyrmotor och så det mäktiga biblioteket. Livets väg för tioåringen.
Anonym

Aloitettuani kansakoulun menin isän kanssa heti ensimmäisessä kerroksessa nykyisistä porteista vasemmalla sijainneeseen pieneen toimistoon, missä minulle kirjoitettiin keltainen taitettava kirjastokortti, jolle isä oli tehnyt sinisestä kluutista kotelon (samaa materiaalia oli vetoketjullinen kynäkotelonikin). Korttiin leimattiin omiin sarakkeisiinsa laina- ja palautuspäivät joka kirjasta.
Jedda

Olin 9-vuotias kun kävin tädin kanssa ensi kertaa Rikhardinkadun kirjastossa. Silloin täti lainasi minulle kirjan nimeltä Huppuhännän seikkailut.

Nyt olen eläkkeellä, ikää on 77 vuotta, ja poikkean Rikhardinkadun kirjastossa usein.

Nyt on myös aikaa matkustella. Kuljen joka vuosi laivoilla pitkin meriä ja jokia, ja aina näen paljon ihmeellistä maailmaa kuten myös Huppuhäntä aikanaan.
Voitto Tähtivuori

Olin menossa iltavuoroon ja valmistin puolen päivän aikaan kotona ruokaa kun puhelin soi. Uuno Saarnio sanoi kireällä äänellä: ”Tulkaa heti tänne! Tänne tulee kohta professori Rolf Nevanlinna tuomaan vaimonsa töihin kirjastoon.” Koetin sanoa, että ruoka on juuri valmistumassa, en ihan heti voi tulla. ”Tulkaa heti!”, huusi Saarnio.
Vieno Wigell

Kahvitaukojen järjestys oli myös tarkasti määrätty: vakinaiset menivät ensin tauolle ja vasta sen jälkeen kesäapulaiset.
Gunilla Nevalainen